“Nyt mennään lujaa ja kerätään luonnosta villiyrttejä. Ne ovat rapeita, mehukkaita ja aromikkaita. Sesongin kultakausi jatkuu juhannukseen saakka”, kertoo keittiömestari ja ravintoloitsija Sami Tallberg.
“Nyt mennään lujaa ja kerätään luonnosta villiyrttejä. Ne ovat rapeita, mehukkaita ja aromikkaita. Sesongin kultakausi jatkuu juhannukseen saakka”, kertoo keittiömestari ja ravintoloitsija Sami Tallberg. Hän ihastui luonnonkasveihin ruoanlaitoissa parikymmentä vuotta sitten.
“Villiyrtit ovat suomalaisen elämäntavan ydintä. Olemme keräilijäkansaa, jolla on lottovoittona jokamiehenoikeudet. Ilmainen vihermarket on kaikkien ulottuvilla.”
Vaikka mitään muuta ei luonnosta keräisi, niin ainakin nokkoset Tallberg kantaisi kevätkesällä keittiöön. Nuoret nokkoset hän kiehauttaa tai paistaa pannulla kuten pinaatin tai tekee niistä pestoa.
“Nokkonen on ehkä tutuin ja ravinteikkain villikasveistamme. Sitä pitäisi hehkuttaa kuten lehtikaalia.”
Sekasalaatti on toinen helppo keino sukeltaa sisään villiyrttimaailmaan.
“Suolaheiniä, voikukkaa, koivunlehtiä, kuusenkerkkää, ruusun terälehtiä, litulaukkaa… Kannattaa valita kolmesta viiteen erilaista yrttiä yhteen ja tehdä niille vinegretti-kastike. Siitä syntyy ihan uskomaton makujen ilotulitus, jota voisi tarjoilla huippuravintolassakin.”
Keräämään kannattaa lähteä kuivalla säällä puhtaalle paikalle ja poimia vain sen verran kuin aikoo käyttää muutaman seuraavan päivän aikana. Parhaiten luonnonkasvit säilyvät jääkaapissa kostean liinan alla.
Muutama muukin perusasia on hyvä osata. Kasvit täytyy tunnistaa satavarmasti, eikä puiden osia tai kasvien juuria saa koskaan poimia ilman maanomistajan lupaa. Ihmisten pihapiirejä pitää muistaa kunnioittaa.
“Myös luontoa pitää kunnioittaa. Sinne ei mennä repimään, vaan kerätään vain kohtuudella, kasvustoa liikaa rasittamatta. Ja luontoa kiitetään annista.”
Kodin Pellervo on ystävä, jonka seuraan jokainen voi tulla juuri sellaisena kuin on. Jutuistamme välittyy mummolan kiireetön tunnelma, vaikka ne ovat raikkaasti tätä päivää. Elämme leppoisasti ja annamme toistenkin elää.
Tätiparkourporukka loikkii, pomppii ja könyää niin, että nivelet naukuvat riemusta ja lihakset huutavat ilolla hoosiannaa. Laji sieppasi mukaansa leidit, joiden ikähaitari on ”yli eläkeiän, mutta alle sata.”
Ilman vapaaehtoisia jäisi moni tapahtuma pitämättä ja työ tekemättä. Mutta mikä saa talkoilemaan – ja jopa maksamaan siitä?
Istun rantakivellä ja seuraan lapintiirojen kevätkiireitä. Linnuilla on takanaan uskomattoman pitkä muuttotaival Etelänapamantereen vesiltä koto-Suomeen. Todennäköisesti kyseessä on sama pari, joka pesi tällä paikalla myös viime kesänä.
