Siirry sisältöön

Harmaanuttuinen pörröhäntä komeine korvatupsuineen istuu pihakoivun oksalla. Se seuraa ympäristön tapahtumia ilmeisen kiinnostuneena. Kurre tietää, että ihmiseläintä kannattaa tarkkailla etäältä, mutta nykyään sitä ei juuri tarvitse pelätä.

Tilanne muuttuu dramaattisesti, kun yllättäen naapurioksalle pelmahtaa lajikumppani. Reviirin haltija säntää kohti vierasta, ja alkaa vimmattu takaa-ajo. Kaksikko kirmaa hurjaa vauhtia ylös ja alas koivua, pyörii väkkäränä rungon ympäri, loikkaa peräkanaa viereiseen kuuseen ja katoaa tiheän oksiston uumeniin. Sitä oravan elämää!

Orava on tähän aikaan vuodesta sonnustautunut pakkasvarusteisiin. Harmaa talviturkki on sopeuma pohjoisen ilmastoon, se suojaa kylmältä ja piilottaa eläimen lumiseen metsään huurteisia puunrunkoja vasten. Kevään tullen karva vaihtuu taas ruskeaksi, ja samalla putoavat pois korvien komeat tupsut. Vatsapuoli ja häntä säilyvät samanvärisinä ympäri vuoden.

Talvi- ja kesäturkin lisäksi oravien värityksessä on paljon myös yksilöllisiä eroja. Itä-Suomesta tavataan tummanharmaaselkäisiä ja mustahäntäisiä kuusioravia, Lapissa asustaa punertavanruskeita ja punahäntäisiä mäntyoravia. Suurin osa maamme oravakannasta on kuitenkin näiden äärityyppien välimuotoja.

Hännällä on monta tehtävää. Se suojaa sekä kylmältä että kuumalta ja on oiva tasapainoelin. Viestinnässä häntä on korvaamaton.

Oman hännän varjossa

Pörröhäntä, pihkahäntä! Oravan häntä toimii peräsimenä ja tasapainottajana kiipeiltäessä ja juostessa sekä lisää kantopintaa ilmalennon aikana hypyissä. Pörröisellä puuhkalla voi myös viestitellä ja kertoa tunteistaan; kiihtyneessä tilassa sitä vispataan nopeasti edestakaisin. Vilun yllättäessä siitä saa erinomaisen palttoon, jonka sisään voi kietoutua.

Oravan tieteellinen sukunimi sciurus tulee kreikan sanoista skia, joka tarkoittaa varjoa ja oura, joka on häntä. Nimi viittaa oravan ulkoiseen olemukseen, sehän tavallaan istuu oman häntänsä varjossa.

Ahkerana puuhastelijana orava nikkaroi reviirilleen useita asumuksia eri tarkoituksiin. On kesäpesä, poikaspesä, talvipesä ja vähän satunnaisempia kyhäelmiä. Yleensä koti on rakennettu kuuseen lähelle runkoa, toisinaan myös männyn oksistoon. Joskus hyvä pesäpaikka löytyy puunkolosta, linnunpöntöstä tai ullakolta.

Kesäkodit ovat kevyitä kortteereita ja tehty usein lehtevistä risuista. Poikas- ja talvipesiin pihkanokka panostaa enemmän: pyöreä ja tiivis kammio on kudottu risuista ja vuorattu sisäpuolelta naavalla, sammaleella ja heinällä. Taajamissa eristeeksi kelpaa myös mineraalivilla, pehmopaperi, kangasrievut tai pihalle unohtunut lapanen.

Oravan ruumiinlämpö pitää pesäkammion sisälämpötilan kovillakin pakkasilla 15–20 lämpöasteessa. Orava ei kuitenkaan pysty pitkään makoilemaan lämpimässä, sillä polttoaineen eli ravinnon saaminen vaatii ahkeraa uurastusta.

Kovillakin pakkasilla eläin lähtee liikkeelle heti aamun valjettua ja palaa pesään päivänvalon hiipuessa. Orava on yksi harvoista päiväaktiivisista nisäkkäistämme. Rokulipäivän tai pari se pitää vain kovien tuulten ja tuiskujen osuessa kohdalle.

Kesällä mässäillään

Kesä on yltäkylläistä aikaa, mikä näkyy oravan ruokalistalla. Sille maistuvat silmut, siemenet, terhot, hyönteiset, lintujen munat ja poikaset, sienet, marjat, pähkinät, hedelmät ja vilja.

Talvisin ruokalista on laihempi, pääravintoa ovat kuusen siemenet. Ruokailupuut paljastuvat niiden juurelle kertyvistä käpyjen suomuista ja paljaaksi jyrsityistä keskirangoista.

Kuusen heikkoina käpyvuosina ravinto koostuu männyn siemenistä. Jos molempien puiden käpykato osuu samaan aikaan, on tupsukorva hätää kärsimässä. Tuolloin se joutuu turvautumaan korvikkeisiin, lähinnä havupuiden silmuihin, jotka eivät ole yhtä ravitsevia kuin siemenet. Silmuravinnolla sinnittelevien oravien kunto heikkenee, ja niiden kuolleisuus onkin huonoina käpyvuosina suurta.

