
Kantarelli-pekonipiirakka
Murakka pohja, kantarelleja, pekonia ja silaus sinappia. Ylellinen ja täyteläinen sienipiiras käy ateriasta sivusalaatin kera.
Murakka pohja, kantarelleja, pekonia ja silaus sinappia. Ylellinen ja täyteläinen sienipiiras käy ateriasta sivusalaatin kera.
Reilun hehtaarin tontilla kukkii yli kolmesataa ruusua. Tuoksu on sen mukainen.
“Tämä on aina ollut paikka, jonne voi tulla.”
Kansantanssi tikkuristi on verkkaan alkava, mutta nopeasti kiihtyvä soolotanssi, jossa pääsee kunnolla näyttämään kinttujensa ketteryyttä. Tässä on ainesta vaikka juhannushitiksi.
Kesällä sattuu ja tapahtuu, kun liikutaan luonnossa ja puuhastellaan mökillä. Oma apu riittää moniin haavereihin. Hätätapauksessa soita numeroon 112.
On onni ja ilo asua keskellä kansallismaisemaa. Vaikka Kolin ikiaikaiset kalliot ja jääkauden muokkaamat vaarat ja saarijonot Pielisellä ovat minulle arkipäivää, niihin ei kyllästy.
Sandra Neumanin monipuolinen puutarha Uudessakaarlepyyssä on hurmaava sekoitus vanhanajan miljöötä, moderneja kasviryhmiä ja omavaraisuuden ihannetta.
Keskimäen ompelimossa Ilmajoella valmistuu keväisin useita tuhansia ylioppilaslakkeja.
Italian reissulta tuttu korppumainen keksi toimii myös suolaisena. Pötköinä paistettu taikina viipaloidaan lämpimänä ja siivut paahdetaan vielä nopeasti uunissa.
Vuosia sitten, kun puutarhani oli vasta nupullaan, ostin eräästä torikojusta kolme pienen pientä sipulia. Vaaleat, pitkulaiset sipulit oli kääritty huolellisesti kosteaan sanomalehteen.
Syväaivostimulaatio tuo helpotusta Parkinsonin tautia, dystoniaa, kahvikuppineuroosia, vaikeaa epilepsiaa tai pakko-oireista häiriötä sairastaville.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.