Vanhan ajan separaattori hyrrää. Erottunut kerma vatkataan kotivoiksi ja kurrista tehdään piimää. Täysmaidosta saadaan ihanaa kotijuustoa. Näin kulkee kurssipäivä Karjaisten tilalla.
Emäntä tulee valkoisessa essussa vieraitaan ovelle vastaan. Päähänsä hän on kietaissut huivin.
Työtehoseuran viisihenkinen asumisen tiimi on tullut kesäretkelle Vesilahden Narvaan Helena Karjaisen ideoimalle Päivä meijeristinä -kurssille. ”Kiva päästä autenttiseen ympäristöön”, toteaa Minna Kuusela, yksi kurssilaisista.
Neljän tunnin aikana ryhmän on tarkoitus valmistaa Helenan opeilla maidosta rahkaa, piimää, juustoja ja voita. ”Nykypäivän ihmisen on hyvä tietää, miten asiat on ennen tehty”, sanoo Tarja Marjomaa.
Helena jakaa kurssilaisille ensin tehtävät, sitten esiliinat ja kuitukankaiset suojamyssyt. ”Otan essun, joka sopii asuuni”, tuumaa Henna Hurttala ja valitsee ylleen punaista raitaa. Sitten hän vaihtaa lippahattunsa myssyyn.
Päivä alkaa rahkan valmistuksella. Helena laittaa uunin lämpenemään 115 asteeseen. ”Katsotaan, millaista rahkaa tulee kaupan rasvattomasta piimästä. Se laitetaan mietoon lämpöön, jotta hera irtoaa.”
Rahka on Hennan tehtävälistalla. Hän kaataa kaksi litraa piimää astiaan ja laittaa sen uuniin. ”Tunnin päästä sitten katsellaan, miltä se näyttää. Jos haluaa rasvaista rahkaa, sitä kannattaa tehdä itse rasvaisesta piimästä”, Helena vinkkaa.
Seuraavaksi tarvitaan maitoa. Tarja lähtee Helenan kanssa hakemaan sitä kellarista keittiön alta. Kaksikko palaa mukanaan kaksi ämpärillistä luomumaitoa, jota Helena hankkii naapuritilalta.
Kellarin viilentämä maito on liian kylmää separoitavaksi. Se on ensin lämmitettävä liedellä lypsylämpöiseksi eli noin 30-asteiseksi, Helena sanoo. ”Ennen maito separoitiin heti lypsyn jälkeen.”
”Kammen pitää pyörähtää kerran sekunnissa."
Maidon lämmetessä Tarja alkaa koota vanhaa, Wärtsilän valmistamaa Milka-separaattoria. Sillä erotetaan rasva raakamaidosta. ”Aloitamme siivilöistä. Niitä on yhteensä kahdeksan ja ne tulevat sisäkkäin pienimmästä suurimpaan”, Helena opastaa.
Kun laite on kasassa, Helena tarkistaa, että separaattorin hana on varmasti kiinni ennen kuin kurssilaiset kaatavat maidon separaattorin suureen maitokulhoon. ”Hanan saa avata vasta, kun separaattorin pyörimisnopeus on oikea.”
Tarja tarttuu separaattorin kampeen. Pyörittäminen tuntuu hänestä alkuun raskaalta, mutta helpottuu, kun hän saa separaattorin kuulan vauhtiin. ”Jos oli sorja tyttö tilalle tullessa, niin tässä työssä lihakset varmasti kasvoivat”, hän tuumaa.
Separaattorin uumenista kuuluu vaimea kilinä. ”Kammen pitää pyörähtää kerran sekunnissa. Tahti on oikea, kun kello lakkaa kilisemästä”, Helena kertoo ja virittää Tarjalle kännykästään sekuntikellon avuksi.
Kun kello hiljenee, Tarja saa luvan avata separaattorin hanan. Maito alkaa kiertää siivilöissä, ja pian separaattorin toisesta torvesta valuu kermaa ja toisesta rasvatonta maitoa eli kurria.
Helenan keittiössä ison leivinuunin ja lukuisten vanhojen esineiden keskellä on helppo kuvitella itsensä aikaan, jolloin lehmät lypsettiin käsin ja maito jalostettiin kotona. Karjaisen tila mainitaan vanhoissa asiakirjoissa jo 1500-luvulla, Helena kertoo. Hänen suvullaan se on ollut vuodesta 1865.
