Ruokaosuuskunta Oma Maan jäsenet saavat noutaa tuoreen satokassin joka viikko.
Savisen, märän maan uumenista nousevat vaaleat, pulskat lantut kuin taikamunat. Sadonkorjaajat sivaltavat naatit irti veitsillä ja heittävät juurekset kottikärryyn. Teija Heikkinen, Jukka Lassila ja Ulla Pulkka kiskovat satoa ripeästi, sillä vesisade tihenee ja ruuanjako-aika lähestyy.
Ruokaosuuskunta Oman Maan tilalla tiistait ovat touhukkaita päiviä. Tuotteet kuljetetaan tuusulalaiselta Paijalan kylältä iltapäiväksi Helsingin Kallioon, jossa ne jaetaan jäsenille osuuskunnan kahvilasta. Kuljetusmatkaa kertyy kolmisenkymmentä kilometriä, joten tuoreen lähiruuan äärellä ollaan.
Kumppanuusmaatalouden ja ekologisen viljelyn periaatteita noudattavassa osuuskunnassa on sekä tuottaja- että ruokajäseniä. 130 ruokajäsenestä noin puolet tilaa viikoittaisen satokassin. Tuottajajäseniä on viitisentoista, joista noin puolet on osallistunut viime vuona toimintaan.
Ammattilaisuutta vaativa viljely on Jukka Lassilan, Teija Heikkisen sekä Rauli Kervisen kontolla. Tilan heinätöissä ja traktorihommissa auttelevat toisinaan myös Lassilan 15- ja 9-vuotiaat lapset.
Vilho Harkio käy usein ruuanhakumatkalla mumminsa Tarja Zukalen kanssa.
Jaettu vastuu
Osuuskunnan jäsenet ovat mukana viljelysuunnitelmissa ja käyvät talkoissa. Näin kaupunkilaisetkin pääsevät upottamaan kätensä multaan ja kokemaan maan ja kasvun ihmeen. Syyskuisena sadonkorjuulauantaina tilalla oli toistakymmentä talkoolaista, ja lapsia touhusi mukana.
”Talkoolaisia olisi kyllä kiva saada lisää, aika moni tyytyy ruokakassin hakemiseen”, sanoo osuuskunnan tuottajajäsen Ulla.
Lassila aloitti viljelyn kotitilallaan 1998 ja myi jo tuolloin tuotteitaan suoramyynnillä. Ruokaosuuskunta Oma Maa perustettiin kahdeksan vuotta sitten.
”Lähtökohtana on alusta asti ollut se, miten saada kuluttaja ja tuottaja yhteistyöhön. Ihminen alkaa arvostaa ruokaa, kun hän on perillä siitä, mitä syö ja miten ruoka on tuotettu.”
Työtä on paljon, mutta onnistunut sato ja tyytyväiset jäsenet palkitsevat. Oman Maan kantavana voimana on ajatus ihmisen ja luonnon tasapainoisesta yhteiselosta.
”Ei tätä voisi muuten tehdä! Täällä saa elää vuodenaikojen rytmissä ja olla elämän perusasioiden kanssa”, Teija tuumaa.
Tulee satokaudesta sitten lihava tai laiha, jäsenet sitoutuvat osallistumaan tuotannon kustannuksiin. ”Vastuu on tarkoitus jakaa kaikessa. Väkeä hälytetään paikalle, jos tarvitaan apua”, Jukka sanoo.
Näin kävi viime kesänä parin päivän heinäpoudan yllätettyä. Pulkka pyysi apuvoimia, ja pian heinät saatiin korjattua. Pellolla huhkivat niin konkarit kuin maalaiselämää vähemmän tuntevat kaupunkilaisetkin. ”Heinäntekijät olivat puolikuolleita, mutta tosi onnellisia!”
Mette Kattelus noutaa ruokakassin joka toinen viikko. Hän jakaa osuuden isänsä kanssa.
SIRPA PALOKARI, teksti
JAAKKO KILPIÄINEN, kuvat
Lue koko juttu painetusta lokakuun 2017 Kodin Pellervosta. Tilaajana löydät lehden kokonaisuudessaan myös e-arkistosta www.pellervo-e-lehdet.fi.
