Oi ihana peruna!

Varhaispottu kertoo, että kesä ihanuuksineen on saapunut. Ylistystä ansaitsee vanhempikin potaatti, moneksi muuntuva.

Toukokuu kun etenee, niin katse kaupan kasvisosastolla tarkentuu. Jokohan saisi kotimaista varhaisperunaa? Uuden perunan kaipuu asuu paitsi kielellä myös mielessä, ja ruokakulttuurin professori Taru Lindblom Helsingin yliopistosta tietää sen syyn.

”Yksi uusien perunoiden tärkeimmistä tehtävistä on kertoa meille kesän tulosta. Perunoihin liittyy paljon odotuksia, sillä ne ovat meille ikään kuin siirtymäriitti kesän vapauteen.”

Samankaltaisia tunteita voivat herättää myös ensimmäiset mansikat ja jäätelökioskin jätskit. Tai kesäherneet. ”Niihin kaikkiin sisältyy positiivinen pohjavire, jotain yhdessä jaettua ja vuoden kiertoon tai juhlapäiviin liittyvää.”

Ainakin koulujen päättäjäiskekkereihin varhaisperunaa saadaan tänäkin vuonna. Sen uskalsi varmaksi luvata jo aiemmin toukokuussa MTK Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Harri Liven. Mutta ei unohdeta vanhaakaan pottua. Myös se ansaitsee ylistystä.

”Peruna on ollut ruokavaliomme peruskivijalka ja pitänyt meitä pystyssä”, Taru Lindblom kuvailee. ”Kaikki tuntevat perunan ja kaikilla on siitä muistoja.”

Lautasilla peruna on säilyttänyt paikkansa, vaikka sen syönti on 1950-luvusta pudonnut kolmannekseen. Tilastojen nyky-Suomessa jokainen syö perunaa 46 kiloa vuodessa. Luku kertoo, että varsinkin varttunut väki arvostaa yhä keitinperunoita ja että ranskanperunoilla ja sipseillä on menekkiä. Kilomäärää selittää myös perunan monipuolisuus ja muunneltavuus.

”Vaikka mitä uusia ruokatrendejä ja makuja pystyy yhdistämään perunaan”, professori pohtii. ”Esimerkiksi uuniperuna voi kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta tuunattuna sekin pitää pintansa.”

Kenties Anne Paalo ennusti oikein 18 vuotta sitten ilmestyneessä Peruna-kirjassaan: Peruna on tarina vailla loppua.

5 x pottu

1. Kirkossa

Pakanallista, tuumi katolinen kirkko, kun peruna 1500-luvulla tuli Etelä-Amerikasta Eurooppaan. Epäilys heräsi uskonnollista riiteistä, joita Andien intiaaneilla liittyi pyhän kasvinsa viljelyyn ja käyttöön. Kun päästiin 1700-luvulle, Suomenkin kirkoissa saarnattiin jo voimallisesti perunan puolesta.

2. Hillossa

Luvattiin tarjota omenahilloa, mutta pöytään ilmestyi perunamuusia. Niin saattoi Suomessa käydä ennen kuin perunan nimitys vakiintui. Uutta kasvia alettiin kutsua vanhojen tuttujen mukaan, joten perunasta tuli sekä maapäärynä että maaomena. Siksi omppusosekin saattoi olla muusattua perunaa.

3. Ihmisessä

Kaikilla taitaa olla pottuvarvas, joillakin myös perunanenä. Ja saattaahan komea nokka perunaa muistuttaa. Mutta ei siitä muiden tarvitse huomautella. Se voi alkaa potuttaa. Siis keljuttaa, ei nälättää. Vaikka kyllä nälkäkin potuttaa.

4. Laulussa

Tarpeeksi jos on karttunut ikää, mielessä soi vanha lastenlaulu Peruna on pyöreä, peruna on soikea, peruna on ruoka ihan oikea... Lurituksessa pottu päätyy ihmisen vatsaan. Juha Vainion Perunalaulu kertoo kiertokulun jatkuvan, kun ihmiselo päättyy: Mut´ joka ainut ylennetään samaan tehtävään: Päämääränämme perunaa on kasvaa.

5. Unelmassa

Värssyssä Onnea, onnea, onnea vaan, punainen tupa ja perunamaa tiivistyy iso haave. Tupaa tosin ei enää välttämättä maalata punamullalla eikä perunoita kasvateta laarikaupalla. Mutta toive elää: olisipa oma koti, kohtuullinen elanto ja turvallinen olo.

Lähteinä Kirsti Aapala: Peruna ja päärynä (kotus.fi), Anne Paalo: Peruna (Multikustannus 2007), Kysy kirjastonhoitajalta (kirjastot.fi), youtube.com.