Jokioisten museorautatiellä pääsee nostalgiselle aikamatkalle kapeille raiteille, kun ostaa piletin höyryjunan kyytiin. Vanhanajan rautahevosilla on ääntä, kokoa ja näköä.

Kun Minkiön aseman kello on kilahtanut kolme kertaa, höyryjuna viheltää ja lähtee kapearaiteiselle museorautatielle kirskuen ja kolisten. Veturin piipusta nousee höyryä, ja ilmassa tuntuu savun tuoksu. Määränpäänä on Humppila.

Matkanteko on leppoisaa viljavien maisemien keskellä. Junasta voi nähdä laitumilla käyskenteleviä hevosia ja lampaita, jotka eivät paljon hätkähdä junasta. Fasaanit ja jänikset piiloutuvat kaurapellon laitamille. Ratapientareella kukkivat apilat, horsmat ja päivänkakkarat, ja keltamataran tuoksu kantautuu junan sisälle asti. Nykypäivästä kertovat kauempana näkyvät tuulivoimalat.

Sininen Sohvi-veturi on ystävällisen ja leppoisan näköinen vanharouva suurine öljylamppuineen. Sohvia on valmisteltu lähtöön jo edellisestä päivästä saakka, jolloin sitä alettiin lämmitellä haloilla. Liikkeelle lähdetään koivuhalon voimalla.

Sohvi ei olekaan ihan mikä tahansa höyryveturi.

”Tampellan konepajan vuonna 1917 valmistama Sohvi on ensimmäinen itsenäisessä Suomessa valmistunut veturi. Se ehti ajaa viiden vuosikymmenen ajan Hyvinkään ja Karkkilan väliä, ennen kuin siirtyi myöhemmin Jokioisten museorautatielle”, kertoo suosikistaan Museorautatieyhdistyksen puheenjohtaja Marko Laine, 46.

Tarina kertoo, että veturissa havaittiin heti sen valmistuttua pieni rytmivirhe käynnissä. Karkkilan tehtailla taas työskenteli Sofia-niminen nainen, joka ontui jalkaansa. Niinpä Sohvi sai lempinimensä tämän naisen mukaan.

Museorautatieyhdistyksen puheenjohtaja Marko Laine (vas.) ja Markku Nummelin ovat pitkän linjan rautatieharrastajia.

Verkkaista kyytiä

Juna puksuttaa alle 35 kilometriä tunnissa, joten matkustaja näkee yksityiskohtia maisemassa. Pienillä kyläteillä kulkevat ihmiset tervehtivät junan matkustajia, jotka vilkuttavat takaisin. Tienviertä koristavat ketoneilikat ja ahomansikat odottavat poimijaa. Joissain kohdissa puiden oksat viistävät katsojaa, joka uskaltaa laittaa päänsä ulos ikkunasta.

Jokioisten museorautatien keskuspaikka on Minkiön idyllinen asema, joka sijaitsee Jokioisten ja Humppilan pääteasemien välillä. Siellä kannattaa poiketa kahvilla entisessä tavaramakasiinissa, jossa myydään rautatieaiheisia matkamuistoja. Tunnelmaa tuovat seinillä olevat vanhat mainokset.

Höyryveturi Sohvi saapuu Minkiöstä Humppilan asemalle.

Minkiön kapearaidemuseoon on kerätty vanhoja vetureita vaunuineen ympäri Suomea. Niiden kunnostaminen on vaatinut tuhansia talkootunteja. Museorautatien toiminta ei olisi muutenkaan mahdollista ilman aktiivista harrastajajoukkoa.

”Meillä on yhdistyksessä lähes 900 jäsentä eri puolelta Suomea. Aika monet ovat kuitenkin kotoisin Tampereelta, Hämeenlinnasta, Riihimäeltä tai pääkaupunkiseudulta”, Laine kertoo.

”Jäsenistä 30–40 osallistuu tapahtumien järjestämiseen. Sitten on vielä aktiivinen ydinporukka, joka käy tekemässä täällä talkoohommia”, kertoo Laine, joka itse tuli mukaan toimintaan jo kaksitoistavuotiaana.