Talven niukkoihin aikoihin orava varautuu jo hyvissä ajoin syksyllä kasaamalla ruokavarastoja ympäri reviiriään. Se piilottaa sammalikkoon, juurakoihin, linnunpönttöihin ja puunkoloihin käpyjä, terhoja ja pähkinöitä. Oksanhankoihin se ripustelee sieniä kuivumaan.

Varastoinnissa orava suosii hajautettua strategiaa. Se on käytännössä todettu paremmaksi tavaksi kuin keskitetyn ruokavaraston kasaaminen. Pikkukätköt herättävät vähemmän huomiota ja ovat siten paremmin turvassa ruokarosvoilta.

Sammalikkoon ja hangen alle piilotetut kävyt ovat kilpailevien siemensyöjien, kuten tikkojen ja käpylintujen ulottumattomissa. Lumessa kävyt myös säilyvät kosteina, jolloin suomut pysyvät kiinni. Näin orava saa tuoretta kuusensiementä vielä sittenkin, kun oksilla riippuvat kävyt ovat kevättalvella varistaneet siemenet hangelle.

Varastot orava löytää muistinsa ja hajuaistinsa avulla. Muistikatkoksia toki tulee, mutta tilanne tasapainottuu, kun osuu naapurin käpyapajalle. Sitähän sattuu. Iso osa siemenistä ja terhoista jää kuitenkin löytymättä, mikä auttaa kasvien leviämistä uusille paikoille.

Puun rungolla vilistäessään orava on elementissään.

Maaltapako menossa

Oravien määrä on vuosikymmenten saatossa lisääntynyt kaupungeissa ja taajamissa, koska ihmisten nurkista orava löytää helposti ruokaa ympäri vuoden. Myös turvallisuus houkuttelee oravia asutuskeskuksiin, koska luontaiset viholliset – lähinnä kanahaukka, näätä ja kettu – eivät viihdy rakennetussa ympäristössä. Kissat vaanivat oravan harmiksi taajamissakin.

Talvisin kaupunkioravat ovat metsäserkkujaan paremmassa asemassa, sillä ne löytävät purtavaa lintujen ruokintapaikoilta. Monet oravanystävät tarjoavatkin niille helppoa evästä.

Maapähkinöillä, auringonkukan siemenillä ja talipalloilla katettu herkkupöytä on vastustamaton houkutin, joka vetää puoleensa useita pörröhäntiä. Se tietää melkoista hurlumheitä, kun reviirin omistaja yrittää parhaansa mukaan pitää kuokkavieraat poissa.

Kun talven selkä maalis-huhtikuussa taittuu, oravaemo synnyttää pesään ensimmäisen poikueen. Hyvinä siemenvuosina toinen poikue näkee päivänvalon keskikesällä. Poikasia on useimmiten 3–6. Ne syntyvät karvattomina ja sokeina ja viettävät pesässä elämänsä ensimmäiset kuusi viikkoa.

Emosta vieroitettujen poikasten touhuja pesän ulkopuolella on mukava seurata. Ne ovat hyvin uteliaita ja pelottomia ja tulevat helposti tekemään tuttavuutta ihmistenkin kanssa. Pikkuoravat saattavat luulla pihassa seisovaa ihmistä hyväksi kiipeilytelineeksi.

Hyppyjen mestarille oksisto on luonnollinen alusta etenemiseen.

Raha tuli oravasta

Turkismetsästys oli ennen tärkeä elinkeino suomalaisille. Orava oli yksi tärkeimmistä turkiseläimistä. Sen nahkaa käytettiin yleisesti maksuvälineenä, ja nykykielen raha juontaa juurensa alun perin oravannahkaa tarkoittaneesta sanasta.

Nahkoja myytiin niputtain. Kymmenen oravannahkaa oli tikkuri ja neljäkymmentä kiihtelys, josta on saanut nimensä Kiihtelysvaara Pohjois-Karjalassa. Sata vuotta sitten oli hiihtäjän hyvä hiihdellä maalikyliin kokonainen kiihtelys repussa.

Oravaan on liittynyt myös magiaa. Kalevalassa eläin mainitaan loitsujen ja taikojen yhteydessä. Paikoin tupsukorva on nähty myös epäonnen ja vastoinkäymisten tuojana. Pihapiiriin ilmaantunut otus ennusti sotaa, tulipaloa, hallaa tai nälkävuosia. Auta armias, jos orava sattui kurkistamaan tuvan ikkunasta sisälle. Se tiesi sairautta tai peräti kuolemaa.

Nykyään ihmisten suhtautuminen oravaan on vähemmän dramaattista. Pihamailla ja puistoissa viihtyvä puolikesy metsän asukki on joillekin pelkkä karvahäntäinen rotta, toisille taas sympaattinen pähkinänpurija, jonka touhuja on ilo seurata. 

Mainos – sisältö jatkuu alla

Tilaa Kodin Pellervo nyt

Kodin Pellervo on ystävä, jonka seuraan jokainen voi tulla juuri sellaisena kuin on. Jutuistamme välittyy mummolan kiireetön tunnelma, vaikka ne ovat raikkaasti tätä päivää. Elämme leppoisasti ja annamme toistenkin elää.

Mainos päättyy