Vanhaan kaupparakennukseen ihastunut pariskunta aikoi tehdä puodista mökkinsä olohuoneen, mutta talo teki heistäkin kauppiaita. Asuinkuntakin muuttui Helsingistä Loviisaan.
Suomen pienimmän kauppamuseon tunnelma tuntuu sisään astuessa herkulliselta, kun ilmassa kaikuu Brita Koivusen laulu Suklaasydän, tinakuoret…
Iskelmä levytettiin jo vuonna 1956, mutta museon ja sen pitäjien yhteinen tarina alkaa vuodesta 2009. Minna ja Kari Järvinen ostivat kiinteistön Loviisan Skinnarbystä, koska ihastuivat vanhaan kaupparakennukseen. Tontilla sijaitsevasta asuinrakennuksesta piti tuleman talvimökki silloin vielä Helsingissä asuneelle pariskunnalle.
”Entistä kauppatilaa ajattelimme pitää vähän kuin olohuoneena. Mutta vierailu Suomen puotimuseossa Valkealassa synnytti idean perustaa oma kauppamuseo”, Kari kertoo.
Nyt Järvisten kotikutoinen museo on ollut avoinna yleisölle seitsemän vuotta. Lisäksi vanhaan piharakennukseen on tullut sisustusmyymälä. Entinen talvimökki puolestaan on muuttunut ympärivuotiseksi kodiksi.
Museon ja puodin välissä sijaitseva talo on rakennettu 1800-luvulla ja laajennettu 1939. Muutama vuosi sitten, pitkän sapattivapaansa aikana, Minna ja Kari remontoivat siitä kodin, joka huokuu vintagea.
TALO, KAUPPAMUSEO JA SISUSTUSPUOTI LOVIISASSA
1800-luvun hirsitalo, laajennettu 1939, 85 m², tontti 2 000 m²
Täällä viihtyvät Minna ja Kari Järvinen.
Tilat Eteinen, keittiö, sali, olohuone ja makuuhuone.
Piharakennukset Kauppamuseo, lasihuone vanhoista
ikkunoista sekä vintage- ja sisustusmyymälä.”Eniten tykkäämme siitä, että kaikki on oman maun mukaista ja tehty itseä varten.”
Kätevät kissanluukut
Kodin puolella soi tänään Elviksen Love me. Etenkin 1950- ja 60-luvun musiikki, elokuvat ja muut kulttuuri-ilmiöt ovat Minnalle ja Karille tärkeitä.
”Häätanssina meillä soi Cheek to Cheek Ella Fitzgeraldin esittämänä. Arvostamme myös kodissamme sellaisia vanhoja juttuja kuten vanhanaikaiset napsuvat valokatkaisimet, narisevat lautalattiat ja puhalletut vanhat ikkunalasit, jotka päästävät valon pehmeästi lävitseen”, luettelee Kari.
Vuosien varrella pariskunta on remontoinut kodin pintoja niin, että kaiken uusitun he ovat vaihtaneet kunnostettuun vanhaan. Yhtä remonttiratkaisuistaan Minna ja Kari kuitenkin harmittelevat yhteen ääneen. Lahon vuoksi puolet eteisen lattiasta ja sen eristeistä oli uusittava, ja samalla pari poisti seinästä kaikki pahvit ja vanhat tapetit. Esille tulleen hirsiseinän he päällystivät huokolevyillä ja tapetoivat.
”Yhtä hyvin olisimme voineet jättää vanhat tapetit uusien huokolevyjen alle. Silloin talon historiaa olisi säästynyt.”
Paikalleen he jättivät alkuperäisen multapenkin. Talon vanhaa osaa kiertää kaksi paksua kivijalkaa, joiden välissä ovat eristeet. Keskilattian alla ei eristeitä ole. Kivijalkojen ja eristeiden läpi kulkevat tuuletusputket, jotka olivat alun perin puuta, mutta nyt metallia. Putket Minna ja Kari sulkevat talven ajaksi, kunnes ne taas kesällä avataan.
