Siirry sisältöön

”Suomessa auringonpaistetta tulee enemmän iltapäivän ja illan kuin aamun ja aamupäivän tunteina. Kesäaikaan siirtyminen vielä korostaa ilmiötä”, taustoittaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen.

Kaikki eivät valotulvaa rakasta. Se voi sekoittaa unen ja mielen. Illalla valvottaa, mutta herätys on silti entiseen aikaan, joten nukuttua ei saakaan tarpeeksi.

”Valon vaikutuksesta aivot alkavat tuottaa enemmän keskeistä hermovälittäjäaine serotoniinia, joka vaikuttaa unen säätelyyn”, Partonen selittää.

Valtaosalle ihmisistä lisäserotoniini tuo mukavia asioita: makeannälkä ja väsymys vähenevät, mieli virkistyy ja muiden ihmisten seura kiinnostaa. Joskus mieliala voi kuitenkin kääntyä synkäksi.

”Jos on alkuvuodesta ollut alakuloinen tai masentunut, olo voi keväällä pahentua. Valo tuokin tuolloin unettomuutta, rauhattomuutta ja ahdistuneisuutta.”

Valohaittoja voi yrittää ehkäistä. Partonen neuvoo oleskelemaan aamulla ja aamupäivällä ulkona tai sisällä ikkunan ääressä, koska se rytmittää sisäistä kelloa. Liikuntaakin voi lisätä, ja mieluiten liikkua aamulla seitsemän ja kahdeksan välillä tai iltapäivällä yhden ja viiden välillä. Makuuhuonetta voi pimentää verhoilla ja silmille asettaa kankaisen unimaskin.

”Maski on ehkä kätevin pimennyskeino, kunhan sen käyttöön tottuu. Ihminen herää luonnostaan aamuyöllä useita kertoja hetkeksi ja silloin maskin voi siirtää silmiltä syrjään, jotta aamusarastus auttaa heräämään ja virkistymään.”

Mainos – sisältö jatkuu alla

Tilaa Kodin Pellervo nyt

Kodin Pellervo on ystävä, jonka seuraan jokainen voi tulla juuri sellaisena kuin on. Jutuistamme välittyy mummolan kiireetön tunnelma, vaikka ne ovat raikkaasti tätä päivää. Elämme leppoisasti ja annamme toistenkin elää.

Mainos päättyy