Nykyään hän työskentelee liikennetiedottajana VR:n operaatiokeskuksessa, jossa huolehditaan koko Suomen junaliikenteestä.

Humppilan uusi asemarakennus siirrettiin nykyiselle paikalleen viime vuonna Keski-Pohjanmaalta. Vanha Riipan asema korjattiin perin pohjin sekä sisältä että ulkoa.

Talkoilla hyvä tulee

Museorautatieyhdistykseen ovat tervetulleita niin nuoret ja vanhat, miehet ja naiset. Kaikkien talkoolaisten taidoille ja osaamiselle löytyy käyttöä. Teknisellä puolella on tarjolla sorvaamista, hitsaamista ja maalaamista, mutta väkeä tarvitaan myös muihin töihin, kuten nikkarointiin, polttopuiden pilkkomiseen, hallintohommiin ja kesäkahvilan pyörittämiseen.

Jarkko Lehtosen, 71, tapaa yhdistyksen tapahtumissa usein veturinkuljettajan vastuullisessa työssä. Hän on ollut mukana toiminnassa jo kolmen vuosikymmenen ajan. Turun liepeillä Kaarinassa asuva Lehtonen työskenteli aikoinaan kunnalla mittausteknikkona.

”Täällä oli monia VR:n vanhoja veturinkuljettajia, kun tulin mukaan yhdistykseen. Tulokkaat opettelevat asioita aina ensin kokeneempien harrastajien valvonnassa. Yhdessä junassa on kuljettajan lisäksi aina lämmittäjä, yksi tai kaksi jarrumiestä sekä konduktööri.”

Lämmittäjäharjoittelija Leevi Oikarinen, 17, edustaa yhdistyksen nuorempaa polvea. Varsinaiseksi lämmittäjäksi Lempäälästä kotoisin oleva lukiolainen pääsee sitten, kun on suorittanut tarvittavat teoriakokeet ja käytännön harjoittelun.

”Tulin mukaan toimintaan kuusi vuotta sitten, kun yhdistys järjesti nuorisoviikonlopun museoradasta kiinnostuneille. Homman hauskuus on vanhassa, yksinkertaisessa tekniikassa, jota höyryveturit edustavat.”

”Täällä on tosi ammattitaitoista porukkaa ja uutta oppii koko ajan, mutta ihan täysin näitä vetureita ei taida oppia tuntemaan koskaan.”

Höyryveturin kuljettaja Jarkko Lehtonen (oik.) ja lämmittäjä Juhani Pitkänen tietävät paljon museovetureista, jotka ovat kaikki omanlaisiaan yksilöitä.

Orion palasi takaisin

Veturitallissa on kaikkiaan toistakymmentä höyryveturia, joista Sohvi, Porter, Helga ja toinen Tubize-vetureista ovat ajokuntoisia.

”Minkiön Höyryfestivaalien aikaan meillä on käytössä kaikki ajokuntoiset veturit. Jokainen veturimme on korvaamaton. Toista ihan samanlaista ei löydy”, Marko Laine toteaa.

Vanhasta Porter-veturista oltiin kiinnostuneita Yhdysvalloissakin, mutta harvinainen veturi ei ole myytävänä. Laineen mukaan Euroopassa on säilynyt vain alle kymmenen amerikkalaisen Porterin valmistamaa veturia.

Belgian Tubizessa valmistettu veturirouva saapui Jokioisiin 1948, jolloin se oli upouusi. Se joutui kuitenkin sivuraiteelle jo 1963 ja myytiin 1970-luvulla Walesiin. Siellä se korjattiin toimintakuntoiseksi ja sai nimen Orion, mikä on kirjoitettu sen kylkeen kultaisin kirjaimin.

”Kuulimme vuonna 2006, että veturi oli myynnissä Walesissa. Huhun mukaan patagonialainen kaivosyhtiö oli kiinnostunut veturista, joten meille tuli kiire. Ongelmana oli kuitenkin raha. Onneksi suomalainen yksityishenkilö päätti lopulta ostaa veturin takaisin Suomeen ja lainata sen museorautatien käyttöön. Niin Orion palasi taas kotimaisemiinsa.”

