Liidulla on kirjoitettu asvalttiin: “Tervetuloa – welcome!” Hieno funkisrakennus, entinen SOK:n konttori ja varasto Kallaveden rannassa on myllerrysten kourissa. Naapurihuoneistosta, entisen taidegallerian ikkunasta näkyy rakennustyömaa. Sisällä on töissä kaivinkone.
Matti Mattssonin pajassa käy ankara jyrryytys. Sitä eivät aiheuta korusepän työkalut, joista suurin osa on käsikäyttöisiä, vaan seinän takana hajotettavat betonirakenteet.
Matti pitää ovet auki aina, kun hän on työssä pajassaan. Kun mies lähtee ruokatunnille tai ottaa torkut, hän kiinnittää oven kyltin: “Syömässä ja päiväunilla.”
“Tämä on sopinut minulle hyvin, sillä tykkään nähdä ihmisiä. Saan leipäni siitä, että myyn työni itse. Silti en ole laittanut aukioloaikoja, eikä kukaan ole valittanut. Asiat järjestyy paremmin, kun huilaa välillä.”
Matin pajaan kävelee päivän mittaan niin tuttuja vakiokulkijoita kuin turisteja kaukomailtakin. Hyväntuulinen käsityöläinen esittelee töitään ja pajaansa tekemisen lomassa.
“Tämä ympäristö inspiroi. Lähiseudun asukkaat tuovat minulle materiaalia. Se sysää minut käyttämään aineksia, joita en muuten käyttäisi. Yleensä tekijä valitsee materiaaliinsa itse, mutta minua määrää se, mitä ovesta sisään tulee.”
Ovesta on tullut esimerkiksi sulkia ja vanhojen kattiloiden tai kahvipannujen kansia. Ne ovat muuttaneet muotonsa kelloiksi, joissa sekuntien kulumista mittaa höyhen.
Yhtenä aamuna järven rantamaille oli ilmaantunut kasa veden pohjasta nostettuja polkupyöriä. “Niiden lokasuojat olivat hyvässä kunnossa. Mä näytän: olen kehitellyt näistä henkareita.”
Tempus fugit – aika lentää höyhenen siivittämänä.
Matti Mattssonille materiaali todella merkitsee. Hän on aina käyttänyt kierrätysaineksia, mutta uusiokäyttö ei yksin riitä hänelle, vaan suhde tekotarpeisiin on vahvempi.
Kahvinystävän sormus, rannekoru ja silmää iskevä rintarossi on tehty kulmikkaasta mutteripannusta. Ne on aseteltu oranssille metallialustalle.
“Alusta on hävittäjälentokoneen siipi; kevyttä ja hienon väristä tavaraa. Näin 90-luvun loppupuolella Hesarista, että Ilmavoimat romuttaa vanhoja hävittäjiä. Sodan aikanahan miehet ottivat alas ammutuista lentokoneista peltiä koruaineksiksi.”
“Soitin Puolustusvoimiin, sillä sain idean pitää seminaarin, jossa eri puolilta maailmaa tulevat tekijät rakentaisivat lentokoneista tuuliviirejä ja muita ilmaan liittyviä asioita.”
Matti sai langan päähän ihmisen, joka tiesi jotain hävittäjistä, ja kertoi asiansa. Toisessa päässä oli aika pitkään hiljaista, kun käsityöläinen päätti puheenvuoronsa kysyen, voisiko Puolustusvoimat lahjoittaa taikka myydä materiaalia.
“Lopulta kysyin, että kuulostaako tämä ihan hassulta? Minulle vastattiin, että on tässä hullumpaankin kuultu. Sitten meni vuosi, ei kuulunut mitään, kunnes sain puhelinsoiton: ‘Tule valitsemaan mitä haluat.'”
Matti oli suunnitellut kokonaisen lentokoneen käyttämistä, mutta se osoittautui liian hankalaksi, sillä eivät koneet enää olleet kulkukunnossa. Pakettiin pantiin MiG- ja Gnat-hävittäjien sekä Saab Safir- ja Fouga Magister -koneiden siipiä, jotka siirrettiin Matin silloiseen pajaan Helsingin edustalle Harakan saareen. Seminaarin tuotokset esiteltiin yleisölle Kolera-altaan reunalla kesällä 1999.
Viime kesänä Matti oli pitämässä taas seminaaria, tällä kertaa Ruotsissa, Leksands Folkhögskolassa, jonne tuli 22 kansainvälistä tekijää. Yhteistyökumppanina paikan päällä oli hopeaseppä Torbjörn Testad.
Welcome back materials – tervetuloa takaisin, materiaalit -työpajan ainekset nousivat joesta sillan alta. Maan pinnalle hilattiin pääasiassa pyöränraatoja, mutta myös kahvipannu, Ikea-kassi, ostoskärryt, auton osia ja jalkapallomaali. Niistä jokainen seppä tai muotoilija valitsi mieleisensä alkuaineen, josta hän teki koruja ja taidetta näyttelyyn.
Mutta nyt naapurista kantautuva jyrinä voimistuu. Pienen vessan ovesta tupsahtaa sakea pölypilvi. Kone on tullut seinästä läpi, vain viisi senttiä vesikiertoisen patterin yläpuolelta. Seppä ei menetä tyyneyttään.
“Minäpä käyn vähän juttelemassa.”
Kohta paikalle tupsahtaa lupsakka rakennusmies, joka pahoittelee virhettä ja lupaa tehdä väliaikaisen paikan. Pajaan laskeutuvan pölyn lisäksi tilaan asettuu ihana hiljaisuus.
Kuopiossa Matti Mattsson on juurillaan. “Mutta olen muuttanut paljon, asunut välillä Yhdysvalloissakin. Tämä on 42. pajani ja äskeisestä päätellen 43. ei ole enää kaukana.”
Ammatillisen ja ehkä koko elämäänsäkin koskevan filosofiansa Matti sanoo omaksuneensa jo lapsena. “Jouduin veljeni Eskon kanssa putsaamaan laudoista naulat ja suoristamaan ne, kun vanha talo purettiin.”
“Opin vasaroimaan, sillä naulan pitää olla aika suora, että sen voi lyödä uudelleen. Myös tiilet putsattiin. En ole tätä ajattelutapaa mistään keksinyt, eikä sitä ole minulle opetettu.”
Pajan seinällä on kaksi valokuvaa. Toisessa näkyy Matin isoisä Pekka Mattsson, hän oli puuseppä ja voimistelunohjaaja, kova urheilumies. Toisessa Esko-veli opettaa veneenveistoa.
“Käsityö mallaa mulle hyvin. Vaikka olis mitä, mä vaan teen. Kun tekee, pystyy pitämään oman voimansa eikä rupea hermoilemaan.”
Youtube-video Ruotsissa pidetystä työpajasta Welcome back materials 2015.
Mattssonin töitä on esillä marraskuussa Helsingissä Galleria Jangvassa, Uudenmaankatu 4–6, sekä taidekäsityöliike Artisaanin ikkunassa, Unioninkatu 28 5.–29.11.
JOHANNA WESTERSUND, teksti
JAAKKO KILPIÄINEN, kuvat
