”Tule mukaan lahjakimppaan”, sukulainen kutsuu. Hän kerää kevään ylioppilaalle pottia, jolla hankitaan nuorelle osuuksia sijoitusrahastosta. Ajatuksena on, että vuosien mittaan lahja karttuisi. Vaan mitä asiasta sanoo raha-ammattilainen: onko ajatus hyvä?

”Rahastosäästäminen lapselle tai nuorelle kannattaa ehdottomasti. Mitä aiemmin aloittaa, sitä parempi”, toteaa Joakim Reinius, joka johtaa Osuuspankin varallisuudenhoidon sähköistä myyntiä.

Vuorenvarmaa tuottoa pankkimies ei lahjarahalle lupaa, koska sijoittamisessa on aina riskinsä, mutta esimerkkejä Reinius pystyy laskemaan. Hän korostaa, että luvut pätevät vain, jos tuotto-odotus toteutuu.

Jos tuhannen euron lahjaraha sijoitetaan korkeariskiseen osakerahastoon, jonka tuotto-odotus on seitsemän prosenttia, voi lahja kaksinkertaistua kymmenessä vuodessa ja melkein nelinkertaistua 20 vuodessa.

”Jos vastaavaan rahastoon lisäksi säästäisi jatkossa 50 euroa kuussa, koossa voisi 10 vuoden päästä olla noin 10 000 e ja 30 vuoden kuluttua yli 66 000 e.”

Pienemmän riskin yhdistelmärahastossa neljän prosentin tuotto-odotuksella tuhat lahjaeuroa tuplaantuisi 20 vuodessa. Jos alkutonniin vielä lisäisi kuukausittain viisikymppisen, 20 vuodessa kertyisi noin 20 000 euron sijoitus.

”Pankkitilillä lahjarahat eivät tuota mitään. Tilisäästäminen kannattaa vain, jos nuorella on rahoille tiedossa selvä käyttökohde parin kolmen vuoden kuluessa.”

Jaa artikkeli