Vanhaan, historiallisen pihapiiriin muuttaminen ja kasvustoon tutustuminen on kuin aikamatka. Uuden suunnittelu ja toteuttaminen vaatii malttia ja epäjärjestyksen sietämistä.

On toukokuun loppu, ja kukkivat omenapuut verhoavat Loviisan vanhojen puutalojen suojaisia sisäpihoja. Syreenien tuoksu huumaa. Aitoja reunustavat valkovuokot, kiurunkannukset, mukulaleinikit ja käenrieskat, ja niiden kukinta alkaa olla jo ohi.

”Rakastan puita. Niitä oli tontilla jopa liikaa, kun muutimme tänne. Kaadoimme neljä makedonianmäntyä, joita oli naapurisovun turvaamiseksi latvottu ikävästi vuosien varrella. Myös pari huonokuntoista mongolianvaahteraa ja marjakuusta saivat lähteä”, Eija Temmes-Silvonen kertoo.

Ensimmäisenä keväänä myrsky kaatoi vanhan omenapuun. Paikalle kasvoi kuitenkin elinvoimainen vesa, johon hänen puolisonsa Simo Silvonen varttoi kaksi Hangon puutarhasta peräisin olevaa lajiketta. Punaisen ’Linnan omena’ -talvilajikkeen ymppääminen onnistui, ja se on jo kukkinutkin. Myöhemmin Simo lisäsi puuhun vielä kaksi uutta vartetta.

Uusia jalo-oksia on saanut myös varaston seinustalla kasvava säleikköomenapuu.

”Ensimmäisenä syksynä oli aivan mahtava juoda omista omenoista puristettua mehua. Ehkä tulevaisuudessa saamme satoa myös viiniköynnöksestä, joka alkujaan kasvoi mummolani seinustalla Inkeroisissa yli 60 vuotta. Pistokkaita tästä siniviolettirypäleisestä lajikkeesta on jo juurtumassa”, Simo esittelee.

Eija ja Simo viihtyvät puutarhassaan ja toivovat myös lintujen, hyönteisten ja muiden eläinten löytävän pihapiiriin.

Loviisa veti puoleensa

Pariskunta muutti Loviisaan Garnisonin kaupunginosaan syksyllä 2016. Aikaisempi koti sijaitsi Hangossa, ja Eija kävi sieltä käsin viimeiset kymmenen vuotta viikot töissä Loviisassa.

Kaupunki alkoi kiinnostaa myös asuinpaikkana, kun eläkeikä alkoi lähestyä. Sopiva ja mieluisa talo tuli myyntiin, joten he päättivät uskaltautua vanhan talon ja puutarhan remontoijiksi.

Tontilla on kokoa noin 1 000 neliötä, ja talon sekä varastotilat vievät tilasta kolmanneksen.

Puutalon vanhimmat osat eli holvikellarit ovat ilmeisesti peräisin 1700-luvulta ja toimineet ilmeisesti linnoituksen rakentajien ruokakellareina. Nahkurinkujan puoleinen osa talosta on rakennettu 1870-luvulla, samoin kuin asuintupana toiminut piharakennus, navetta, talli, varastoaitta, puuliiteri ja huussi. Garnisoninkadun puoleinen osa asuinrakennuksesta valmistui kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin.

Asuinrakennuksen keskeiset sisätilat ja katto tuhoutuivat tulipalossa 1980. Vain lattia, muurit ja hirsirungot säästyivät. Remontissa uusittiin kokonaan muun muassa sisäänkäynti ja ikkunat.

Loviisalaista pihapiiriä kunnostetaan vähän kerrassaan ajan kerroksia kunnioittaen.

Matka menneeseen

Omenapuiden ja makedonianmännyn lisäksi pihan puustoon kuuluvat saarni, tammi ja kookas vaahtera.

Ruusuorapihlaja, jasmike, likusterisyreeni ja marjatuomipihlaja antavat hurmaavan lisän kukintoihin, kuten myös puumainen orapihlaja. Tuijat, marjakuuset ja tuiviot puolestaan antavat vihreyttä talvisaikaan.Perennapenkeissä kasvavat idänunikot, kurjenmiekat, harjaneilikat ja kyläkurjenpolvet sekä vanhat pionilajikkeet.

Tutustuminen itselle uuteen, mutta kasvustoltaan vanhaan puutarhaan on Eijan mielestä kuin löytöretki.

