Keskimäen ompelimossa Ilmajoella valmistuu keväisin useita tuhansia ylioppilaslakkeja.
Kevätaurinko paistaa V Keskimäki Oy:n ikkunoista sisään. Isossa hallissa kuuluu tasainen ompelukoneitten hyrinä. On meneillään vuoden kiireisin aika, mutta työtä tehdään leppoisassa hengessä.
Keskimäen ompelimo on tehnyt kaikki ylioppilaslakit helsinkiläiselle, 1901 perustetulle E.R. Wahlmanin hattuliikkeelle vuodesta 1990 lähtien. Keskimäki tekee alihankkijana myös Wahlmanin teekkari-, insinööri-, tradenomi- ja kaksoistutkintolakit. Teekkarilakkien pitää olla valmiita vapuksi, ylioppilaslakkien toukokuun loppuun mennessä. Sesonki alkaa yrityksessä yleensä heti loppiaisen jälkeen ja kevään mittaan ompelimossa valmistuu useita tuhansia valkolakkeja.
”Valmistamme valkolakkeja ainoastaan Wahlmanille, muualla niitä ei ole myynnissä. Kaikissa meiltä lähtevissä valkolakeissa on hikinauhassa Wahlmanin kultainen logo”, toimitusjohtaja Virpi Keskimäki tarkentaa.
Pia Keskimäki kiinnittää vuoria lakkien pantaosaan ja Briitta Matalamäki puhaltaa pölyt pois ja harjaa sametin nukat oikeaan suuntaan.
Millintarkkaa työtä
Ylioppilaslakin päähänsä painava ei arvaakaan, kuinka monta erilaista työvaihetta sen valmistamiseen on tarvittu. Kaikki alkaa vannesahan ääreltä, jossa Kati Yli-Nikkola leikkaa lakkien päällisiä valkoisesta sametista. Hän kiinnittää paperikaavan klipseillä tukevasti paikoilleen ja antaa sahan hurista. Teräksiset työhanskat vain välkehtivät työn touhussa.
”Tämä on millipeliä. Jos on millinkin heitto, lakki lakkaa sopimasta”, sanoo Virpi Keskimäki.
”Mutta kun homman hallitsee, ei tule sitä millinkään virhettä”, joku työntekijöistä huikkaa.
Myös Miia Kangasmäki on usein vannesahan ääressä leikkaamassa lakkien päällisiä. Tänään häntä tarvitaan esiliinojen viimeistelyssä.
”Kaikki tekevät kaikkea, jokainen päivä on erilainen ja se onkin parasta”, kertoo neljä vuotta talossa työskennellyt Kangasmäki.
Kankaat ja muut materiaalit tulevat asiakkaalta. Hikinauha ja lippa ovat aitoa nahkaa ja lipan nahka kiiltävää lakeeria. Eri valkolakit poikkeavat toisistaan. Ruotsinkielisten lakin vuori on sinikeltainen ja suomenkielisten taas sinivalkoinen. Myös eri kaupunkien teekkareiden lakeissa on eriväriset vuorit. Lappeenrantalaisilla sisäpuoli on mustapunainen, kun taas tamperelaisten ja helsinkiläisten vuori hohtaa viininpunaisena.
Muutama vuosi sitten helsinkiläisliikkeeltä alettiin kysellä vegaanisia lakkeja. Niitäkin Keskimäellä nykyisin valmistetaan.
”Vegaaneille sopivissa lakeissa on keinonahkainen lippa. Hikinauha on ommeltu mustasta kankaasta. Näitä lakkeja meillä tehdään vuosittain joitakin kymmeniä.”
Käyräneulalla tarkasti
Lakin päällinen, panta ja vuori ommellaan koneella. Hallin keskiosassa oman koneensa ääressä Krista Iso-Aho ompelee teekkarilakin periä ja kiinnittää niihin tupsuja. Välisilityksessä Mervi Köykkä avaa lakkiosan saumat höyryraudalla.
”Höyryä pitää tupsauttaa näpäkästi. Liikaa ei saa höyryttää, ettei lakin nukka kärsi.”
Teekkarilakin ollessa kyseessä Köykkä kiinnittää tupsunauhaan kuuluvan napin lakin keskelle. Eri osat yhdistetään toisiinsa käsin ompelemalla. Pia Keskimäki kiinnittää vuoria käyräneulalla lakin pantaosaan.
Vuori kiinnitetään pantaan käyrällä neulalla käsin.
”Erikoisneulalla on paljon helpompi ommella tällaisia hankalia paikkoja”. Keskimäki oikaisee nahkaisen hikinauhan ja asettaa valmiin tuotoksen kuuman metallisen muotin päälle muotoutumaan.
”Höyryttämällä saadaan painaumat pois”
Viimeistelyvaiheen lopuksi Briitta Matalamäki, jonka talossa työskentelyn 40-vuotisjuhlakahvit juotiin muutama päivä sitten, ottaa jäähtyneen lakin muotin päältä. Hän puhaltaa siitä pölyt ja harjaa sametin nukat hammasharjalla oikeaan suuntaan. Matalamäki kertoo, että lakin koko on 57, mikä on yleisin pään koko Suomessa.
