Samuli Vesikon asiakkaat saattavat olla yli 70 vuotta hoitajaansa vanhempia. Vaativa työ vanhusten parissa on rikastuttanut lähihoitajan elämää.
Tennarit askeltavat reippaasti ja reppu heilahtelee selässä. Samuli Vesikko, 22, rientää Lahden Kivistönmäelle. Kerrostalon ulko-ovi auvautuu älypuhelinta näppäilemällä. Asiakkaan oven takana Samuli klikkaa puhelinta uudelleen, lukko aukeaa, mutta kohteliaisuuttaan nuorimies kilauttaa vielä ovikelloa.
”Samulihan se sieltä tulee”, tervehtii Maija Jeskanen iloisesti. ”Sulo on lepäilemässä, sillä tänään oli fysioterapia ja se vähän väsyttää.”
Lahden kaupungin kotihoidossa työskentelevä Samuli on käynyt auttamassa heitä jo pitkään; hyvin on tutustuttu puolin ja toisin. Sulo Jeskanen sai aivohalvauksen nelisen vuotta sitten. Osa hoitotoimista kävi liian raskaaksi omaishoitaja Maijalle.
Samuli on työssään luonteva, ripeä ja hyväntuulinen. Rupattelun ohella hän auttaa Sulon vuoteesta pyörätuoliin, työntää olohuoneeseen ja nostaa seisontalaitteeseen. Hän kehaisee Sulon kunnon kohentuneen, jäsenet vaikuttavat vetreytyneiltä. Sulo sai viime syksynä veteraanikuntoutusta ja fysioterapeutti kävi kotona 21 kertaa.
”Kohtahan tästä lähdetään humpalle”, Sulo vitsailee, vakavoituu sitten ja sanoo: “Koti on aina koti ja voittaa sairaalassa olemisen.”
Pariskunta iloitsee saadessaan neljästi päivässä kaupungin kotihoitoa. ”Varhaisillan käynti lisättiin, jotta Sulo pääsee ylös päiväunilta. Itse en enää jaksa nostaa hänen jalkojaan vuoteesta”, Maija kertoo. ”Kaikki meillä käyvät hoitajat ovat hyviä, mutta totta kai toivon aina mieshoitajaa, sillä tässä tarvitaan voimaa. Samulilla sitä on!”
Mieshoitajan saaminen ei aina onnistu, sillä heitä on alalla harvakseltaan.
Samuli valmistui vuonna 2012 lähihoitajaksi. Hän erikoistui ensihoitoon. Valmistumisen ja armeijan jälkeen hän työskenteli terveyskeskuksen päivystyksessä ja palvelutaloissa. Lahden kotihoidossa Samuli on ollut ja viihtynyt puolitoista vuotta.
”Kyllä miehiä on jo jonkin verran alalla, minullakin on opiskeluajoilta samanhenkinen mieskaveriporukka. Eräs ystäväni työskenteli täällä kotihoidossa, mutta lähti jatkamaan sairaanhoitajaksi.”
Mies hoitajana ei Samulista ole järin ihmeellistä. ”Joskus uudet kaverit ovat hämmästelleet, mutta asenne on kokonaisuudessa arvostava – jotkut ovat epäilleet, pystyisivätkö itse tekemään tätä työtä.”
SIRPA PALOKARI, teksti
TAPANI LEPISTÖ, kuvat
