Vuosimallia 1696

17.07.2025

Kaikessa rauhassa

Rönsyilevä piha lumosi Sointujen perheen asettumaan Raaseporiin ja yli 300-vuotiaaseen, museona suojeltuun taloon. Kun katto on kunnossa, korjailla voi siihen tahtiin, kun muulta elämältä ehtii.

Nina, Kalle ja Alvar Sointu ja Potatis-koira kotinsa pihapiirissä, jonka he haluavat säilyttää mahdollisimman rentona ja luonnonmukaisena.

Aurinko paistaa keltaisen talon pihatielle. Nurmella kasvaa omenapuita, ja vanhat saarnet huojuvat kesätuulessa. Ruukuissa kukkii salvia.

Alvarin, 6, pyörä on kumollaan pihalla. Maitokärryt nojaavat rappusten kupeeseen. ”Erinomaiset työvälineet. Niillä voi kuljettaa multasäkkejä, istutuksia, työkaluja, milloin mitäkin", kehuu Kalle Sointu.

Perhe muutti taloon 2019, vähän ennen koronan alkamista. ”Virus pysäytti. Oli asetuttava paikoilleen”, tuumii konsulttina työskentelevä Nina Sointu. Hän on asunut monissa maissa Intiaa myöten ja matkaillut melkein 40 maassa. ”Olen käynyt Borneon sademetsässä, mutta en koskaan Kouvolassa.”

”Pihapiiri näytti rönsyilevältä kutsuen seikkailuun.”

Aika Raaseporissa on pisin Ninan missään asuma ajanjakso. Uudet ulottuvuudet löytyvät nyt omalta tontilta. Kartanomaista rakennusta ympäröi puutarha ja laaja pihaniitty. Tonttiin Nina ja Kalle ihastuivat heti, ja se tuntui taloa tärkeämmältä.

”Pihapiiri näytti rönsyilevältä kutsuen seikkailuun. Jos tontilla ei kasva yhtään vanhaa puuta, ei se meitä miellytä.”

Kesälomia Soinut olivat viettäneet Kallen suvun mökillä. Sieltä palattiin usein mieli haikeana takaisin Espooseen, sillä luonnonläheiseen elämään kiintyi. Nina ja Kalle olivatkin etsineet uutta kotia jo jonkin aikaa, kun he kävelivät Fiskarsissa vanhan ruukkikylän tunnelmassa.

Pian he seisoivatkin Bollstad Gårdin pihalla, Fiskarsin ja Pohjan välimaastossa. Kummallakin oli kotiin tulemisen tunne.

Pihaniityllään Nina hoitaa pääasiassa luonnonkukkia, mutta siellä on myös hedelmäpuita ja marjapensaita. ”Espoon Tapiolassa asuessa hoidin taloyhtiönkin ruusut.”

Ansoja pahiksille

Alvar nousee rappuset ripeästi. Kuistin ovella vastaan pelmahtaa Potatis, tanskalainen broholminkoira, joka tervehtii tulijoita kielen lipaisuin. Alvarista kodin paras paikka on hänen huoneensa. Sen lattialla on jumppamatto kuperkeikkoja varten.

”Toiseksi paras on tuo pelipaikka”, Alvar lisää ja viittaa kirjastotyöhuoneeseen, jossa hän ruudun ääressä loihtii uusia yhteisöjä ja ”ansoja pahiksille”. Ehtii Alvar askarrellakin. Pahvilaatikoista syntyy robottipukuja.

Vanha, pellavaöljyvahalla käsitelty lipasto lukuisine salalokeroineen löytyi Alvarin huoneeseen ilmaiseksi. Kirppiksellä sen päällä luki, että saa ottaa. ”Arvostan käsityötä, ihmisen kädenjälki saa näkyä”, Nina sanoo.

Kaunokirjoittajien kädenjälki näkyy puolestaan huoneen katossa. Entisaikaan paperi oli kallista, eikä sitä heitetty pois. Kun talo aikoinaan toimi nimismiehen virkatalona, liimattiin käytöstä poistettuja virallisia papereita sahanpurujen eristeeksi kattoon. Alkuperäiset olivat menneet huonoon kuntoon, mutta Sointuja ennen talossa asuneet teettivät vanhojen mallien mukaan vastaavat tilalle.

