Karhunlaukka tuoksuu ja maistuu valkosipulilta.
Luostarikasveihin kuuluvaa karhunlaukkaa (Allium ursinum) tapaa lounaissaaristossa sekä Ahvenanmaalla. Kasvi on rauhoitettu.
Karhunlaukka on 20–30 senttiä korkea, leveälehtinen sipulikasvi. Kukinto on pyöreä ja valkoinen. Kasvi leviää sekä siemenistä että sivusipuleista ja hyvin viihtyessään se muodostaa laajoja kasvustoja, joskin kuihtuu nopeasti kukinnan jälkeen.
Ruokiin karhunlaukka sopii ennen kukintaa, kun hienot aromit ovat hehkeimmillään. Kyseessä on sesonkiherkku, joka on nautittava tai käsiteltävä pian korjuun jälkeen. Paras tapa säilöä lehtiä on upottaa ne ruokaöljyyn. Kuivaaminen ei oikein ota onnistuakseen, koska aromit haihtuvat herkästi.
Vaikka karhunlaukan rikkipitoisuus on korkeampi kuin valkosipulin, se ei jätä suuhun epämiellyttävää hajua.
Kasvista käytetään ruuaksi yleensä lehdet, mutta myös kukkanuppuja ja jopa nuoria kukkiakin sopii tarjoilla. Venäläiset tekevät sipulin osista keittoja ja piirakoiden täytteitä.
Karhunlaukkaa voi käyttää myös sukulaisensa ruohosipulin tapaan. Lehdillä maustettu voi tai muu levite on herkkua leivän päällä tai keitettyjen vihannesten kera. Pestokastikettakin lehdistä syntyy.
Viljely
Karhunlaukkaa lisätään siemenistä tai sivusipuleista. Itääkseen siemenet vaativat kylmäkäsittelyn. Helpointa on tehdä kylvö humuspitoiseen, kalkittuun maahan syyskuussa, seuraavana keväänä ilmestyvät idut. Ensimmäisen kesän taimien annetaan kasvaa vapaasti ja kerätä vararavintoa sipuleihinsa. Satoa päästään kokoamaan vasta toisen vuoden keväällä. Jos lisäys tehdään pikkusipuleista, istutetaan nekin jo syksyllä.
Luonnossa karhunlaukka viihtyy tuoreissa lehdoissa, missä on runsaasti kevätvaloa ja myöhemmin kylliksi varjoa pitämään maan sopivan kosteana. Puutarhassakin kannattaa valita karhunlaukalle luonnon oloja muistuttava kasvupaikka.
Siemeniä voi ostaa esimerkiksi internetin kautta. Jakotaimia saattaa löytää vaikkapa Maatiaisen ja Hyötykasviyhdistyksen taimitoreilta.
LEENA NURMI, teksti ja kuva
