Valinnanvapaudesta on tullut sote-uudistuksen kruununjalokivi. Valintojen tekeminen ei kuitenkaan ole helppoa silloin, kun on vanha ja sairas.
Kymmenen vuotta kiehunut sote-soppa alkaa olla viittä vaille valmis. Parantaako uudistus palvelujen saatavuutta? Pääseekö hoitoon paremmin? Lisääntyykö yhdenvertaisuus?
Soteen sisältyvä säästötavoite on kolme miljardia euroa, josta lähes miljardi aiotaan nipistää vanhusten hoivapalveluista. Samaan aikaan vanhusten määrä kasvaa Suomessa vauhdilla, ja vanhuspalveluja tarvitaan yhä enemmän.
Sosiaalipolitiikan professori Anneli Anttonen Tampereen yliopistosta pitää tilannetta hälyttävänä: ”Paljon apua tarvitsevat vanhukset kuuluvat sote-uudistuksen suuriin häviäjiin.”
Sote-säästöt kohdistuvat lähipalveluihin, ympärivuorokautiseen hoivaan ja laitosmuotoisiin asumispalveluihin. Tämä tarkoittaa sitä, että yhä useampi vanhus hoidetaan kotona.
”Se, mitä kotihoiva uudistuksen jälkeen tarkoittaa, jää epäselväksi. Kotihoitohan on kriisissä jo nyt. Työntekijät eivät ehdi juuri muuta kuin lämmittää ruuan mikrossa ja laittaa sen vanhuksen eteen. Entä miten leikkaukset vaikuttavat muistisairaisiin vanhuksiin, jotka tarvitsevat tehostettua palveluasumista 24 tuntia vuorokaudessa?”
Vaikea valinta
Anttosen mielestä sosiaalipalvelut ovat jääneet pahasti varjoon sote-keskustelussa. Niiden sijaan on puhuttu lähinnä maakuntajaosta ja valinnanvapausmallista, jossa jokainen valitsee itselleen palveluntuottajan.
”Valinnanvapaus toimii helpoissa tapauksissa, vaikkapa 15 minuutin vastaanottoajan tilaamisessa. Kaikki eivät kuitenkaan voi tai halua valita, vaan sen tekee joku muu. Meillä on iso joukko vanhuksia, muistisairaita, vaikeasti vammaisia, päihdeongelmaisia ja lastensuojelun pitkäaikaisasiakkaita, joiden tarvitsemat palvelut tulisi jättää valinnanvapauden ulkopuolelle, julkisen sektorin hoidettavaksi.”
Hän kertoo, ettei itsekään kyennyt valitsemaan 50 nimen listasta pitkäaikaishoitopaikkaa 89-vuotiaalle muistisairaalle äidilleen.
”Taulukoinnista ja vertailusta huolimatta päätöksenteko oli hyvin vaikeaa, koska kaikkiin yksityisiin hoitolaitoksiin ei saanut mennä käymään. Lopulta Tampereen kaupunki tarjosi äidille paikkaa laitoksesta, jonka onneksi tunsin jo entuudestaan.”
Anttosen mukaan valinnanvapaus on noussut hallituksen sote-mallissa jonkinlaiseksi ihanteeksi, jonka ajatellaan ratkaisevan monta kysymystä.
”Järkevä valitseminen ei kuitenkaan ole mahdollista ilman valtavaa tietomäärää. Mutta kuka kokoaa nämä verkkosivustot ja kuka sen maksaa? Käytännössä valinnanvapaus voi kaventuakin, kun joutuu menemään lääkärille, joka sattuu juuri silloin olemaan paikalla.”
Suuri hiljaisuus
Anttonen huomauttaa, että vanhusten oikeudet ovat olleet Suomessa aina heikot, eikä niistä ole edes ollut vahvaa yksimielisyyttä. Yksikään puolue ei ole ottanut vanhusten asioita ajettavakseen.
”Politiikassa keskustelua on virinnyt eläkkeistä ja eläkeikärajoista. Hoivakysymyksissä vastassa on ollut suuri hiljaisuus.”
Toisin on Tanskassa, jossa vanhustenhuoltoon pistetään kaksi kertaa enemmän rahaa kuin Suomessa. Siellä kunnilla on vanhuksia varten omat sairaanhoitajat ja avustavat työntekijät. Perusterveydenhuollosta vastaavat yksityiset perhelääkärit, jotka laskuttavat julkista sektoria tuotetuista palveluista. Yhteys perhelääkäriin ei katkea edes vanhusten muuttaessa palveluasuntoihin. Perhelääkärit samoin kuin kotipalvelu ja sairaalahoito ovat maksuttomia.
”Tanskassa on myös vahva yhteisöllisen asumisen perinne.”
Kokonaisvastuu hukassa
Valinnanvapaus ei ole ongelmatonta, sanoo Diabetesliiton erityisasiantuntija Irene Vuorisalo.
”On luotu mielikuva matalalla roikkuvista hedelmistä, joista jokainen voi napata itselleen haluamansa. Todellisuudessa se, mitä hoitoa yhteiskunta korvaa, ei muutu. Valita saa vain palveluntuottajan. Hoidon saatavuus ja saavutettavuus voivat joidenkin ihmisten kohdalla jopa heikentyä.”
Erityisen huolissaan Vuorisalo on siitä, kuinka monisairaat vanhukset selviytyvät vaikeaselkoisessa sote-viidakossa. Esimerkiksi kakkostyypin diabetesta sairastava tarvitsee valtavan määrän asiantuntija-apua.
”On osattava valita itselleen sopiva hoitopaikka, kotipalvelu, lääkäri, erikoislääkäri, toimintaterapeutti ja fysioterapeutti. Hoitoa vaativat myös diabeteksen liitännäissairaudet, jotka heikentävät näköä, aiheuttavat munuaissairauksia sekä verenkiertohäiriöitä aivoihin, jalkoihin ja sydämeen. Lisäksi on hankittava apuvälineitä sekä huolehdittava omasta kuntoutuksesta ja edunvalvonnasta.”
Vuorisalon mukaan tarvitaan saumaton paketti, joka ottaa kokonaisvastuun potilaasta. Hallituksen sote-malli ei sitä tee, koska alkuperäinen suunnitelma palvelujen yhdistämisestä on jäänyt pelkäksi puheeksi.
”Perusterveydenhuolto, sosiaalitoimi ja erikoissairaanhoito uhkaavat jäädä toisistaan erillisiksi siiloiksi. Siksi sote-keskuksiin pitää palveluohjaajien lisäksi jalkauttaa riittävästi asiantuntevia sosiaalityöntekijöitä tunnistamaan asiakkaiden kokonaisvaltaista avuntarvetta. Muutoin voi käydä niin, etteivät ihmiset saa kaikkia palveluja, joihin heillä on oikeus.”
Omavastuu nousussa
Uudistus myllää myös sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja, joiden pelätään nousevan entisestään. Sekin kirpaisisi erityisesti paljon sairastavia ja eläkeläisiä.
”Koska palvelusetelien omavastuuosuudet eivät kerrytä maksukattoa kuten julkisen terveydenhuollon asiakasmaksut, asiakkaan omavastuuosuudet voivat sotessa nousta.”
Kiistelty esitys sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapauslaiksi annettiin eduskunnan käsittelyyn maaliskuussa. Eduskunnan on määrä hyväksyä kaikki maakunta- ja sote-uudistuksen lait kesäkuussa, jotta uudistus saataisiin voimaan 1.1.2020 alkaen.