Alan harrastajat käyvät katsomassa Jokioisten museorautatietä ulkomaita myöten ja kehuvat sen aitoa tunnelmaa. Erityisesti heitä kiinnostavat muualla maailmassa harvinaiset halkopolttoiset veturit.

Filmiryhmiä vierailee Jokioisissa tavan takaa. Täällä on käyty kuvaamassa aineistoa muun muassa Yllätyshullut-ohjelmaan ja Kirje isältä -sarjaan. Museorata vetureineen on esiintynyt myös elokuvissa Rinnat, Raja 1918 ja Käsky. Yhdistyksen omien tapahtumien lisäksi kiskojen päällä on vietetty polttareita, häitä, luokkakokouksia ja syntymäpäiviä.

Museojunat liikennöivät Humppilan, Minkiön ja Jokioisten välillä sunnuntaisin kesäkuun alusta heinäkuun loppuun sekä elokuussa lauantaisin. Toukokuussa ja elo-syyskuussa ajetaan ryhmille tilausjunia. Joulukuun erikoisuus on joulupukkijuna.

Kapeilla raiteilla Jokioisista Humppilaan

Suomessa on ollut kolmetoista yleistä liikennettä välittänyttä kapearaiderautatietä. Näiden lisäksi maassamme on ollut lukuisia, esimerkiksi tehtaiden rakennuttamia yksityisiä ratoja, joilla on epävirallisesti saattanut olla myös matkustajaliikennettä.

Jokioisten museorautatie on Suomen vanhin kapearaiteinen rautatie. Jäljellä olevalla radalla on pituutta neljätoista kilometriä. Radan raideleveys on 75 senttiä, joka on noin puolet valtion rataverkon raideleveydestä.

Kapearaiteisia rautatieosuuksia alettiin rakentaa Suomeen vasta 1800–1900-luvun vaihteessa, kun lakimuutos salli yksityiset rautatieosuudet. Kapearaiteisten ratojen rakentaminen oli edullisempaa kuin leveäraiteisten.

Jokioisten rautatie avattiin liikenteelle 1898. Jokioisilta alettiin viedä maitoa ja voita aina Pietariin saakka. Ensimmäinen vuosi meni toimintaa käynnistettäessä, ja jo seuraavana vuonna rautatie avattiin säännölliselle henkilö- ja tavaraliikenteelle.

Forssa-yhtiön, myöhemmin Finlaysonin, tehtaille kuljetettiin puuvillapaaleja ja sieltä tuotiin takaisin kangaspakkoja. Jokioisista lähti maailmalle myös tukkeja, Suomen Sokerin siirappia sekä Ferrarian nauloja.

Junalla kuljetettiin myös postia. Minkiöllä sattui vuonna 1906 villin lännen malliin Suomen ainoa junaryöstö, joka tosin jäi vain yritykseksi. Ryöstäjät tiesivät Forssa-yhtiölle lähetetyistä palkkarahoista, mutta eivät löytäneet hyvin kätkettyä lähetystä. Ryöstäjät saatiin kiinni myöhemmin eräästä lähiseudun ladosta.

Matkustajaliikenne loppui Jokioisissa 1954, mutta tavaraliikenne jatkui vielä kahden vuosikymmenen ajan. Museojunaliikenne aloitettiin Humppilan ja Forssan välillä koemielessä jo 1971, jolloin perustettiin Museorautatieyhdistyksen edeltäjä.

Yleisen liikenteen kapeartaiteisia ratoja oli Suomessa kolmella eri raideleveydellä:

Raideleveys 600 mm:

Karjalankosken Rautatie
Kuusankosken–Voikan Rautatie
Mäntän Rautatie
Riihimäen–Lopen Rautatie
Uudenkaarlepyyn–Kovjoen Rautatie

Raideleveys 750 mm:
Hyvinkään–Karkkilan Rautatie
Jokioisten Rautatie
Lohjanjärven–Lohjan sähkörautatie
Loviisan–Vesijärven Rautatie
Läskelän Rautatie (luovutetulla alueella)
Outokummun–Juojärven Rautatie
Suolahden–Äänekosken Rautatie

Raideleveys 785 mm:
Karhulan Rautatie

Jaa artikkeli