”Vanhan puutarhan kunnostaminen on alkuvuosina nimenomaan etsimistä ja löytämistä. Yksi ensimmäisen kevään uusista tuttavuuksista oli sormivaleangervo, jonka alut nousivat aidan vierestä kuparinpunaisina”, hän toteaa.

Myös kärhöt olivat ihana löytö. Vajan seinustalta nousivat muun muassa lumi- ja alppikärhö. Yhden kärhön Eija pelasti portaiden alta angervopensaan seasta, ennen kuin Simo ehti paikalle saksineen.

Säleikköomenapuuhun on vartettu uusia lajikkeita.

Tavoitteena koti hyönteisille

Puutarhaa uudistetaan, kunhan sisäremontti saadaan valmiiksi. Lisäksi pariskunta joutuu huolehtimaan vielä myös vanhasta kodista ja pihasta, kunnes se on saatu kaupaksi.

”Vanhaan ja historialliseen pihapiiriin kannattaa alkuvuosina muutenkin tutustua rauhassa”, sanoo Eija.

Eija aikoo kunnostaa puutarhan pienen nurkkauksen kerrallaan. Etenkin ruusut kiehtovat, jopa niin, että hän liittyi Suomen Ruususeuraan.

”Ajattelin istuttaa ruusuja ulkorakennuksen edustalle nykyisen perennaryhmän tilalle. Viron-matkalla oli pakko ostaa jo muutama taimi. Haluaisin ainakin ’Nostalgian’, jonka punavalkoiset kukat ovat hurjan kauniit. Myös valkokukkainen maanpeiteruusu ’Aspirin Rose’ ja vaaleanpunakukkainen ’Clair Renaissance’ ovat ihastuttavia”, Eija suunnittelee.

Lisäksi hän tahtoisi perhospuutarhan.

”Haluaisin ainakin syyssyrikän, mutta myös muita perhoskasveja.”

Perhosten lisäksi myös muut hyönteiset ja selkärankaiset ovat pariskunnalle tärkeitä, joten piha halutaan tehdä niille viihtyisäksi.

Hopeapallo-ohdake on oikea hyönteisimuri. Pidän myös puna-ailakeista ja kevätesikoista, ja ne sopivat hyvin vanhaan pihapiiriin”, Eija listaa.

”Puutarhassa kasvit luovat ympäristön kaikenlaisille eläimille. Voimme sietää jopa peuroja tietyin varauksin, vaikka ne tekevät usein puutarhassa vahinkoa. Kesällä huomasimme lähistöllä pesivän punavarpuspariskunnan nyppivän vanhan luumupuun terälehtiä ja syövän kukkapohjuksia. Pihassa lentelee tikli, ja harmaapäätikkakin on näyttäytynyt. Myös siilit ovat löytäneet pihalle. Hangossa niitä ei enää näe.”

Aidan vierustan sormivaleangervot olivat mukava löytö.

Muistot kannattelevat

Loviisalaispihan asukkaita viehättää kaikki vanha. Talon ja puutarhan kunnostamisessa heillä onkin mielessä ajan kerrokset, mutta missään museossa he eivät silti halua asua.

”Haaveita pitää aina olla, vaikka suunnitelmat eivät aina toteutuisikaan. Tutustumiskäynnit muihin puutarhoihin ovat hyödyllisiä. Esimerkiksi Virosta löytyy vielä vanhaa puutarha- ja maatalouskulttuuria, josta voisi ottaa oppia Suomeenkin”, Eija opastaa.

Eija yrittää löytää kirjoista ja muista lähteistä ohjeita, jotta välttäisi pahimmat virheet. Pariskunnan mielestä omat mieltymykset ovat kuitenkin etusijalla, itsellehän sitä puutarhaa rakennetaan.

”Olemme huomanneet, että muistot kannattelevat, varsinkin mitä enemmän ikää tulee. Myös puutarhan tuoksu- ja äänimaailmasta tulee yhä tärkeämpää. Nykyisessä puutarhassamme nautimme eritoten alkukesän ihanasta syreenin tuoksusta. Myös omenapuiden alla on ihana istuskella ja kuunnella, miten kimalaiset ja muut pölyttäjät pörisevät kukissa.”

Eija korostaa, että puutarhanhoidon tulee olla ilo, varsinkin työssä käyville.

”Pedanttina ihmisenä yritän nyt sietää epäjärjestystä, jopa vuohenputkia. Simon mielestä hitaus on avainsana ja usein hän pyytääkin ottamaan rauhallisemmin. Sitä olen yrittänyt opetella”, Eija naurahtaa.

Ison piharakennuksen toisessa päädyssä on joskus asuttu.

Jaa artikkeli