"Asumme mukavasti, ja remontti etenee voimiemme mukaan."

Nina ja Kalle ovat digityöläisiä. Talo pihapiireineen tuo työlle vastapainoa. Molempia kiinnostaa käsillä tekeminen, mutta korjausrakentaminen oli uutta. Sitä päätettiin opetalla, ja työ onkin tekijöitänsä neuvonut.

Kaupunkilainen Kalle on nyt sinut koneitten ja erilaisten työkalujen kanssa. ”Olen ajanut itseni sisään maalaiselämään ja oppinut peruskädentaitoja.”

Remonttia on tehty pikkuhiljaa eli slow renovation -tyylillä. ”Talo on nätti näinkin. Asumme mukavasti, ja remontti etenee voimiemme mukaan”, Nina kuvailee.

Edelliset omistajat olivat jo remontoineet alakerran, ja yläkerran kunnostamista Nina ja Kalle jatkavat aikanaan. Kun katto on kunnossa, korjailla voi rauhassa. Myös ikkunoita ja kivijalkaa on paranneltu.

Julkisivua korjataan pala kerrallaan. ”Ei tämä mitään rakettitiedettä ole. Rikki oleva paikataan. Huonon kohdan otamme pois ja laitamme uuden tilalle. Materiaalit ovat yksinkertaisia. Jos menee vikaan, tehdään uudestaan ja korjataan. Kokonaisuus on kuin tilkkutäkki, mutta ihmissilmä sopeutuu”, Nina kertoo.

Näin vanhaa korjatessa silmämitta on paras. ”Täydellisen tekeminen ei toimi. Jos teet tosi suoraa, kaikki se, mikä on vinossa, huutaa vieressä.”

Alvar aikoo polkea 80-vuotiaan Märta-ystävänsä luokse naapuriin. Silläkin matkalla voi nähdä monenlaisia eläimiä.

Syyskäräjiä ja poikakoti

Bollstad Gårdin historia vie vuoteen 1696, mutta tilasta löytyy mainintoja jo 1600-luvun alusta. Nimismies rakennutti paikan virkataloksi, jossa pidettiin syyskäräjiä. Alhaalla oli 160 neliötä ja yläkerrassa piian huone. Talo on toiminut myös poikakotina, verstaana ja evakkoperheitten majoittajana.

Pohjan kunnan köyhyys koitui talon parhaaksi, sillä rakennus säästyi remonteilta ja muovimateriaaleilta. Tyhjillään se oli 40 vuotta.

”Edelliset asukkaat ostivat talon tontteineen huutokaupasta. He palauttivat alakertaan sen entisen loiston. He savirappasivat seinät ja sekoittivat itse liima-, maito- ja pellavaöljymaalit. He tekivät myös sapluuna- ja roiskemaalaukset seinistä löytyneiden mallien mukaan”, Nina kuvailee 12 vuoden remonttia.

Tuolloin valmistui myös kuisti purkumateriaalista. Sen tapetti on kopioitu salin vanhasta tapetista. Museoviraston konservaattorit tekivät kaksi kuukautta sapluunamaalausta. Fiskarsin seppä takoi kaikki talossa käytetyt naulat.

Päävesijohto kulkee eteisen lattian alta, joten vesivahingon sattuessa vika olisi helppo korjata. Vanhasta eteisestä johtaa ovi erottelevaan vessaan. Vettä kuluu vähän ja keväisin omenapuut saavat laimennettua lannoitetta. ”Jos nyt rakentaisimme uuden talon, haluaisimme sinnekin erottelevan vessan.”

Kalle tekee etätöitä kotoa käsin. Monet käytännön askareet talossa ja pihapiirissä tuovat vastapainoa työlle tietokoneella.

Värikäs makuuhuone

Sointujen aikaisempi koti, Espoon kolmio, mahtuisi suureen saliin. Kaavassa talo on määritelty museoksi, ja huoneissa pintojen eri kerrostumat näkyvät. Vaikka rakennus on suojeltu, se ei tarkoita pysähtymistä ajassa. Täällä eletään tavallista lapsiperheen arkea.

