Kiven muisti on pitkä. Keskiajan kirkoissamme kivi ja laasti kaartuvat holveiksi, joista satojen vuosien takainen taiteilija teki oman galleriansa.
Keskiaikaisissa kivikirkoissa vieras pääsee sekä taidehistorian että muinaisen uskon oppitunnille. Jos astuu vaikkapa Hattulan ja Lohjan, kahden rikkaimmin kuvitetun keskiajan kirkon ovesta, holvit avautuvat kuin värikäs kuvaraamattu.
Seinillä voi olla myös historiallisia viittauksia. Lohjan kirkon alttariseinällä maalaus vie Suomen historian alkuhämärään, kun tutussa kuvassa Suomen kansallispyhimys, piispa Henrik tallaa jalkoihinsa surmaajansa Lallin. Tarina siitä, miten Rooman kirkko voitti pakanuuden, sai tarun hohteen ympärilleen ja muuttui kuvitetuksi legendaksi.
Henrikin ja muiden pyhäin saatto kiertää kirkkojen seiniä kuin sarjakuva ja avaa samalla kristinuskon perusteita. Maalauksia ei ole turhaan kutsuttu nimellä biblia pauperum, köyhien raamattu. Lukutaidoton kansa kuunteli papin opetuksia kuvia katsellen.
Samalla kun kuvia ympäröi pyhyys, niiden äärellä siirryttiin maailmaan, joka outoudellaan veti puoleensa. Voimme hyvin kuvitella, miten pyhimysten kärsimykset tai Golgatan tapahtumat kuvitettuina kertomuksina olivat vaikuttavia ja miten niitä mahdollisesti lainattiin jokapäiväisissä puheissa. Me televisiosarjojen katsojat tiedämme, miten kuva koukuttaa.
KAISA SIMOLA, teksti
