Siirry sisältöön

Letkurock ja aktiivinen kylätoiminta. Siinä kaikki, mitä forssalainen Tiina Heinonen, 59, tiesi hämäläisestä Letkun kylästä pakatessaan kimpsunsa asumiskokeiluun. Hän testasi Tammelaan kuuluvaa Letkua parisen viikkoa viime vuoden huhti-toukokuussa. Kokeilun järjestivät kunta ja Visit Letku -yhdistys, jotka junailivat koeasukkaalle kortteerin lakkautetulta kyläkoululta.

”Asunnossa oli valmiina huonekalut ja keittiötarvikkeet. Minun tarvitsi ottaa mukaani vain henkilökohtaiset tavarat.”

Letkulle Heinonen päätyi tuttunsa vinkistä. Hän oli jo päättänyt, että muuttaisi pois Forssasta. ”Ajattelin, ettei minun tarvitse enää asua katuvalojen loisteessa.”

”Asia lupsahti kohilleen. Ei täältä niin pitkä matka palvelujen pariin ole.”

Parin viikon aikana Heinonen makusteli, millaista on ajaa töihin 15 kilometrin päähän. Hän oppi, että kotiehdokkaan pihapiirissä olisi laavun, luistelukentän ja yhdistystoiminnan vuoksi vilskettä. Asuntoon hän oli rakastunut heti.

Heinonen päätti jäädä. ”Asia lupsahti kohilleen. Sain varmistettua, ettei täältä niin pitkä matka palvelujen pariin ole. Itse asiassa minulla on olo, että olen keskellä kaikkea.”

Maisemanvaihdos on rauhoittanut arkea. ”Tuntuu, että on enemmän aikaa olla kotona. En muista, koska olisin viimeksi pullaa leiponut, mutta täällä olen tehnyt niin. Olen tosi onnellinen.”

Kaikki irti julkisuudesta

Asumiskokeilut ovat maaseutututkija Kati Pitkäsen mielestä kiinnostava ilmiö. Aihetta ei ole juuri tutkittu, mikä on hänestä yllättävää. ”Asumisen barometreissa aina havaitaan, että ihmisiä kiinnostaisi asua maaseudulla. Samalla heitä saattavat arveluttaa jotkin asiat, kuten palvelut ja etäisyydet. Asumiskokeilut voivat olla hyvä tapa testata, ovatko esteet ylitettävissä.”

Kunnat toivovat kokeilijoista uusia asukkaita. Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkijana työskentelevä Pitkänen pohtii, että eniten kunnat taitavat kuitenkin hyötyä saamastaan julkisuudesta. ”Toivottavasti kunnat osaavat myös hyödyntää asumiskokeilijoiden palautteen siitä, miten he kokevat paikkakunnan ja millaisia palveluja he tarvitsevat.”

”Voi olla, että ihmiset kaipaavat hengähdystaukoa.”

Pitkänen on miettinyt, voisiko asumiskokeilujen suosion taustalla olla muitakin syitä kuin aikomus tilata muuttoauto. ”Voi olla, että ihmiset kaipaavat hengähdystaukoa tai väliaikaista elämänmuutosta. Ehkä tällaiset kokeilut ovat joillekin jopa matkailuun verrattava kokemus?”

Tutkija huomauttaa, että maaseutukokemusta etsivät saattavat päätyä hankkimaan tutuksi tulleelta paikkakunnalta kakkosasunnon. ”Siitäkin on jo kunnille paljon hyötyä, jos monipaikkaiset asukkaat integroituvat osaksi yhteisöä.”

Täällähän voi harrastaa!

Yhdeksän Pohjois-Satakunnassa ja Luoteis-Pirkanmaalla sijaitsevaa kuntaa järjesti viime syksynä etätyöläisille suunnatun Ihana kamala maaseutu -asumiskokeilun. Hakemuksia tuli yli 200 – yhtä lailla perheiltä, pariskunnilta kuin yksin asuviltakin. Mukaan pääsi yli 40 henkeä.

Projektipäällikkö Noora-Mari Syväluoma kertoo, että jokaiselle kokeilijaporukalle räätälöitiin heidän toiveitaan vastaava paketti. Testaajat asuivat vuokratuissa omakotitaloissa toivomansa matkan päässä keskustasta, tekivät töitä, tutustuivat kouluun ja päiväkotiin ja jatkoivat tuttuja harrastuksiaan.

