Kun olin vielä opettajantyössä, kevätjuhlapäivä oli aina riemullinen kuin vasikoiden laitumelle lasku. Kun juhlasalissa kaikui Jo joutui armas aika, sydämeen virisi toiveikas odotus ihanasta kesästä.
Kun olin vielä opettajantyössä, kevätjuhlapäivä oli aina riemullinen kuin vasikoiden laitumelle lasku. Kun juhlasalissa kaikui Jo joutui armas aika, sydämeen virisi toiveikas odotus ihanasta kesästä. Ikuisena optimistina nautin ehkä eniten juuri tulevan kesän odotuksesta. Kun lehmät kirmaavat vihannoiville niityille, eivät ne sure paarmoja eivätkä kesän rajuilmoja. Elämisen riemu on taitoa heittäytyä tulevaan ennakkoluulottomasti turhia murehtimatta.
Täytin keväällä 70 vuotta. Mieleen tunki pakosta ajatus, että taidan lähestyä vanhuutta. Myönnän, että se pelotti. Ajattelin, että tätä en ainakaan juhli, koska ei ole kiva täyttää 70 vuotta. Toisaalta olisi mukava koota ihmiset, sukulaiset ja ystävät yhteen ja tavata heitä suurena joukkona muuallakin kuin hautajaisissa. Niinpä päätin kuitenkin järjestää juhlat.
Vuokrasin Kolilta majatalona toimivan vanhan koulun ja kutsuin kaikki lapseni ja sisarukseni perheineen sekä ystäviä ympäri Suomea viettämään ystävyyden peliviikonloppua. Vietimme unohtumattoman, aurinkoisen viikonlopun lautapelejä ja ulkopelejä pelaten, retkeillen ja yhdessä viihtyen. Mukana oli kaikenikäisiä ja erityisesti sukumme nuorta polvea.
Koska en halunnut tilaisuuteen mitään jäykkää syntymäpäiväpönötystä lahjoineen, lainasin elokuvaohjaaja Markku Pölösen ideaa mie tuun. Se tarkoittaa yhteisöllisyyttä ja talkoohenkeä, kun naapuri tarvitsee apua, häntä autetaan empimättä ja sanotaan: “Mie tuun!” Kirjoitin kutsuun, etten halua tavaralahjoja. Kaikki halukkaat voivat kuitenkin osallistua talkoisiin lupaamalla auttaa joko minua tai jotain muuta avun tarvitsijaa.
Joudun turvautumaan tulevaisuudessa niin kuin tähänkin asti ystävien apuun autokyydeissä, kanalan putsauksessa, nurmikon leikkauksessa, eläinten hoidossa ynnä muussa. Osallistun itsekin talkoisiin kykyjen mukaan. Tämä idea toimi hyvin. En saanut mitään turhaa tavaraa, mutta skootterini on korjattu kesäkuntoon, nurmikko kerran jo leikattu, minut on viety linturetkelle ja mitä vielä onkaan odotettavissa.
Vaikka elämässäni on varmasti takanapäin enemmän kuin edessäpäin, tunnen itseni nuoreksi niin kauan kun jaksan innostua uudesta. Tulee varmasti aika, jolloin kesän alkaessa muistelen menneitä laitumelle laskuja. Nyt vielä kirmaan vasikoiden mukana ja odotan innolla kesän riemuja!
Kolilla pääsen aina kesän alkaessa kuvaamaan kotieläinten laitumelle laskun riemua. Kanallispuiston maisemaa hoidetaan lehmien ja lampaiden avulla luonnonlaidunnuksella. Tänä vuonna Kolin Ollilaan tuli komea kyyttökarja, emolehmiä vasikoineen. Minulle Kortelahteen tuli samasta karjasta kolme sonnipoikaa. Elokuun kirjoituksessani kerron, kuinka niiden kesä yhdessä muiden kotieläinteni kanssa on sujunut.
Maatiaismuori Kirsti Hassinen on elänyt Kolilla, Valamossa ja Reposaaressa porokoirat, lampaat, maatiaiskissat ja -kanat kavereinaan. Maatiaiskotieläimet ja luonto innoittavat häntä edelleen kirjoittajana ja valokuvaajana, vaikka asuinpaikka on vaihtunut kaupunkilähiöön.
Kodin Pellervo on ystävä, jonka seuraan jokainen voi tulla juuri sellaisena kuin on. Jutuistamme välittyy mummolan kiireetön tunnelma, vaikka ne ovat raikkaasti tätä päivää. Elämme leppoisasti ja annamme toistenkin elää.
Tätiparkourporukka loikkii, pomppii ja könyää niin, että nivelet naukuvat riemusta ja lihakset huutavat ilolla hoosiannaa. Nuorten miesten suosima laji sieppasi mukaansa leidit, joiden ikähaitari on ”yli eläkeiän, mutta alle sata.”
Seison Pielisjoen rannalla elokuun pimenevässä illassa ja ihailen horisonttia: mustana siluettina kaukainen vaarajono, punertava taivaanranta ja niiden yllä valaisevien yöpilvien sinertävänvalkoinen hehku. Tyyni vedenpinta peilaa maiseman.
Tänä keväänä tulee minulle 10 vuotta täyteen Maatiaismuorina Kolin Kortelahdessa. Omat maatiaiseni ovat tuoneet ilon ja merkityksen arkipäiviini ja innostaneet minut valokuvaukseen ja kirjoittamiseen.
