Yksilölliset pienet hoivakodit eivät pärjää enää kuntien kilpailutuksissa. Yksi häviäjistä oli tohmajärveläinen Pikkupiha.

Elina Martiskinin perustama hoivakoti ehti toimia Tohmajärvellä 21 vuotta. Pikkupiha tarjosi rauhallisen ja turvallisen kodin kymmenelle vanhukselle, joiden hyvinvoinnista huolehti kymmenen hoitajaa. Valtaosa asukkaista oli muistisairaita.

”Olimme kuin iso perhe”, Martiskin kuvailee.

Vaaleanpunaisessa puutalossa elettiin täyttä elämää. Mummot ja papat osallistuivat päivittäisiin askareisiin omien voimavarojensa ja halukkuutensa mukaan. Kiirusta ei ollut. Sängystä noustiin omaan tahtiin itsenäisesti tai hoitajan avustamana.

Suurimman osan päivästä talon väki vietti tupakeittiössä, jossa leivottiin, viikattiin pyykkiä, kuorittiin perunoita sekä putsattiin marjoja ja sieniä. Jaksavimmat veivät roskat ja hakivat lehden postilaatikosta. Oli paljon laulua ja naurua.

”Kesällä olimme ulkona sään salliessa. Pihassa juotiin aina päiväkahvit ja välillä siellä syötiinkin.”

 

Piristävän pieni

Hyvä hoito näkyi parempana vointina: eräs Pikkupihaan rollaattorilla tullut pappa pystyi muutaman viikon kuluttua kävelemään ilman apuvälineitä, ja lääkitystäkin onnistuttiin purkamaan yhteistyössä lääkärin kanssa. Eräs mummu ei suostunut ensin lähtemään sängystä mihinkään, mutta kannustuksen myötä hänestä tuli virkeä ja omatoiminen.

Sitten Tohmajärvi ulkoisti sosiaali- ja terveyspalvelunsa Attendo Oy:lle, joka ei antanut maksusitoumuksia pienille toimijoille. Pikkupiha alkoi kärsiä asiakaspulasta. Ensin tyhjänä oli yksi paikka, sitten neljä. Osa työntekijöistä joutui lähtemään.

”Kipuraja tuli vastaan, sillä näin pienessä hoivakodissa käyttöasteen pitää olla lähellä sataa prosenttia.”

Martiskin päätti lopettaa toiminnan jouluna 2017. Pikkupihan vanhuksista viisi siirrettiin Attendon pyörittämiin laitoksiin Tohmajärvellä. Yksi määrättiin Joensuuhun. ”Se oli surullista ja ahdistavaa.”

Eläkkeelle jäätyään Martiskin keksi perustaa taloon mummokommuunin. Talossa asuu vuokralla neljä iäkästä naista, joille Elina Martiskin myy kotipalveluna ruuanvalmistuksen, siivouksen ja pyykinpesun.

”Enempää ei mahdu, kysyntää kyllä on.”

 

Pettymyksestä toiseen

Tohmajärveläisen kunnanvaltuutetun Vilho Mikkosen (SDP) mielestä kotikunnan vanhustenhuollossa on ollut korjattavaa jo pidemmän aikaa. Pettymykseksi osoittautui Helli-liikelaitos, joka tuotti sote-palveluja kolmen vuoden ajan Tohmajärvelle, Kiteelle, Kesälahdelle ja Rääkkylään.

”Helli oli täysi susi, koska siellä oli enemmän pomoja kuin työntekijöitä. Terveysmaksut nousivat, mutta palvelut takkusivat.”

Vuonna 2013 Tohmajärvi lähti Hellistä ja ulkoisti palvelunsa Attendolle, koska se lupasi tuottaa kunnan asettamat laatuvaatimukset halvimmalla. Mikkosen mukaan lupaava alku katkesi lyhyeen. Selvisi, että pörssiyhtiö pyrki tekemään voittoa tinkimällä hoitajamitoituksista.

”Hoitajat yrittivät parhaansa, mutta väsyivät työkuorman alla.”

Viime vuonna Terveystalo osti Attendon terveydenhuollon palvelut, joihin kuului myös Tohmajärven sote-palvelujen tuottaminen. Nykyiset työntekijät siirtyivät uudelle omistajalle.

”Valitettavasti pienet hoivakodit eivät pärjää kuntien kilpailutuksessa, vaikka niin ei saisi olla”, Mikkonen sanoo ja kertoo, että hänen 103-vuotiaaksi elänyt tätinsä asui viimeiset vuotensa Elina Martiskinin luotsaamassa Pikkupihassa ja viihtyi erinomaisesti.

”Paikkakunnan toinen pienyritys, 30-paikkainen dementiahoitokoti Aatos toimii vielä, mutta kärsii sekin asiakaspulasta.”

 

Omaisten niskaan

Voimakkaasti kasvava hoiva-ala on vetänyt puoleensa isoja kansainvälisiä yrityksiä.

”Pienillä hoivakodeilla ei ole tulevaisuutta niissä kunnissa, joissa hoivajätit vastaavat palvelujen tuottamisesta”, toteaa Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger. Hän johtaa Suomen Akatemian Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikköä.

Hoivan ongelmat eivät johdu pelkästään pörssiyhtiöiden voitontavoittelusta. Kyse on myös rahapulasta.

Krögerin mukaan resurssivaje on ollut tiedossa pitkään. 1990-luvun lama pakotti julkisen sektorin säästöihin, eivätkä kukkaron nyörit eivät ole senkään jälkeen höltyneet. Vanhusten palveluista nipistetään edelleen kaikin keinoin. Yksi syy on väestön nopea ikääntyminen.

”Raha ei ratkaise kaikkea, mutta ilman sitä ei ole henkilökuntaa, ja jos ei ole henkilökuntaa, ei ole palvelua.”

Huippututkija huomauttaa, että Suomessa kuunnellaan huonosti hoivatyöntekijöitä, vanhuksia ja heidän lähiomaisiaan.

”Jos tähän ei tule korjausta, parinkymmenen vuoden kuluttua suuri osa keski-ikäisistä joutuu jäämään pois töistä huolehtiakseen lähiomaisistaan.”

Krögerin mukaan huonosti järjestetyt hoivapalvelut kaatuvat pitkälti naisten niskaan. Etelä- ja Itä-Euroopassa näin on jo tapahtunut.

”Me olemme menossa kovaa vauhtia samaan suuntaan.”

 

Hoivaköyhä arki

Viime aikoina yksikössä on selvitelty yli 75-vuotiaiden kotona asuvien suomalaisten hoivaköyhyyttä. Se on tilanne, jossa ihminen ei saa tarvitsemaansa apua arkisiin toimiinsa, kuten sängystä ylös pääsemiseen, pukeutumiseen, peseytymiseen, ruuanlaittoon tai lääkkeiden ottamiseen.

”llman riittävää apua jää joka viides, ensisijaisesti koska se on liian kallista. Aiemmin uskottiin, että kun on palvelujen piirissä, niin asiat hoituvat. Viime vuodet ovat osoittaneet, että näin ei aina ole.”

Vakavat laiminlyönnit Esperi Caren ja Attendon hoivakodeissa pistävät miettimään, pitäisikö hoivaköyhyyttä tutkia myös hoiva-alan yrityksissä?

”Hyvä kysymys. Jatkossa selvitystyötä olisi aiheellista tehdä myös tehostetussa palveluasumisessa.”

Jaa artikkeli