”Ennen vanhaan niitä kutsuttiin kissanluukuiksi”, kertoo Kari.
Villisti kanalassa
Poiketaan vielä takaisin kauppamuseoon. Mainosjulisteessa Hollywood-tähti June Allyson vakuuttaa käyttävänsä aina Lux-saippuaa. Hellaksen karamelliaskitelineestä löytyy tuttuja pastilleja, kuten Figaroleja. Hyllyt ja tiskit notkuvat nostalgisia tuotteita, jotka ovat suurimmaksi osaksi Minnan ja Karin kirpputorilöytöjä.
”Osan tavaroista olemme saaneet lahjoituksina. Kokosimme myös vitriinin, jossa on pula-ajan tarvikkeita 1940-luvulta”, Kari kertoo – pukeutuneena ruskeaan kauppiaan takkiin, totta kai.
Kauppamuseon esineistö on pääasiassa 1950- ja 60-luvuilta, mutta näkyy myyntitiskillä 70-lukukin. Minnaa vanhat esineet ovat kiinnostaneet niin kauan kuin hän muistaa.
”Rakastamme Karin kanssa 50- ja 60-lukujen tyyliä, mutta minä sain innostuksen jo lapsuudessa isoveljeni kuuntelemasta musiikista.”
Kauppamuseon alkuvuosina Kari ja Minna myivät puodissa myös uusia sisustustavaroita. Kun museon tavarat valtasivat yhä enemmän tilaa, päätti pariskunta ottaa käyttöön puutarhassa sijaitsevan vanhan piharakennuksen. Yhdessä he sisustivat sen persoonalliseksi myymäläksi. Nyt myynnissä on sekä uutta että vuosikertatavaraa, niin kotiin kuin puutarhaankin.
”Ennen muinoin rakennuksen perällä oli pieni kanala, josta juontaa sisustuspuodin nimi. Kari keksi vinkeän etuliitteen ja nimeksi tuli Villi Kanala. Ehkä hän sai inspiraation tästä naisesta, joka villinä kanana pyörii myymälässään”, Minna nauraa.
Jätteeksi vai asetelmaan?
Minnan päivät kuluvat usein Villin Kanalan löytöjä sortteeratessa. Somistaminen ja kauniiden kuvien ottaminen ovat hänen lempipuuhiaan. Mutta tuotteiden kuvaamisessa on vaaransa.
”Viimeksi kamera kädessä mietin, että meillä varmasti tarvitaan kotona tällaisia värikkäitä puukynttilänjalkoja. Sitten kiinnostukseni kääntyi myös messinkisiin kynttilänjalkoihin. Eikä aikaakaan kun jo tuumin, että entäs sitten tämä pöytä”, Minna päivittelee innostustaan vanhoihin esineisiin, joita voi ”vahingossa” jäädä itselle.
Varmaa on, että kotona eivät huonekalut tai tavarat juurikaan pysy aloillaan. Alun perin museolla ollut vanha kaupantiski oli hetki sitten myymälässä. Nyt se on kodin keittiössä, kun taas keittiönpöytä pönöttää puodin puolella.
Useimmiten yksi siirto johtaa toiseen. Kun Minna eräänä sunnuntaiaamuna varastoa siivotessaan löysi hauskan peltikyltin, se piti heti saada keittiöön. Parhaalla paikalla oli kuitenkin taulu, joka piti vaihtaa toiseen paikkaan. Jossa oli tietenkin toinen taulu, joka piti siirtää.
”Kun lopulta sain yhden seinän meille kelpaavaksi, minulla oli edelleen se kyltti ripustamatta ja käsissä pari ylimääräistä taulua!”
Sisustamisen suhteen pariskunta on hyvin samanhenkinen. Kotiin ei kumpikaan tuo ainuttakaan tavaraa ilman, että toinen hyväksyy sen. Onneksi Minnan ja Karin maut menevät täydellisesti yksiin. Toki poikkeukset vahvistavat säännön. Kari muistaa saaneensa vinttiä siivotessaan ohjeen, että tuo alas vain sellaiset tavarat, jotka menevät jäteasemalle.
