Maalaiselämä on alkanut jälleen kiinnostaa suomalaisia. Miksi maaseudulle pääsee asumaan vain tekemällä talokaupat?
Maalle muuttavat ne lapsiperheet, joilla on varaa ostaa omakotitalo – ja halua sitoutua sen ylläpitämiseen. Muut pysykööt hyyryläisinä kaupungissa.
Näin me suomalaiset olemme oppineet ajattelemaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että asenteet ovat muuttumassa.
Suomen Kylät ry:n maallemuuttoasiamies Johanna Niilivuo saa jatkuvasti viestejä siitä, kuinka ihmiset haluaisivat vuokrata asunnon maalta, mutta kohteita ei ole tarjolla.
”Tarjontaa on todella vähän kuntakeskusten ulkopuolella.”
Saman on huomannut projektipäällikkö Jenni Lemettinen pohjoissavolaisesta Maaseudun uudet asumismuodot MASU-hankkeesta.
”Tyhjillään on lähinnä keskellä kirkonkylää sijaitsevia kerrostalo- ja rivitaloasuntoja, jotka on rakennettu 1970–80-luvuilla. Eivät ne kiinnosta maallemuuttajia. He haluavat mieluummin tilaa ympärilleen.”
Tavoite: ei ostopakkoa
Jo vuosikymmenten ajan sekä valtio että kunnat ovat pyrkineet keskittämään asutusta ja palveluja säästösyistä. Mikä on saanut suomalaiset innostumaan maaseutuasumisesta tällaisesta kehityksestä huolimatta?
Ilmeisin selitys on kaksi vuotta sitten iskenyt koronakriisi, joka pakotti ottamaan välimatkaa toisiin ihmisiin. Maalta moni löysi turvapaikan, jossa sai elellä rauhassa ja puuhastella omiaan isossa pihapiirissä.
Luonnonvarakeskus Luken erikoistutkija Olli Lehtonen kertoo, että maallemuutto oli nouseva trendi jo ennen epidemiaa. Esimerkiksi Maaseutubarometri 2020 -kyselyyn vastanneista peräti 61 prosenttia liitti maaseutuun ”hyvän elämän” mielikuvan.
Kenties suomalaiset ovat oivaltaneet, että maaseudun elinvoimaisuus koituu lopulta koko kansan hyväksi.
”Se mahdollistaa biotalouden, joka on taloutemme kivijalka”, Lehtonen sanoo.
Johanna Niilivuo on huomannut, että varsinkin nuoria puskee maaseudulle ajattelutavan muutos. Kiinteistön omistaminen ei enää ole itseisarvo.
On myös paljon niitä, jotka haluaisivat kokeilla maalla asumista vailla sitoutumispakkoa. Tai niitä, joiden varallisuus ei riitä asunnon ostamiseen. Tai niitä, jotka eivät tiedä, mihin työ heitä parin vuoden päästä kuljettaa.
”Talon ostamiselle tarvitaan vaihtoehtoja, jotta maallemuutto tuotaisiin nykyistä useampien ulottuville”, Niilivuo kiteyttää.
Perikunnat, herätys!
Helpoin keino maaseudun asuntopulan lievittämiseen on vuokra-asumisen lisääminen. Johanna Niilivuon mielestä valtion kannattaisi harkita investointitukea, joka kannustaisi perikuntia remontoimaan tyhjilleen jääneet mummonmökkinsä ja panemaan ne vuokralle tai myyntiin.
Kiinteistöjen käyttöastetta nostaisi myös asunnonvaihto monipaikkaisten kaupunkilaisten ja maalaisten välillä. Lisäksi halutuille järvenrannoille voisi perinteisten pientalojen sijasta pykätä rivitaloja.
Yksi tulevaisuuteen kurkottava vaihtoehto olisi yhteisöllinen asuminen. Niilivuo kertoo esimerkin Pirkanmaan Pälkäneeltä, jossa osuuskunta osti Luopioisten vanhan mielisairaalan ja remontoi sen yhteisöasumiseen sopivaksi.
