Vuosia sitten, kun puutarhani oli vasta nupullaan, ostin eräästä torikojusta kolme pienen pientä sipulia. Vaaleat, pitkulaiset sipulit oli kääritty huolellisesti kosteaan sanomalehteen, ja kunkin sipulin jatkeena oli suippokärkinen, raikkaanvihreä lehti. Lehden muoto muistutti kotoista kieloa, mutta muuta tuttua kasvissa ei ollutkaan. Kun myyjänkään kanssa ei oikein löytynyt yhteistä kieltä, jäi lajinmääritys sillä kertaa tekemättä. Se tuli kuitenkin selväksi, että toisin kuin kieloa, tätä kasvia saattoi syödä huoletta. Eat, no poison!
Kotona kaivoin sipulit maahan ruusupensaan juurelle ja toivottelin tervetulleeksi. Seuraavana keväänä pensaan alla nyhjötti hieman hämmentyneenä kolme vaaleanvihreää lehteä. Sitä seuraavana keväänä osasin jo odottaa kolmikkoa.
Vuosien mittaan kolme sipulia karttui kymmeniksi, sitten sadoiksi. Nimikin selvisi, ja karhunlaukasta tuli kevään odotettu herkku.
Olemme kyltymättömiä. Napsimme lehtiä ohimennen ja keräämme niitä kouran täydeltä. Silppuamme salaattiin ja levitteisiin, syömme sellaisenaan ruisleivän päällä ja pyöräytämme osan pestoon. Mieto valkosipulin tuoksu vakiintuu kevätviikkojen aromiksi, kunnes juuri ennen kuin makuun kyllästyy, satokausi päättyy.
Karhunlaukka on kotoisin Euroopan ja Aasian valoisista lehtimetsistä. Sen elinkierto on sopeutunut täydellisesti lehtojen aikatauluun, joten se ehtii kasvattaa lehtensä ja kukkansa sillä aikaa, kun ylemmän kerroksen asujat vasta heräilevät kevääseen. Kun puiden lehdet ehtivät lopulliseen kokoonsa, ja latvusten lomasta siivilöityy maan pinnalle enää niukasti valoa, on karhunlaukan urakka valmis. Lehdet kellastuvat, siemenet kypsyvät, ja lyhyt kukoistus on ohi. Karhunlaukka katoaa kuin maan nielemänä.
Villi karhunlaukka on monen eläimen kevätherkku. Saksankielisen nimensä laji on saanut suomen tavoin karhun mukaan, kun taas Ruotsissa kasvia kutsutaan pässinlaukaksi. Myös moni lajin englanninkielisistä lempinimistä viittaa sipuleilla herkuttelevaan eläimeen.
Omassa puutarhassani karhunlaukka on saanut olla rauhassa maata kaivelevilta karhuilta, villisioilta ja villivuohilta. Maan alla piileskelevien sipulien sijaan eläimiä houkuttelevat tähtien lailla tuikkivat kukat. Ne ilmestyvät lehtien yläpuolelle kohoaviin kukkavarsiin siinä vaiheessa, kun lehdet ovat kasvaneet täyteen mittaansa ja menettäneet osan mehevyydestään. Silloin kevään mausta saavat osansa perhoset ja kimalaiset. Ennen niitä on meidän vuoromme.
TUOVI MUTANEN
Hortonomi Tuovi Mutasen Mullan lumo -puutarhablogimme vie luomutilalle V-vyöhykkeelle.
