Kaamospuutarhan katseenvangitsijat
Talvinen puutarha voi olla kaunis ja salaperäinen. Kasvit, rakenteet ja pihakoristeet saavat talvimaisemassa uudenlaiset muodot.
Parhaat paketit pukinkonttiin, hyvää tarjottavaa pikkujouluista lahjavalvojaisiin ja joulukahveista juhlapäivälliseen, somistusta kotosalle sekä kiinnostavaa luettavaa joulunpyhiksi ja lepohetkiksi
Talvinen puutarha voi olla kaunis ja salaperäinen. Kasvit, rakenteet ja pihakoristeet saavat talvimaisemassa uudenlaiset muodot.
Rahkavoitaikinasta tulee ihanat joulutortut, sama taikina sopii mainiosti myös mehevään lihapiirakkaan, joka koristellaan sesonkiin sopivaksi.
Vannoutuneen joululeipurin köökissä paistuu rouheita ruispiparkakkuja, suklaisia joulupalleroita, salaisia pikkupipareita – ja tietenkin hulppeita piparitaloja. Parisataalukuinen muottikokoelmakin yhä vain kasvaa.
Lentävä joulupukki on totta, ei satua. Se tiedetään Jämsän Hallissa, jonne pukki tulee jouluaattona aina ilmojen halki. On tullut jo puoli vuosisataa.
Aikansa palvelleet kankaat nousevat vielä tärkeään rooliin. Patalapussa on kolme kerrosta ja näyttävät, mutta yksinkertaiset tikit.
Heikki Asunnan joulutarina 1940-luvulta kertoo siirtolaisesta, joka palaa Kanadan turkiskämpältä Suomeen. Aattoyönä mies taivaltaa kuutamossa halki huurteisen metsän kohti entistä kotiaan.
Eilen se oli tavallinen, talvinen omakotitontti, mutta tänään tunnelmallinen Joulupiha täynnä kävijöitä. Muodonmuutos tapahtuu kerran vuodessa ja vain muutamaksi tunniksi.
Inkivääriä, fariinisokeria ja glögissä muhineita kuivahedelmiä kätkeytyy muhkeaan kakkuun, joka vain paranee ajan kanssa.
Nuori yksinhuoltajaäiti osti 150-vuotiaan talon ja suunnitteli vain pintaremonttia. Toisin kävi. Talo houkutteli myös vaihtamaan ammattia ja toi elämään tärkeitä ihmisiä.
Pellavainen pesuvamppu on saanut nimensä ja muotonsa japanista.
Kirje saapuu sähköiseen postilootaasi ja tuo tullessaan hyvän mielen.