Satoa lumeen saakka
Syksyn viimeiset herkut säilyvät maassa korjuukelpoisina pakkasista huolimatta.
Syksyn viimeiset herkut säilyvät maassa korjuukelpoisina pakkasista huolimatta.
Mattimyöhäisetkin ehtivät varmistaa talven jälkeisen kukkaloiston istuttamalla kukkasipuleita niin kauan kuin maa on sulaa.
Värikkäät ruukkukukat jatkavat kesää. Ne kestävät jopa pakkasen puraisua.
Vihannestatar on yksi itämaisen keittiön uutuuskasveista. Lehtien maku muistuttaa korianteria, joten kasvia kutsutaan myös vietnamilaiseksi korianteriksi.
Missä ollaan, kun tuhannet narsissit avaavat kukkansa? Ollaan Tammisaaressa, Gullön mailla.
Jalo- ja enkelipelargonit tarvitsevat viileän kauden kukkiakseen ensi vuonna.
Euroopanpähkinäpensaan kotimaisia taimia myydään kauppapuutarhoilla. Pensas menestyy Suomessa myös luonnonvaraisena.
Astioihin istutetuilla kasveilla saadaan pihalle kukkaloistoa aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Ruukkupuutarhan etuja ovat muunneltavuus, liikuteltavuus ja mahtuminen pieneen tilaan.
Havupuut ovat pihan peruskasveja: kesällä ne sulautuvat muuhun vehreyteen ja talvella kattavat alastonta maisemaa.
Kirje saapuu sähköiseen postilootaasi ja tuo tullessaan hyvän mielen.
Välttämättömät evästeet pitävät sivuston toiminnassa. Luvallasi käytämme myös evästeitä ja vastaavia tekniikoita kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Niiden avulla näemme, mitkä sisällöt kiinnostavat. Voit muuttaa valintaasi milloin tahansa evästeasetuksista.