”Sisällissodan melskeissä tilan päärakennus paloi. Tämä talo rakennettiin vanhan päärakennuksen kivijalalle ja se valmistui vuonna 1921.”
Kun Helena viisi vuotta sitten jäi eläkkeelle laboratoriohoitajan työstä, hän alkoi tarjota maatilamajoitusta. Sen oheen hän kehitti Päivä meijeristinä -kurssin. Se sai alkunsa Helenan halusta valmistaa kotijogurttia. ”Ostin separaattorin, hain tilamaitoa ja aloin tehdä itselleni luomujogurttia.”
Nyt kurssilaiset pääsevät Helenan keittiössä näkemään, mitä kaikkea maidosta voi tehdä itse. Separaattorin saloihin ovat vuosien varrella uppoutuneet niin tyhy-ryhmät, ystäväporukat kuin majoittujatkin. ”Keittiööni mahtuu kerralla kuudesta kymmeneen kurssilaista. Kaukaisimmat ovat olleet Japanista ja Yhdysvalloista.”
Minna seuraa vierestä Tarjan separointia. Kurrikippo alkaa jo täyttyä. ”Täällä on tilanne päällä”, hän huikkaa Helenalle, joka tuo tyhjän astian täyden tilalle.
”Separointi käy työstä, tulee ihan hiki. Kun seuraavan kerran ostan kaupasta kermaa, ajattelen asiaa eri tavalla. Arvostan ihmisiä, jotka ovat tehneet tällaista työtä”, Tarja sanoo.
”Yhdeksästä litrasta täysmaitoa tulee runsas litra kermaa. Separaattorin säädöistä riippuu, kuinka rasvaista kerma on. Sen rasvaprosentin täytyy olla vähän yli 30, jotta sen saa vatkattua”, Helena kertoo.
Kun Tarja saa maidon separoitua kermaksi ja kurriksi, Minna pääsee hapattamaan rasvattomasta maidosta piimää. Hän lämmittää maidon isossa kattilassa kädenlämpöiseksi ja lisää siihen sitten siemeneksi valmista piimää.
”Kahdeksaan litraan maitoa tarvitset runsaan puoli litraa piimää. Sen jälkeen se saa olla vuorokauden huoneenlämmössä. Huomenna kattilassa on piimää”, Helena sanoo. Samalla tavalla maidosta voi valmistaa viiliä ja jogurttia. Jos siemeneksi laittaa piimän sijaan viiliä, lopputulos on viiliä, ja jos siemen on jogurttia, maidosta tulee jogurttia.
”Onkohan rahkalle jo tapahtunut jotain?” Henna kurkistaa uuniin. Paistamisen jälkeen hän nostaa rahkan siivilään valumaan.
Valmiista rahkasta kurssilaiset tekevät puolukkakermarahkaa ja ruukkujuustoa. Täysmaidosta he valmistavat juoksutinjuustoa. Siihen käytetään juustonjuoksutinta, joka saa kädenlämpöisen maidon saostumaan ja heran erottumaan.
”Juustomuotit ovat olleet aikanaan kosiolahjoja.”
”Tiesittekö, että juustonjuoksutin otettiin ennen vasikan mahasta”, Helena kysyy ja kertoo, että nykyään se valmistetaan mikrobien avulla. ”Kun maidon pintaan rupeaa tulemaan hiutaleita, kattila kannattaa nostaa heti pois liedeltä. Siten saat vähän pehmeämpää juustoa”, hän neuvoo.
Kurssilaiset nostavat valmiin juustomassan reikäkauhalla kattilasta siivilään. He käyttävät puolet siitä juoksutinjuustoon. ”Juustomuotit ovat olleet aikanaan kosiolahjoja”, Henna tietää kertoa painellessaan juustomassaa puiseen muottiin. Lopusta juustomassasta paistuu uunissa leipäjuusto. Yli jäänyt hera päätyy sämpylätaikinan nesteeksi.
Vastaseparoidusta kermasta tehdään voita. Helena jakaa kerman pieniin kippoihin ja laittaa yhden niistä hetkeksi pakastimeen, sillä kerma pitää jäähdyttää, jotta se vatkaantuu.
