Dynaaminen istutus on perinteisen perennapenkin ja niityn välimuoto, joka jäljittelee luontoa. Eri lajit kasvavat sekaisin ja kerroksittain, kadonnut kasvi korvautuu nopeasti toisella. Kitkennän tarvekin vähenee.
Jatkuvasti muuttuvat eli dynaamiset kasviryhmät ovat yleistyneet etenkin kuntien ja kaupunkien puistoissa ja viheralueilla, mutta ne sopivat erinomaisesti myös kotipuutarhoihin. Istutukseen valitaan erikorkuisia lajeja sekaisin, aivan kuten luonnossa kasvillisuus muodostuu niityille ja metsänpohjiin. Näin istutuksesta tulee kiinnostava ja ilo silmälle.
Monilajiset yhdistelmät selviävät kuivista kausista ja hankalista talvista joustavammin kuin yksilajiset. Jos jokin kasvi menehtyy, sen korvaa hengissä säilynyt naapuri ja aukkopaikat täyttyvät nopeasti. Tiheässä kasviryhmässä rikkakasveille jää vähemmän tilaa ja kitkennän tarve vähenee. Kasviyhdyskunnille tärkeät hyönteiset ja maaperän asukkaatkin viihtyvät, kun liiat hoitotoimenpiteet eivät häiritse niiden elämää.
Tasavahvat vieretysten
Dynaamisessa istutuksessa vallitsee hallittu epäjärjestys. Alue vaihtaa ulkonäköään kasvukauden eri vaiheissa ja etenkin vuosien myötä.
Kasvutavassa on hyväksyttävä jatkuva muutos. Jotkin kasveista siementävät ympäristöönsä. Sellaisia ovat esimerkiksi päivänkakkarat, maariankellot ja lemmikit. Ahomansikka, tuoksukurjenpolvi ja peipit puolestaan levittäytyvät rönsyillään. Osa kasveista siirtyilee paikasta toiseen. Näitä ovat muun muassa lehtoakileijat, rohtosormustinkukat, tulikukat ja tarhaillakot, joiden siementaimia ilmestyy milloin mistäkin. Jotkin lajit taas voivat kadota kokonaan.
Monilajisesta alueesta kannattaa tehdä tiheä jo alkujaan, jotta kasvit peittävät nopeasti maanpinnan eikä rikoille jää tilaa itää ja kasvaa. Taimia istutetaan 10–15 kappaletta neliömetrille. Vaihteleva ja kaunis ryhmä syntyy käyttämällä niin perennoja, sipulikukkia kuin heiniäkin. Pensaat ja pikkupuut tuovat korkeutta ja varjoa. Alkuvuosina voi aukkopaikkoihin istuttaa yksivuotisia kesäkukkia.
Suunnitelmassa toistetaan samoja kasveja istutusalueen eri kohdissa. Värikäs tilkkutäkkimäinen niitty muodostuu esimerkiksi kultatyräkeistä, mirrinmintuista, rantakukista, päivänhatuista, kärsämöistä ja koristekastikoista.
Kasveiksi valitaan kasvuvoimaltaan ja -tavaltaan yhteensopivia ja toisiaan täydentäviä lajeja. Näin erikorkuisille ja kukinta-ajoiltaan vaihteleville kasveille riittää kaikille valoa, tilaa ja pölyttäjiä. Voimakaskasvuisia lajejakin voi käyttää, mutta ne kannattaa istuttaa lähelle toisiaan, jolloin ne saavat kilpailla keskenään.
Alin kasvikerros peittää maata. Hyviä maanpeittäjiä ovat muun muassa rönsyakankaali, suikeroalpi, rönsyansikka ja peittokurjenpolvi. Kuumilla ja kuivilla paikoilla viihtyvät esimerkiksi hopeahärkki ja tarhatyräkki sekä tuoksuvat ajuruohot.
Jotain joka vuodenaikaan
Maatiaiskasvit sekä Suomessa tutkitut, ilmastollisesti kestävät, terveet ja lajikeaidot FinE-kasvit ovat mainioita dynaamisen istutuksen kasveja. Ryhmissä voi käyttää myös hillitysti leviäviä luonnonkasveja, joista monet ovat puutarhalajien veroisia. Päivänkakkaroiden lisäksi sopivia lajeja ovat muun muassa puna-ailakit, mäkitervakot, metsäkurjenpolvet, harakankellot ja hiirenvirnat. Ulkopuolelta tulleet rikkakasveiksi mielletyt lajitkin saavat jäädä paikoilleen, jos ne eivät horjuta kasvillisuuden tasapainoa.
Istutuksessa tavoitellaan paitsi iloa katsojan silmille myös ruokaa ja suojaa eläimille ympäri vuoden. Kasvukauden aloittavat sipulikukat sekä varhain kukkivat perennat, pensaat ja puut. Aikaisin liikkeelle lähteville kimalaisille mieluisia kasveja ovat muun muassa krookukset, sinililjat, helmililjat ja pajut. Kesällä pääosaan pääsevät perennat, loppukesällä ja syksyllä myös erilaiset koristeheinät.
Kasveja valittaessa kannattaa ottaa huomioon myös niiden syysvärit ja talviasut. Osa saa jäädä talventörröttäjiksi siemenkotineen lintujen iloksi. Näitä ovat muun muassa mäkitervakot, punalatvat, punahatut, punatähkät ja virginiantädykkeet.
Hienovaraista ohjailua
Tiheän kasvuston ansiosta dynaamiset alueet tarvitsevat vähän hoitoa. Alkuvuosina, kun maanpinta ei vielä ole kasvien peitossa, poistetaan haitalliset rikkakasvit, puiden siementaimet ja erityisesti nurmikolta vaivihkaa hivuttautuvat niittynurmikan ja rönsyröllin taimet. Myös hanakasti leviävät lupiinit ja muut haitalliset vieraslajit on hävitettävä.
Kuihtuneet kukkavarret katkotaan mieluummin vasta keväällä ja pienitään kasvupaikalle maatuvaksi katteeksi. Muuta lannoitusta harvemmin tarvitaan, varsinkin jos perustamisvaiheessa maata on parannettu ravinteikkaalla mullalla.
Jatkossa hoidoksi riittää lähinnä vain hienovarainen kasvillisuuden ohjailu. Hoidolla ei yritetä pitää istutusta väkisin suunnitelman mukaisena, vaan sen annetaan elää ja muuttua. Jos jokin laji kuitenkin näyttää valtaavan liiaksi alaa, kannattaa sen leviämistä rajoittaa. Esimerkiksi kovana kilpailijana tunnettu maahumala saattaa peittää alleen jopa tuivioita ja muita matalia kasveja.