”Kun kannoin alas vanhat uunipellit, Minna näki niissä kauniita jouluasetelmia, minä sen sijaan jäteaseman metallinkeräyksen.”
Vuonna 1958 rakennettu kauppa toimi 1980-luvulle saakka.
Ruokaa säästöliekillä
Kymmenisen vuotta sitten Minna ja Kari liittivät talonsa kaupungin jätevesijärjestelmään ja uudistivat sähköt. Viime talven energiakriisi ja pörssisähkön huimat hinnat saivat ruuanlaittoa harrastavan pariskunnan hoksottimet hereille. Sähkön säästämiseksi keittiössä syntyi ruokaa retkikeittimellä, jonka päälle wok-pannukin sopi mainiosti.
”Kehitimme sähkönsäästäjän kalakeiton, retkikeitinnachot ja monet muut ruuat. Sähköuunia tai hellaa emme käyttäneet kuin pari kertaa. Kerran halvan sähkön kunniaksi valmistin uuniruokaa eli ruusukaalilla ja sinihomejuustolla höystettyä janssoninkiusausta”, Minna muistelee.
Kekseliäisyyttä ei puutu sisutusratkaisuistakaan. Ilmalämpöpumpun sisäyksikön Kari on naamioinut tapetoimalla, ja pyykinpesukonekin on miehen käsissä saanut kodin tyyliin sopivamman ulkoasun puupintaa jäljittelevästä kontaktimuovista.
Huumoria pariskunta viljelee rennolla otteella. Minna esimerkiksi miettii, onko uhka vai mahdollisuus, että sisutusmyymälän varasto sijaitsee toisinaan ruokasalissa.
”Kun varasto on osin kotona, tulee mieleen erinäisiä syitä hankkia varastoon kivoja tavaroita. Eikös muka kaikilla roiku olohuoneen huonekaluissa ja koriste-esineissä hintalappuja?”, kysyy Minna hilpeästi Karin arvellessa, että pian he mitä todennäköisimmin kantavat kaappeja – ja järjestelevät tavaroita uuteen uskoon.
Kun Järviset ostivat kiinteistön, kaupassa oli vain yksi 1960-luvun myyntitiski. Autotallista löytyi puutiski kassapöydäksi.
Kupillinen Koronaa
Kari on tehnyt Pieni kauppamuseo esittää -videopätkiä museon esineistä. Videoita löytyy YouTubesta ja niitä katsomalla pääsee tutustumaan vaikkapa Korona-kahviin, Braun Astronette -hiustenkuivaajaan, alppiaurinkolamppuun tai Ajan Sävel -lehteen.
Nykypäivän retroinnostus on tuonut markkinoille myös uusvanhoja tavaroita. Minnalle on vuosien mittaan kehittynyt harjaantunut silmä, joka tunnistaa aidon 1950- ja 60-luvun. Kauppamuseossa nähtävää riittää, silti Minnan mielestä museoon mahtuu vielä löytö jos toinenkin.
”Vanhan ajan tyypillinen kyläkauppa oli vieläkin täydempi. Myyntiartikkeleita riitti lattiasta kattoon.”
Kauppa on myös tärkeä osa alueen historiaa. Jo 1800-luvun lopussa päärakennuksen yhteydessä sijaitsi kauppias Majanderin myymälä, kunnes puoti siirtyi seuraavalle yrittäjälle.
”Aluksi kauppias Ingelin sijoitti myymälän päätalon vuonna 1939 valmistuneeseen laajennusosaan. Vuonna 1958 hän rakensi tämän kaupan, joka toimi 1980-luvulle saakka kylätien varressa”, kertoo Minna. Taustalla laulavat nyt Metrotytöt: Hiljainen on kylätie…
