Ikä on mahdollisuus
Vanhenemisessa on myös hyvät puolensa. Jo hyvissä ajoin voi alkaa miettiä, kuinka lisääntyvän vapaa-ajan pystysi käyttämään itselle mielekkäimmällä tavalla.

Jatka tästä Kodin Pellervon verkkosisältöihin
Tilasitko Kodin Pellervon lahjaksi? Tulosta lahjakortti täältä.
Vanhenemisessa on myös hyvät puolensa. Jo hyvissä ajoin voi alkaa miettiä, kuinka lisääntyvän vapaa-ajan pystysi käyttämään itselle mielekkäimmällä tavalla.
Jokainen tietää, koska on joulu tai vappu, vaan kuka osaa kalenteriin katsomatta sanoa sen pääsiäisestä. Niinpä – ei juuri kukaan.
Viime kesän korvalla peräti 70 prosenttia suomalaisista oli sitä mieltä, että ei kiitos, kuntaliitos. Vuoden alusta tosin toteutui yksi, kun Kankaanpää ja Honkajoki menivät yksiin – mutta viime vuonna hynttyyt laittoivat yhteen vain Nurmes ja Valtimo.
Pasha haudutetaan tiiviiksi ja täyteläiseksi. Suloisissa pikkupalleroissa maistuu paahdettu manteli, appelsiininkuori ja aprikoosi.
Raffia-pussi syntyy virkaten ja käy moneen muuhunkin tarkoitukseen kuin hedelmille. Voit laittaa siihen vaikka wc-tiloissa pumpulia tai säilyttää pikkusten leluja.
Talkkunassa on tuhdisti makua. Se sopii hyvin ohuisiin ruisnäkkileipiin, jotka maustetaan kuminalla, aniksella ja fenkolilla.
Skinit ovat päivän sana, mutta yhä löytyy niitä, jotka vannovat perinteisen materiaalin nimeen.
Pikkulinnut laulavat, että kevät on lähempänä kuin uskoisikaan.
Tee ihastuttava Ballerinapupu pehmolelu silmäniloksi sisustukseen tai lahjaksi lapselle.
Kirje saapuu sähköiseen postilootaasi ja tuo tullessaan hyvän mielen.
Välttämättömät evästeet pitävät sivuston toiminnassa. Luvallasi käytämme myös evästeitä ja vastaavia tekniikoita kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Niiden avulla näemme, mitkä sisällöt kiinnostavat. Voit muuttaa valintaasi milloin tahansa evästeasetuksista.