Marraskuun puutarhassa
Kasvukausi on ohi, mutta talvipäivänseisaukseen on vielä aikaa.

Jatka tästä Kodin Pellervon verkkosisältöihin
Tilasitko Kodin Pellervon lahjaksi? Tulosta lahjakortti täältä.
Kasvukausi on ohi, mutta talvipäivänseisaukseen on vielä aikaa.
Suklaalla silattu kotitekoinen konvehti pärjää herkkuvertailussa. Täytteen kookoshiutaleet ja mantelijauhe maustetaan pomeranssilla, tyrnimehulla sekä tilkkasella jaloa juomaa.
Joko saa puhua joulusta? Monet ihmiset ovat kyllästyneet jouluhössötykseen, joka alkaa viimeistään marraskuussa.
Kuvataiteilija virkkaa kotikylänsä väkeä luonnollisen kokoisiksi veistoksiksi.
Syksyn viimeiset herkut säilyvät maassa korjuukelpoisina pakkasista huolimatta.
Pekonia, naudanlihaa, sieniä ja muhkeita juurikkaita. Pitkään uunissa hautuva pataruoka saa lisämureutta punaviinistä. Pata lämmittää syöjänsä varpaankärkiä myöten.
Pää ei meinaa millään nousta tyynystä. Vielä hetki sitten samosin viidakossa ja löysin tieteelle entuudestaan tuntemattoman kurkkulajin. Nyt ikkunan takana lotiseva vesisade huuhtoo mielestä viidakon vihreyden.
Vanhan torpparinmökin pihamaalla kukkivat uhkeat pelargonit, hoitajansa syliä suuremmat. Osa niistä on perintökalleuksia.
Uutiset ja tutkijoiden ennusteet ilmastonmuutoksen vaikutuksista maapallolla ahdistavat. Päivittäin kuolee sukupuuttoon eläimiä, hyönteisiä ja kasveja. Luonnon herkkä systeemi runsaine lajeineen on vaarassa häiriintyä.
Kirje saapuu sähköiseen postilootaasi ja tuo tullessaan hyvän mielen.
Välttämättömät evästeet pitävät sivuston toiminnassa. Luvallasi käytämme myös evästeitä ja vastaavia tekniikoita kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Niiden avulla näemme, mitkä sisällöt kiinnostavat. Voit muuttaa valintaasi milloin tahansa evästeasetuksista.