Kesän sato pysyy tallessa aumassa tai maakuopassa. Vanhan kansan säilöntäkonsti on edullinen perustaa ja ilmainen käyttää.

Entisinä aikoina perunoita, nauriita ja muita juureksia säilöttiin syksyllä aumoihin tai maakuoppiin, jos kunnollista kellaria ei ollut käytettävissä. Menetelmä toimii nykyisinkin, se on edullinen ja energiaystävällinen tapa varastoida kotipihan satoa.

Kaivonrenkaasta saa näppärän pienoiskellarin esimerkiksi maapohjaiseen ulkorakennukseen. Seinällisessä pienoiskellarissa säilyvät perunoiden, juuresten ja keräkaalien lisäksi myös kurkku- ja punajuurisäilykkeet sekä hillot. Maakuoppa on kuitenkin rakennettava niin, ettei sinne pääse pakkanen, vesi eivätkä jyrsijät.

 

Hus myyrät ja pakkanen

Aumaus on vanha perunoiden ja juuresten varastointitapa. Auma sijoitetaan kuivalle maalle. Sinne tehdään 30–40 sentin syvyinen ja noin puolen metrin levyinen kaivanne. Vanhan ohjeen mukaan ojanne kaivetaan pohjois-eteläsuunnassa.

Juurekset ladotaan ojaan joko pystyyn tai lappeelleen vieri viereen ja väleihin laitetaan hienoa, kuivaa hiekkaa. Kun ladonta on valmis, oja peitetään kummuksi 20–30 sentin multa- tai kompostikerroksella. Auman ympärille voi vielä kaivaa ojan, joka estää sadeveden valumisen vihanneskekoon. Auman tuuletukseksi saatettiin ennen vanhaan laittaa maan pinnalle ulottuvia oljenkorsia.

Ennen kovia pakkasia auma katetaan paksulla lehti- tai olkikerroksella. Peite estää sekä maan jäätymistä talvella että liian varhaista lämpenemistä keväällä. Entisaikoina aumojen ja kevätkylmillä myös kasvilavojen peittämiseen käytettiin rukiista valmistettuja olkimattoja. Ne tehtiin sitomalla pieniä olkinippuja toisiinsa kolmesta neljästä kohtaa narulla kiinni.

Oikein koottu auma jäätyy talvella vain pinnasta, paksun lumikerroksen alla ei välttämättä senkään vertaa. Jos myyristä on vaaraa, kannattaa aumarakennelma suojata tiheäsilmäisellä verkolla. Auma aukaistaan vain suojasäällä tai vasta kevään korvalla, jottei pakkasilma pääse sisään. Kerralla kannattaa ottaa viikon kahden tarve. Auman voi vaihtoehtoisesti rakentaa niin pieneksi, että sen voi tyhjentää kerralla.

 

Kannen täytyy eristää

Maakuoppavarastointi toimii saman tapaan kuin aumauskin, mutta sitä varten rakennetaan yleensä seinät ja eristetty päällinen kansiluukkuineen. Kätevä maakuoppa syntyy betonisesta kaivonrenkaasta. Se voi olla maapohjainen tai betonipohjalla varustettu. Betonirengas asennetaan soraan, jonka alla kulkevat salaojaputket. Päälle asennetaan eristeeksi esimerkiksi styroksia tai vanhoja villamattoja sekä vanerilevy. Betonirenkaan voi asentaa vaihtoehtoisesti kyljittäin rinteeseen, jolloin siihen tarvitaan takaseinä ja etuseinä luukkuineen.

Maakuopan voi tehdä myös isosta tynnyristä tai kaivamalla kaksi lavakaulusta päällekkäin. Molempien päälle on asennettava tukeva, eristetty kansi. Juuresten säilytystä voi kokeilla jopa kasvihuoneessa kuivilla lehdillä ja vanhoilla räsymatoilla vuoratussa kuopassa. Kasvihuoneessa kannattaa muistaa hyvä verkotus jyrsijöiden varalta.

Maakuopastakin säilöttäviä haetaan vain suojasäällä. Maapohjaiseen ulkorakennukseen rakennettua pienoiskellaria on helppo käyttää talvellakin, kun lumi ei ole esteenä. Toisaalta kannen on oltava riittävän paksu, kun lunta ole lisäsuojana.

 

Korjuu oikeaan aikaan

Varastoitavat vihannekset saavat olla kasvupaikoillaan, kunnes ne ovat korjuukypsiä. Maassa juuresten kuori vahvistuu ja säilyvyys paranee.

Paras korjuusää on aurinkoinen, kuiva ja viileä syyspäivä. Varastoporkkanat nostetaan maasta syyskuun loppupuolella tai lokakuun alussa, talvikaalit, purjo ja selleri ennen pakkasia. Viimeiseksi jätetään palsternakan, maa-artisokan ja juuripersiljan korjuu. Perunan mukuloita pidetään ennen varastoon vientiä viileässä ja pimeässä pari viikkoa, jotta kuori paksuuntuu ja elävän mukulan elintoiminnat hidastuvat.

Juureksille otollinen säilytyslämpötila on aste pari plussan puolella. Sopiva lämpötila perunoille on sen sijaan +4 astetta. Viileämmässä mukulat imeltyvät ja lämpimässä itävät. Yhteisvarastossa joudutaankin valitsemaan lämpötila perunan mukaan.

Aumaa ja maakuoppaa ei kannata täyttää liian aikaisin syksyllä, kun maa on vielä lämmintä. Lämpimässä vihannekset haihduttavat liikaa ja alkavat nahistua ja pilaantua.

 

Hiekassa tai turpeessa

Olipa varasto maakellari, auma tai kuoppa, sinne säilöttävien vihannesten tulee olla terveitä ja ehjiä. Tautiset, tuholaisten vioittamat ja nostossa kolhiintuneet kasvikset pilaantuvat varastossa herkästi.

Maakellarissa ja -kuopassa juurekset pysyvät napakoina parhaiten väliaineessa, kuten hiekassa tai lannoittamattomassa turpeessa. Hiekassa varastointi sopii mainiosti esimerkiksi porkkanoille, nauriille, maa-artisokille, mustajuurille ja piparjuurille. Säilytykseen voi käyttää myös muovisia ämpäreitä, jotka on helppo nostaa ylös maakuopasta.

Jaa artikkeli