Tarja tutustuu sillä välin ohjeeseen. ”Vatkaan, kunnes hera erottuu”, hän kertoo, kaataa jäähtyneen kerman yleiskoneen kulhoon ja pistää koneen pyörimään. ”Hyvinhän se vatkautuu”, Helena toteaa.
Vieressä Minna odottaa voin valmistumista, jotta hän saa tehtyä ruukkujuustoa. ”Tarvitsen siihen 75 grammaa voita. Linjasto seisoo”, hän vitsailee.
Yleiskone vatkaa kermasta voita kädenkäänteessä. Tarja kerää vaaleankeltaisen voin kulhosta palloksi. ”Oi, tämä on kuin muovailuvahaa”, hän sanoo ja huuhtelee voita kylmällä vedellä saadakseen pois kaiken heran. Muuten voi ei säily. Lopuksi Tarja maustaa voin suolalla. Sitten hän pesee vielä kaikki separaattorin osat.
Kun Minna on saanut ruukkujuuston valmiiksi ja Henna on kumonnut juoksutinjuuston muotista lautaselle, on aika käydä pöytään. Juustojen ja rahkan lisäksi tarjolla on raikasta vihersalaattia, kahvia ja teetä. Vastaleivottujen sämpylöiden päällä maistuu kotivoi.
”Leipäjuusto kruunaa koko jutun”, Minna toteaa. Se on myös Hennan suosikki. ”Kivointa oli yhdessä tekeminen. Onnistuneessa aktiviteetissa on aina jotain juurevuutta.”
Kodin Pellervo on ystävä, jonka seuraan jokainen voi tulla juuri sellaisena kuin on. Jutuistamme välittyy mummolan kiireetön tunnelma, vaikka ne ovat raikkaasti tätä päivää. Elämme leppoisasti ja annamme toistenkin elää.
Heikki Asunnan joulutarina 1940-luvulta kertoo siirtolaisesta, joka palaa Kanadan turkiskämpältä Suomeen. Aattoyönä mies taivaltaa kuutamossa halki huurteisen metsän kohti entistä kotiaan.
Rönsyilevä piha lumosi Sointujen perheen asettumaan Raaseporiin ja yli 300-vuotiaaseen, museona suojeltuun taloon. Kun katto on kunnossa, korjailla voi siihen tahtiin, kun muulta elämältä ehtii.
Puolukoiden punertuminen tiesi takavuosina töitä koululaisille. Lasten piti omalla ajallaan poimia koululle marjoja, joista keittäjä valmisti talven mittaan esimerkiksi marjapuuroa. Vieläkö perinne elää?
Martilla ja Voitolla on kissanpäivät. Kotiin on suunniteltu mahdollisimman paljon missejä miellyttäviä juttuja, monista raapimispuista alkaen.
Urpo Koponen auttaa lintuja pesimään ja pelastaa käärmeet pelkääjien pihoilta ja vihollisten kynsistä. Olalla riippuu kameran ja kiikareiden lisäksi usein myös haitari.
Katri Tanninen saattaa hautaan ihmisiä, joita ei tunne. Vapaaehtoisena arkunkantajana hän saa lohtua ajatuksesta, että jonain päivänä on hänen vuoronsa jatkaa matkaa.
Juurten etsintä toi Ruotsissa varttuneen Eija Irene Hiltusen Ilomantsiin. Karjalaisessa perinteessä tärkeän kirjaillun linnun löytäminen kuori valokuvaajasta esiin käsityöläisen.
Vanhan moottoripyörän kunnostus vei vuosia, kun tietoa, osia ja osaajia metsästeli. Tänä keväänä Juha Lahtisella on taas kaksipyöräinen kulkine allaan, ja innostus on yhtä tuore kuin nuoruuden mopokesinä.
Sadoillatuhansilla suomalaisilla on jokin pitkäaikainen ihosairaus. Nelli Nolvilta sairastuminen vei hiukset, mutta ei rohkeutta ja itsetuntoa.
Oululla on maine maailman parhaimpana talvipyöräilykaupunkina. Polkijoita ei pysäytä pakkanen eikä hyytävä merituuli. Reitistön kuntoon kaupungissa satsataan tosissaan.