”Nyt sujautan muoviliuskan lakin sisään, jotta se pysyy ryhdissään säilytyksen ajan. Sitten pakkaan sen muovipussiin ja lakki on valmis matkaan.”
Hyvää matkaa
”Lakit viimeistellään lyyralla ja ne pakataan myyntilaatikoihin vasta liikkeessä. Osakuntiin valmiit lakit matkaavat ruskeissa pahvilaatikoissa. Ylioppilaslakkeja lähetetään sitä mukaa, kun niitä liikkeestä pyydetään”, Virpi Keskimäki kertoo.
Kun viimeinenkin laatikko saadaan matkaan, ollaan porukalla tyytyväisiä tehdystä työstä, mutta sen suurempia juhlia ei pidetä.
”Kyllä me hyvästelemme lähtijät. Sanomme, että hyvää matkaa Lappeenranta, Tampere, Helsinki…” Briitta Matalamäki kertoo ja työtovereita naurattaa.
Erityismaustetta hatun tekoon tulee, jos oma lapsi on samana keväänä lakitettavana. Se siivittää juhlan tuntua arkisen aherruksen keskelle.
”Minä olen sen kokenut”, Briitta sanoo.
Soitto kreivin aikaan
Perheyritykselle Wahlmanin yhteydenotto ennen 1990-luvun lamaa oli varsinainen onnenpotku. Wahlman oli jäänyt yhtäkkiä ilman valmistajaa. Keskimäestä taas oli tullut 1980-luvulla yksi Suomen suurimmista lakkitehtaista. Työntekijöitä oli tuolloin 70.
”Rouva Laila Karttunen-Airas soitti kysyäkseen olimmeko tehneet ylioppilaslakkeja. Oli pakko vastata, ettemme olleet, mutta uskoin sen meiltä onnistuvan”, Virpi Keskimäki muistelee.
Wahlman on tarkka tilaaja, joka vaatii täydellistä tuotetta. Siihen on Keskimäellä pystytty vastaamaan ja se onkin taannut vuosikymmenien yhteistyön.
Valkolakkien lisäksi Keskimäki valmistaa muun muassa kolhusuojalakkeja, hiusverkollisia suojalakkeja ja muita suoja-asuja elintarviketeollisuudelle, mainoslakkeja, metsästysliivejä, hitsareitten suoja-asuja, partiohuiveja ja liikelahjoja. Yrityksen on perustanut Virpi Keskimäen isä Valmari Keskimäki 1953.
”Isäni oli oikea keksijä Pelle Peloton, joka ajoi rallia ja harrasti painia ja pesäpalloa. Hänen isällään oli nahka- ja valjastehdas Ilmajoella. Sen tiloissa lakkitehdas aluksi toimi ja ensimmäiset mainoslakit tehtiin öljy-yhtiöille.
Niko Niemi, Virpi Keskimäki ja Sameli Niemi pyörittävät perheyritystä hyvässä yhteishengessä. Valkolakkien lisäksi tehdään muun muassa mainoslakkeja, metsästysliivejä ja suoja-asuja elintarviketeollisuudelle.
Pojatkin mukana
Perheessä virtaa yrittäjäverta molemmin puolin. Virpi Keskimäen äidinäidillä oli Ilmajoella Koskikiven kauppa, oikea vanhan ajan sekatavaraliike, joka myi kaikkea mahdollista hevosenlängistä kahvikuppeihin.
”Mummani oli perustamassa Ilmajoen yrittäjiä 1948. Kun isäni kuoli 1964, äitini Raija jatkoi toimitusjohtajana, hän oli pidetty ja äitimäinen johtaja. Tuolloin tuotevalikoima laajeni myös keittiö- ja saunatekstiileihin. Suurimpia asiakkaita olivat pankit sekä maatalous- ja rauta-alan yritykset.”
“Äitini serkku oli naimisissa taiteilija Nandor Mikolan kanssa. Silkkipainotekniikka tuli yritykseen Mikolan myötävaikutuksella. Oman perheeni nimiin yritys tuli 1999, jolloin tehtiin sukupolven vaihdos ja sisarukseni jäivät toiminnasta pois.”
”Syvä oppi alalle minulle on tullut siitä, kun olen lapsesta asti touhunnut mukana. Kaikkea, mitä täällä tehdään, olen itse tehnyt. Meille on suuri voimavara, kun työntekijät ovat viihtyneet pitkään. Monet ompelijat ovat samanikäisiä ja jäämässä yhtä aikaa eläkkeelle. On iso paine siitä, mistä saamme uusia tekijöitä. ”
Perheyritys toimii jo kolmannessa polvessa, sillä mukana ovat Virpi Keskimäen pojat. Niko Niemi vastaa myynnistä. Hän tuli kesällä 2009 kesätöihin ja on sillä tiellään. Sameli Niemen vastuulla on talous.
”Kaikki täällä tekevät kaikkea, kuka vain mitäkin ehtii. Välillä me vaihdamme lamppuja, toimimme talonmiehenä tai hoidamme pihaa”, Sameli hymyilee.
Työyhteisö on tiivis ja henki hyvä. Keskimäellä töitä tehdään kuin yhtenä perhekuntana.
