Pää ei meinaa millään nousta tyynystä. Vielä hetki sitten samosin viidakossa ja löysin tieteelle entuudestaan tuntemattoman kurkkulajin. Nyt ikkunan takana lotiseva vesisade huuhtoo mielestä viidakon vihreyden, ropina peittää papukaijojen kirkaisut ja kastelee perhosten siivet.

Harppaus sademetsästä pohjoiseen syyssateeseen on ihan liian suuri. Sitä paitsi eilenkin oli harmaata ja kumppareissa reikä. Tuvan lattia tuntuu jo aamusta viileältä, ja villasukat pitää vetää jalkaan heti noustua. Pensasruusujen terälehdet makaavat maassa pelkkänä ruskeana mössönä ja kurkkukin tuntuu karhealta. Tai no, ainakin jos nielaisen kovasti.

Oireista päätellen vikaa on tällä kertaa sekä ruumiissa että mielessä. Tarvitsen lempeää hoivaa, lohduttavia sanoja ja kunnon tujauksen voimistavaa rohtoa. Nyt ei riitä yksi tohtori, tähän vaivaan tarvitaan tuplavastaanotto.

Kokoan vähäiset voimanrippeet ja kömmin kohti ikkunalautaa. Seuraava potilas! Dr. Westerlund ja Dr. Livingstone ottavat vastaan kaikkia syksyn riepottamia ilman ajanvarausta.

Vuonna 1868 ruotsalaisessa Enköpingin kaupungissa oli auki kaupunginlääkärin virka. Paikan sai vastavalmistunut tohtori Ernst Westerlund, joka saattoi vakituisen työn turvin mennä lopultakin naimisiin pitkäaikaisen kihlattunsa kanssa. Elämä alkoi muutenkin olla mallillaan. Onnistuneet operaatiot kasvattivat mainetta, ja potilaita tuli vastaanotolle yhä pitempien matkojen takaa.

Westerlund oli tunnettu taidostaan parantaa niin ruumiin kuin sielunkin sairaudet. Hän hoiti niitä, joiden kanssa muut olivat epäonnistuneet, otti epämääräiset vaivat tosissaan, teki nopean diagnoosin ja antoi reseptin sijaan ohjeita. Tuoksupelakuita lähes 60 vuotta lääkärintointa harjoittanut Westerlund piti niin hyödyllisinä, että piti niitä jatkuvasti odotushuoneessaan ja suositteli niitä myös potilaittensa makuuhuoneisiin. Eipä ihme, että yksi myös nimettiin hänen mukaansa.

Tohtori Westerlundin kukka oli vertaansa vailla oleva rohto. Sen lehdillä lääkittiin pään kivistystä, hampaan pakotusta ja reumatismia. Särkyjen välillä se torjui mustasukkaisuutta, raikasti ummehtuneen huoneilman ja siinä sivussa karkotti tunkeilevat koit ja muut öttiäiset.

Painan nenäni kiinni lehteen ja vedän syvään henkeä. Oih, ruusua ja sitruunaa. Ja entä Livingstone sitten. Piparminttua, raikkautta ja sulaa vihreyttä. Hengittelen, sivelen lehtiä, hengittelen syvään. Pikku hiljaa alkaa tuntua paremmalta. Jospa tämä tästä.


Hortonomi Tuovi Mutasen Mullan lumo -puutarhablogi vie luomutilalle V-vyöhykkeelle.

Jaa artikkeli