Luopioisissa Niilivuo tutustui myös vuokrattaviin minitaloihin, jotka ovat kooltaan 30–70 neliötä. Ensimmäisiin kohteisiin oli tullut yli sata asuntohakemusta.
Vuokra nolla euroa
Pohjois-Savossa Vesannon ja Leppävirran kunta järjestävät erilaisia asumiskokeiluja maallemuuttoa harkitseville. Esimerkiksi Leppävirralla tiettyihin yrityksiin rekrytoitavat työntekijät saavat muutamaksi kuukaudeksi ilmaisen asumisen.
Vesannon kunnalla on ollut myös kampanja, jossa rakennustarkastajaa sai pyytää tekemään arvion kesäasunnon muuttamisesta kokoaikaiseksi asunnoksi.
Tyhjillään olevia taloja ja tiloja Masu-hanke on saanut liikkeelle lehti-ilmoitusten ja perunkirjoituksen yhteydessä jaettavien esitteiden avulla. Hankkeen työntekijät auttavat myynti- ja vuokrailmoitusten laatimisessa.
Jenni Lemettinen kertoo, että monella maaseudun kiinteistönomistajalla on väärä käsitys muuttajien toiveista.
”Ihmiset ajattelevat, että talon pitäisi olla priimakunnossa, vaikka moni maallemuuttaja etsii vanhaa taloa ja on myös kiinnostunut remontoinnista.”
Pohjois-Savossa suosituiksi kohteiksi ovat osoittautuneet myös kylätaloina palvelevat vanhat koulut, joiden päätyihin on aikoinaan rakennettu asunnot opettajille.
”Näiden asuntojen vuokraaminen on selvästi helppo tapa tulla kylälle ja päästä kyläyhteisöön mukaan.”
Kaikki voittavat
Jyväskylän Korpilahdella asuva Anu Piira vuokrasi avioeronsa jälkeen Ylä-Muuratjärven kyläseuralta asunnon itselleen ja kahdelle lapselleen.
Tärkein syy kylätalolle muuttamiseen oli se, ettei lasten tarvinnut vaihtaa koulua. Kylkiäisenä tuli tukku muita etuja.
”Kyläyhteisö on lähellä, mikä on elämäntilanteessani ihan pelastus. Esimerkiksi korona-aikana testituloksia odotellessani olen voinut laittaa kauppalistan WhatsApp-viestillä kauppaan. Siellä on kysytty asiakkailta: oletko menossa kotiinpäin, vietkö Anulle ruokakassin?”
Viime vuonna kyläseuran puheenjohtajaksi valittu Piira huomauttaa, että asuntojen vuokraamisesta hyötyy koko yhteisö. Säännöllisen kuukausitulon turvin yhdistyksellä on varaa ylläpitää omaa kiinteistöä, josta on tullut kyläläisille tärkeä kohtaamispaikka.
Kyläseura lobbarina
Johanna Niilivuon mielestä on valitettavaa, että kunnat usein näkevät maaseutuasumisen kehittämisen vain kustannuksena.
Kittilän ja Kolarin rajalla sijaitseva Ylläsjärven kylä on kärvistellyt asuntopulan kourissa jo vuosia. Kyläyhdistys tekee hartiavoimin lobbaustyötä, jotta kunta kaavoittaisi lisää tontteja ja rakennuttajat ryhtyisivät rakentamaan vuokra-asuntoja.
”Pulaa on nimenomaan ympärivuotisista asunnoista. Meille tulee parin viikon välein kyselyjä perheiltä, jotka olisivat vakavissaan muuttamassa tänne”, kertoo kyläyhdistyksen sihteeri Johanna Koivumaa.
Hän pelkää, että jos muuttoliikkeen tulppaa ei saada poistettua, alueen suosio hiipuu.
”Tämä on todella turhauttava tilanne, kun tulijoita olisi. Uskon silti, että meillä on vaikutusmahdollisuuksia. Niin kauan otamme kuntaan yhteyttä, että jotain alkaa tapahtua”, Koivumaa lupaa.
Pieniä valonpilkahduksia on jo näkyvissä.