”Meiltä kysytään usein, onko Museoviraston kanssa hankala asioida. Vastaan aina, että kaikkea muuta. Yhteistyö sujuu mainiosti. Käyttämämme materiaalit ja työtavat kuuluvat tähän taloon ja aikakauteen. Kun tekee samoilla periaatteilla eikä rakennuksessa mikään oleellisesti muutu, voi tehdä aika vapaasti. Museovirastolla on alueellisia vastuumuseoita kuin ilmaisena neuvontakanavana, jonne voin aina ottaa yhteyttä. Saan opastusta ja vinkkejä", Nina kertoo.

"Jos teet tosi suoraa, kaikki se, mikä on vinossa, huutaa vieressä.”

Nina ja Kalle miettivät tarkkaan, mitä kunnostetaan ja mikä jää ennalleen. Salin lattiassa öljyläikät kertovat ajasta, jolloin siellä korjattiin koneita. Makuuhuoneen katossa näkyvät vesivahingot. Kaiut menneisyydestä luovat tunnelmaa.

Makuuhuoneessa loistavat värit: on ruskeaa, vihreää ja punaista. ”Mitä enemmän väriä, sen parempi. Ennen kolmiossamme pohdimme, mikä valkoinen olisi hyvä, kananmunankuoren sävy vai joku muu.”

Pihaniityn maakellarin katolla kasvaa ohdaketta ja etualalla runsaasti humalaa.

Tammesta takan reunus

Siperianherne heilahtelee ikkunan takana. Venäjänsiniset kissat Blini ja Smetana astelevat saliin. Kaikissa huoneissa on tulisija. Talvisin ne ovat käytössä päivittäin. Vuodenaikojen vaihtelu tulee asukkaitten iholle.

”Ensimmäinen pakkasyö tuntui aluksi aina luissa ja ytimissä”, Kalle muistelee. Mutta kevät tuo riemun: lämmittäminen loppuu! Kun neljää tulta virittelee ja vaalii koko talven, siitä on romantiikka kaukana.

Kaatuneet saarnet tehdään klapeiksi. Hiljattain on hankittu mahdollisimman huomaamaton ilmalämpöpumppu. Keittiössä vanhalla paikalla on uusi leivinuuni, johon tuli reunus kaatuneen tammen oksasta.

Ruokapöydän Nina haki Oulusta ja huomasi perillä, ettei se mahtunutkaan auton tavaratilaan. Onneksi pöydän sai purettua osiin. Nyt oululaisen äären mahtuu monta ruokailijaa.

”Meillä kyläillään paljon. Naapurien lapset käyvät päivittäin, ja ystävien kanssa illastetaan usein.”

Ukontulikukat kukkivat ikkunan alla.

Monia lepopaikkoja

Puutarhassa polveilevat Alvarin suunnittelemat, ruohonleikkurilla ajellut polut. Pihaniityllä kulkevat hippareitistöt. Kaatuneesta lehmuksesta tuli penkki grillipaikalle, ja entinen ankkala on nyt kasvihuone ja levähdyspaikka. "Lepopaikkoja pitää olla useita, jotta työn lomassa on helppo hengähtää", Nina sanoo.

Maakellarin katto kasvaa ohdaketta ja humalaa. Aluksi pihakalliolla versoi pelkkiä nokkosia, mutta raivauksen jälkeen esiin tuli lajien koko kirjo. Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen on Ninalle ja Kallelle sydämen asia.

Kimalaisyhdyskunta elää kuistin kupeessa, ja räystäässä on lukuisia tervapääskyjen koloja. Peura synnytti vasan tontin laidalla. Lähistöllä elelee lepakoita ja pikkujyrsijöitä.

"Lepopaikkoja pitää olla useita, jotta työn lomassa on helppo hengähtää."

Elämä on vilkasta ja naapuriapu toimii. ”Joskus menen pihalle kaivuutöihin. Aikaa kuluu, mutta työni edistyy vain pari lapiollista. Kohtaamiset naapureitten kanssa ovat mukavia ja tärkeitä.”

Sen tietää Alvarkin. Lähistöllä asuu Märta, 80, yksi Alvarin parhaimmista ystävistä. Nyt Alvar nouseekin pyöränsä selkään, sillä hän lähtee tervehtimään Märtaa.