Joka viides suomalainen sairastuu jossakin elämänsä vaiheessa masennukseen.

Kaksi vuotta sitten lappeenrantalainen Pirjo Koivumäki, 54, tunsi olevansa lopussa. Mikään ei kiinnostanut. Ei huvittanut harrastaa eikä tavata ystäviä. Aika kului kotona neljän seinän sisällä. Diagnoosina oli keskivaikea masennus, joka paheni vuoden sisällä vaikeaksi. Lopulta voimia ei ollut edes sängystä nousemiseen.

”Onneksi miesystävä tuli laittamaan ruokaa, siivoamaan ja muistuttamaan hoidettavista asioista. Mahtui synkimpiin hetkiin ripaus huumoriakin, sillä iltaisin hänellä oli tapana lukea minulle ääneen Aku Ankkaa.”

Lopulta löytyi lääkeyhdistelmä, joka lievitti kovia ahdistuskohtauksia. Pirjo innostui taas sauvakävelemään ja lähtemään kuntosalille. Eteenpäin auttoi myös psykoterapia. Sairaus oli kuitenkin vielä selättämättä.

”Välillä olin sairaalahoidossa. Viimeisellä osastojaksolla minulla todettiin bipolaarinen mielialahäiriö. Työkyvyttömyyseläkkeelle jäin jo kymmenen vuotta sitten haavaisen paksusuolen ja fibromyalgian takia.”

 

Mielenterveyden ongelmiin liittyy edelleen vahva häpeän leima, vaikka kielteinen suhtautuminen onkin vähentynyt. Häpeä vaikeuttaa niin avun hakemista kuin ongelmista selviämistä.

Suomen Mielenterveysseuran mukaan lähes joka kolmas masentunut kertoo joutuneensa välttelyn kohteeksi. Joka neljäs jättää työnhaun väliin ja joka viides ei ota vastaan opiskelupaikkaa syrjinnän pelossa.

Pirjo kouluttautui Mielen avain -hankkeen kautta kokemusasiantuntijaksi, koska hän haluaa auttaa muita kuntoutujia.

”Leimautumisen pelossa ihminen tekee hätäisiä ratkaisuja, jotka eivät ennakkoluuloja poista. Eräälle ystävälleni sanoin olleeni sairaalan sisätautiosastolla, koska en uskaltanut kertoa totuutta.”

 

Masennusta hoidetaan samanaikaisesti sekä lääkkeillä että psykoterapialla. Ajoissa saatu hoito nopeuttaa toipumista ja estää sairauden pahenemisen. Masennuksesta kärsivä ihminen hakee kuitenkin apua usein vasta silloin, kun tuntee, ettei enää selviä oireidensa kanssa.

Väittely masennuksen hoidosta kiihtyi vuosi sitten, kun sisätautilääkäri Peter C. Götzsche kirjoitti tiedelehti Lancetissa, että masennuslääkkeistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Hoitosuositusten mukaan hyödyt sen sijaan ylittävät haitat. Haittavaikutuksia ovat muun muassa päänsärky, suolisto-oireet, unettomuus, sydämentykytys ja seksuaaliset toimintahäiriöt. Tutkijat ovat erimielisiä erityisesti masennuslääkkeiden vaikutuksesta itsemurhan vaaraan. Götzschen mielestä lääkkeet lisäävät itsemurhia.

Lancetissa esitetyt väitteet eivät ole saaneet laajaa kannatusta. Suomessa polemiikki kulminoitui siihen, käytetäänkö masennuslääkkeitä turhaan”, psykiatrian erikoislääkäri, Tampereen yliopiston sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola kertoo.

Pirkola harmittelee virinneen keskustelun sekavuutta. Ei ymmärretty mistä puhuttiin. Termit olivat hukassa, ja masennuksella tarkoitettiin eri asioita. Vaikeat ja itsetuhoiset tilat jäivät vähemmälle huomiolle.

”Ei tehty selvää eroa masentuneisuuden ja depression välille. Masentuneisuus on pettymyksiin ja epäonnistumisiin liittyvä tunnetila, joka menee ohi ilman lääkitystä. Depressio on sairaus, jonka hoidon suunnittelu on lääkärin vastuulla.”

”Suomessa asiaa korostivat psykologit, joiden alaan lääkehoidot eivät kuulu. Keskustelu syntyi ikään kuin eri ammattiryhmien välille. Se oli ristiriidassa hoitojärjestelmän moniammatillisen yhteistyön kanssa. Niin menetettiin mahdollisuus rakentavaan pohdintaan lääkehoitojen asianmukaisuudesta.”

Vaikeasta masennuksesta kärsii arviolta viisi prosenttia väestöstä. Pirkolan mielestä rönsyilemään lähtenyt kommentointi oli epäoikeudenmukaista erityisesti niitä potilaita kohtaan, jotka joutuvat syömään masennuslääkkeitä pysyäkseen hengissä. ”Ihmiset tarvitsevat oikeuden sairastaa. Heidän elämäkulkujaan ei pidä myöskään medikalisoida.”

Itsemurhavaara on sitä suurempi, mitä vakavammasta depressiosta on kyse. Pirkola muistuttaa, että hoitojen tehostumisen ansiosta itsemurhat ovat vähentyneet 20 vuodessa kolmanneksella.

Syvää depressiota lääkitys ei aina helpota. Pirkolan mukaan nukutuksessa annettava sähköhoito on varteenotettava vaihtoehto. Pirjo Koivumäellä on tästä hyviä kokemuksia: ”Sähköhoidoilla pääsin pahimman vaiheen yli.”