Moni yllättyi pikkupitäjien vapaa- ajantarjonnasta. ”Toimme esille, että harrastaa voi naapurikunnankin puolella ja matka on ajallisesti sama kuin kaupungin sisällä liikkuessa. Ja täällä harrastuksiin on jopa helpompi mennä, kun ei tarvitse miettiä parkkipaikkoja tai sitä, mahtuuko jumppaan.”

Syväluoma huomauttaa, että maaseudulla asukkaat voivat myös kehitellä harrastusmahdollisuuksia itse. ”Jos ei ole avantouintipaikkaa, mietitään, voisiko naapurin Väinö vuokrata meille rantasaunaansa, että saataisiin harrastus alulle.”

”Markkinoinnissa eivät riitä kiillotetut kesäkuvat. Syksy näytti todellisen arjen.”

Järjestäjille viikon mittainen kokeilu tuotti valtavasti arvokasta tietoa. ”Millaisena meidän seutumme näyttäytyi? Olemmeko jo valmiita vastaanottamaan muuttajia? Mitä kuntamarkkinoinnissa tulevaisuudessa tulisi tehdä?” Syväluoma listaa.

Ihana kamala maaseutu -kokeilu toteutettiin tarkoituksella pimeänä, kylmänä ja sateisena vuodenaikana. ”Markkinoinnissa eivät riitä hienot mainoslauseet ja kiillotetut kesäkuvat. Syksy näytti todellisen arjen.”

Entä saavatko kunnat kokeilijoista uusia asukkaita? Ainakin muuttokynnys madaltui, järjestäjät uskovat.

Somettaja saa paikan

Noin 20 000 asukkaan Iisalmi isännöi ensi kesänä koeasukkaita jo kahdeksatta kertaa. Kokeilu on suunnattu nuorille osaajille eli kaupunkiin tuleville kesätyöläisille, jotka saavat tehtäväkseen somettaa kokemuksestaan.

Aiemmin yksi onnekas on saanut kolmeksi kuukaudeksi ilmaisen asunnon. Tänä vuonna koeasukkaita valitaan kolme, joista kukin saa tuhat euroa asumis- ja muuttokulujen kattamiseen sekä 300 euron arvosta harrastusetuja.

Kaupungin markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Laura Koski sanoo, että maaseutumaiset seutukaupungit voivat olla houkutteleva vaihtoehto nuorelle, joka ei vielä ole ankkuroinut elämäänsä mihinkään. ”Esimerkiksi Iisalmen seudulla toimii huikea määrä kansainvälisiä yrityksiä. Arki on helppoa ja palvelut sujuvia. Meillä voi siis elää maalla ja maailmalla yhtä aikaa.”

”Tutustuin yläsavolaiseen elämänmenoon. Pääsin sisään yhteisöön.”

Viime kesänä Iisalmesta sometti Walmari Wassenaar, 24, joka opiskelee akustiikkaa ja audiotekniikkaa Helsingissä. Hän pääsi oman alansa kesätöihin Iisalmeen jo toista kertaa ja haki koeasukkaaksi työkavereidensa kannustamana.

Wassenaar huomasi, että kun somepostauksiin piti keksiä aiheita, hän tuli paneutuneeksi kaupunkiin syvällisemmin kuin ensimmäisenä kesänään. ”Tutustuin tapahtumatarjontaan, ympäröivään maaseutuun ja yläsavolaiseen elämänmenoon. Pääsin sisään yhteisöön.”

Pian Wassenaar palaa Iisalmeen tekemään lopputyötään. Tuleva diplomi-insinööri sanoo, että kokeilulla oli iso vaikutus hänen tulevaisuudensuunnitelmiinsa.

”Huomaan, että jos vietän vaikka viikon Iisalmessa, en stressaa niin paljon ja osaan ottaa lupsakasti. Viime kesä vahvisti, että voisin siirtää elämäni sinne.”

Mainos – sisältö jatkuu alla

Tutustu Kodin Pellervoon

Kodin Pellervo on ystävä, jonka seuraan jokainen voi tulla juuri sellaisena kuin on. Jutuistamme välittyy mummolan kiireetön tunnelma, vaikka ne ovat raikkaasti tätä päivää. Elämme leppoisasti ja annamme toistenkin elää.

Mainos päättyy