Tuoksuvat korret, kaartuvat röyhyt
Tuoksuheiniä käytettiin aikoinaan liinavaatekaapeissa, vuodeoljissa, pitopöydissä ja kopioarkuissa hajusteina. Niitä voi suosia myös pihamaallaan.
Tuoksuheiniä käytettiin aikoinaan liinavaatekaapeissa, vuodeoljissa, pitopöydissä ja kopioarkuissa hajusteina. Niitä voi suosia myös pihamaallaan.
Puutarhan istutuskausi on alkanut. Kasvukauden alussa puutarhamyymälöiden valikoimat ovat runsaimmillaan. Riittävän iso istutuskuoppa ja runsas kastelu antavat taimelle hyvän alun. Istutuksia voi jatkaa pakkasiin saakka.
Rivitalokodin atriumpihasta tuli rehevä viherhuone, kuin suloinen salapuutarha.
Kotikasvattajan pitää istuttaa joulutulppaanit ja -hyasintit jo syyskuussa. Joulukielosta haaveileva kaivaa juurakot maasta vasta marraskuussa, mutta tehtävä kannattaa merkata jo nyt allakkaansa.
Tekstiilitaiteilija Kerstin Enbom hoitaa satoisaa kasvimaataan kateviljelyn opeilla ja rennosti kuin satukirjan Peppi. Hänen hyötytarhassaan voi vaikka ottaa torkut.
Kuinka viljelen laatikoissa tai saan perennat kukoistamaan tai korjaan parhaan sadon? Näistä ja paljon muusta saat tietoa ja ideoita Kukkolan tilan näyttelypuutarhassa.
Nyt on hyvä aika tutkia siemenluetteloita ja suunnitella kesän viljelyjä. Mitähän tänä vuonna kokeilisi?
Kirje saapuu sähköiseen postilootaasi ja tuo tullessaan hyvän mielen.
Välttämättömät evästeet pitävät sivuston toiminnassa. Luvallasi käytämme myös evästeitä ja vastaavia tekniikoita kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Niiden avulla näemme, mitkä sisällöt kiinnostavat. Voit muuttaa valintaasi milloin tahansa evästeasetuksista.