Valoa kasveille (ja kissoille)
Luonnonvalon vähetessä huonekasvit ovat pulassa. Onneksi niiden hyvinvointia voi lisätä talviaikaan lampuilla, joista parhaiten toimivat pitkäikäiset ja energiatehokkaat led-kasvivalot.
Luonnonvalon vähetessä huonekasvit ovat pulassa. Onneksi niiden hyvinvointia voi lisätä talviaikaan lampuilla, joista parhaiten toimivat pitkäikäiset ja energiatehokkaat led-kasvivalot.
Edessä ovat viimeiset pihatyöt ennen talven tuloa. Nyt siivotaan kasvihuone, asennetaan jyrsijäsuojia ja kerätään työkalut varastoon. Kompostinkin ehtii vielä perustaa.
Nyt päästään möyrimään kasvimaalle, ja ensiksi tarkastetaan maan hyvinvointi. Tuttujen lajien lisäksi voi kokeilla vaikka bataatin tai soijapavun kasvatusta.
Huonekasvit tarvitsevat viihtyäkseen valoa, vettä ja ravinteita. Kukkamullan ilmavuutta ja kosteustasapainoa voi kohentaa kevyillä väliaineilla. Kokonaan mullaton viljely saattaa olla liikakastelijan pelastus.
Talven selän taituttua on aika tutustua siemenhinnastoihin ja suunnitella kevään kylvöjä. Vanhojen, tuttujen lajien ja lajikkeiden ohella luetteloista saattaa löytää uusia kiinnostavia kasvatettavia.
Perusta syksyllä kivikkotarha ja istuta alkukesällä kukkivia lajeja. Keväällä saat palkinnoksi kivien ja kallioiden lomasta loistavan kukkameren.
Kuinka viljelen laatikoissa tai saan perennat kukoistamaan tai korjaan parhaan sadon? Näistä ja paljon muusta saat tietoa ja ideoita Kukkolan tilan näyttelypuutarhassa.
Vanhaan, historiallisen pihapiiriin muuttaminen ja kasvustoon tutustuminen on kuin aikamatka. Uuden suunnittelu ja toteuttaminen vaatii malttia ja epäjärjestyksen sietämistä.
Kotimainen kiinanlaikkuköynnöslajike ‘Annikki’ tekee ison karviaisen kokoisia hedelmiä.
Tarhurin kasvukausi alkaa siemenluetteloita selaamalla. Mitähän uutta tänä vuonna kokeilisi?
Kirje saapuu sähköiseen postilootaasi ja tuo tullessaan hyvän mielen.
Välttämättömät evästeet pitävät sivuston toiminnassa. Luvallasi käytämme myös evästeitä ja vastaavia tekniikoita kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Niiden avulla näemme, mitkä sisällöt kiinnostavat. Voit muuttaa valintaasi milloin tahansa evästeasetuksista.