 

Islanninhevoset kirmaavat aitauksessa. Mäntsäläläinen Ulla Linjama-Lehtinen, 62, on saanut pihaton siivottua ja kiehauttaa kahvit tallin takahuoneessa.

”Masennus vei minut sängyn pohjalle, mutta nyt kaikki on kohdallaan. Saan elää omannäköistäni elämää ja toteuttaa itseäni.”

Ulla on vanhalestadiolaisen kodin kasvatti. Hän muistaa, että lapsena tunteista päällimmäisenä oli pelko. Puheet maailmanlopusta, helvetin kauhuista ja rankaisevasta Jumalasta upposivat pienen tytön sydämeen.

”Yritin olla helppo lapsi, mahdollisimman hajuton ja mauton. Tyrehtynyt elämänpiiri teki alakuloiseksi, mutta tykkäsin käydä koulua ja pärjäsin siellä hyvin.”

13-vuotiaana Ulla tapasi itseään muutamaa vuotta vanhemman nuorukaisen. Seuraukset olivat kohtalokkaat. Ulla tuli raskaaksi ja sai lapsen. Nuori äiti erotettiin koulusta; häntä pidettiin huonona esimerkkinä.

”Neljä sosiaalityöntekijää yritti taivutella minut antamaan tyttövauvan huostaan. Heidän mielestään se olisi ollut suurin rakkauden osoitus lasta kohtaan. Lapsen isä lähetti Kuubasta kortin: Täällä menee hyvin, entä siellä?

”Vaikka aviottoman lapsen syntymä oli perheelle häpeä, sain jäädä kotiin asumaan. Jouduin kuitenkin olemaan liian paljon itseni varassa. Opin peittämään tunteeni ja heikot hetkeni, koska pelkäsin huostaanottoa.”

Padotut tunteet ja käsittelemättömät asiat puskivat pintaan vuosikymmeniä myöhemmin, kun Ulla työskenteli Helsingin kaupungin sosiaalivirastossa ja tytär oli muuttanut pois kotoa.

”Sairastuin, koska minun ei enää tarvinnut pysyä kasassa. Puristava ahdistuksen tunne pakotti työterveyslääkärille. Sitä ennen olin kärsinyt jo useamman vuoden paniikkihäiriöistä.”

 

Ulla jäi pois töistä. Ensimmäisinä kuukausina hän jaksoi vain maata sängyssä. Lääkitys katkaisi masennukselta kärjen, mutta kuntoutuminen otti aikaa. Kolme vuotta kestäneessä psykoterapiassa oli mahdollista purkaa mielen solmuja ja tunnekuormaa. Hyötyä oli myös ryhmäterapiasta.

”Minulle on osunut raskaita elämänvaiheita, joista toipuminen on edellyttänyt oman maailmankuvan korjaamista. Terapiakoulutuksen käyneeltä papilta opin myötätuntoa ja armollisuutta itseäni kohtaan.”

Kuntoutuskursseilta Ulla palasi oivalluksen kanssa: masennusdiagnoosin tarvitse leimata koko elämää. ”On tärkeää mennä sellaisiin paikkoihin ja niiden asioiden äärelle, joista saa voimaa ja iloa. Sairastumistaan ei pidä hävetä. On oikeus pyytää apua ja lohtua.”

Viisitoista vuotta sitten Ulla osallistui islanninhevosvaellukselle. ”Se oli vahva elämys. Lempeän eläimen keinuvassa kyydissä voi tarkastella elämäänsä uudesta näkökulmasta. Ideat lähtivät rullaamaan. Kävin sosiaalipedagogisen hevostoimintakoulutuksen Ypäjällä ja ostin itselleni islanninhevosen, Loan.”

Nyt issikoita on neljä, ja Ulla järjestää kursseja Joutsassa ja Nurmijärvellä. Tavoitteena on syrjäytymisen ehkäisy, ei terapia, vaikka moni kokeekin hevosten kanssa olemisen terapeuttiseksi.

”Kursseilla jaetaan kokemuksia, ollaan yhdessä ja hevostellaan. Eläimet kutsuvat vuorovaikutukseen, ne eivät erottele ihmisiä terveisin ja sairaisiin.”

Masennusta pidetään usein seurauksena jostakin ulkoisesta tekijästä kuten lamasta tai henkilökohtaisista vastoinkäymisistä.

”Vaikeampien oireyhtymien taustalla on monesti perinnöllinen alttius, jonka sitten voi laukaista jokin elämäntapahtuma”, Sami Pirkola sanoo. ”Herkimpiä ovat impulsiiviset ja epävakaat luonteet, joilla mielialat vaihtelevat nopeasti. Myös itseään kohtaan hyvin vaativilla ihmisillä on suurempi todennäköisyys sairastua.”

Pirjo Koivumäki kertoo, että hänen molemmilla vanhemmillaan on ollut mielenterveyshäiriöitä. ”Osasyy depression puhkeamiseen on varmasti ollut lastenkotitaustalla. Koska isäpuoli ei hyväksynyt minua, menin 12-vuotiaana sosiaalitoimistoon ja sanoin, että haluan pois kotoa.”

Pirkola toivoo, että tieto geneettisestä masennustaipumuksesta auttaa potilaita suhtautumaan itseensä armollisemmin. ”Sairastuminen ei ole omaa syytä tai merkki pärjäämättömyydestä.” n

 

Tietoa: www.mielenterveysseura.fi, www.kaypahoito.fiwww.pollestapotkua.net.

 

ULLA SAIKKONEN, teksti
JYRKI LUUKKONEN, kuvat

Jaa artikkeli