Maaseudun kuihtumista pidetään itsestäänselvyytenä. Megatrendi kaupungistumista toitotetaan kaikkialla. Ranskassa pääkaupungin vetovoima kuitenkin hiipuu. Onko meilläkin vielä toivoa?
Yle uutisoi lokakuussa, että Pariisissa muuttovoitto on kääntynyt tappioksi ensi kertaa sitten 1940-luvun. Pääkaupungin kalleuteen ja ahtauteen kyllästyneet ranskalaiset muuttavat väljemmille vesille 12 000 ihmisen vuosivauhtia.
Suomessa kaupungistumisen trendi näyttää vain kiihtyvän. Muuttotappio kuristaa peräti 80 prosenttia Suomen kunnista. Maan eri puolilta löytyy valtavia alueita, joilla asuu vain muutamia ihmisiä neliökilometriä kohden.
Onko maaseudun näivettymistä vastaan enää turha tapella? Voisiko Ranskan tapaus olla totta meilläkin?
Tulevaisuudentutkija Mikko Dufva Suomen itsenäisyyden juhlarahastosta Sitrasta pitää esitettyjä näkemyksiä liian yksiselitteisinä. Hän kaipaa keskusteluun enemmän harmaan sävyjä.
”Elämä on entistä monipaikkaisempaa. Ihmiset saattavat asua kaupungissa, mutta viettävät runsaasti aikaa myös maaseudulla.”
Puheet maaseudun väestökadosta ja palvelujen katoamisesta ovat Dufvan mielestä osittain itseään toteuttava ennuste. Sen vastapainoksi tarvitaan tarinoita, joissa lähdetään liikkeelle pienten asuinalueiden omista vahvuuksista ja niiden hyödyntämisestä.
”Jos vain jauhetaan, että tämä paikkakunta kuihtuu pois, se ei voi olla vaikuttamatta ihmisten motivaatioon ja päätöksiin.”
Uudenlaisia ratkaisuja
Selvää on se, että palvelut saadaan tuotettua paremmin tiiviissä kaupungissa kuin hiljenevällä maaseudulla. Dufva hakisi ratkaisuja yrityksistä, jotka hyödyntävät jakamistaloutta ja yhteisöllisyyttä.
Jakamistaloudessa jaetaan, lainataan ja vuokrataan tavaroita niiden omistamisen sijaan. Parhaimmillaan se voi kohentaa pikkupaikkakuntien palveluntarjontaa, luoda lisätienestejä ja lisätä kesäasukkaiden viihtyvyyttä.
Yhteisöllistä kuluttamista kokeillaan Hollolassa ja Asikkalassa vastikään alkaneessa Maallemuuttajat 2030 -hankkeessa. Toteuttajina ovat Lahden ammattikorkeakoulu ja Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto (LUT).
”Monet ikäiseni nuoret haluaisivat muuttaa maalle, mutta kokevat sen hankalana. Suurimpina esteinä nähdään pääoman puute, vuokra-asuntojen vähäisyys sekä ajokortittomuus”, projektipäällikkö Kaisa Tuominen kertoo.
Hollolassa ja Asikkalassa tehty kysely antoi lupaavia vastauksia: asukkaat ovat kiinnostuneita jakamaan autoaan tai venettään maksua vastaan, lainaamaan puutarhavälineitä, työkaluja ja peräkärryä sekä käyttämään ruokahävikkijääkaappia, johon voi tuoda ylimääräisiä ruoka-aineita muiden käytettäväksi. Asikkalassa sellainen jo onkin.
”Asikkalassa aiotaan kokeilla muun muassa tavaralainaamoa. Hollolassa keskitytään kehittämään vajaan viidensadan asukkaan Herralan kylää, jossa on rautatieseisake. Se on mitä houkuttelevin palvelu asukashankinnan kannalta.”
Mihin kehitys kääntyy?
Vaikka kaupungistuminen jatkuu, se ei välttämättä tarkoita maaseudun autioitumista. Mikko Dufvan mukaan esimerkiksi ilmastonmuutos saattaa kääntää kehityskulkuja mullistavastikin.
”Kun ilmastotavoitteet otetaan tosissaan, on meidän ajateltava uudelleen muun muassa asumista, energiantuotantoa ja ruuantuotantoa. Tämä saattaa tarkoittaa tiiviimpää asumista, mutta toisaalta halutaan elää omavaraisemmin ja luonnonläheisemmin. Samalla syntyy uudenlaisia työpaikkoja ja osaamistarvetta.”
”Tulevaisuus muodostuu jännitteiden ratkaisemisesta tai ratkaisemattomuudesta – siinä meillä on vaikutuksen paikka.”
Vaasan yliopiston aluetieteen yliopistonlehtori Ilkka Luoto on kyllästynyt siihen, että Suomessa rummutetaan aina yhtä asiaa kerrallaan ja unohdetaan toinen puoli.
”Maaseutu ja kaupunki laitetaan usein vastakkain, vaikka todellisuudessa ne täydentävät toisiaan. Ilman laajaa maaseutua ei olisi urbaania elämää, puhdasta vettä, ruuantuotantoa ja virkistysmahdollisuuksia.”
Tosin maaseutukin polarisoituu. Joillakin alueilla on hyvät liikenneyhteydet ja kattavat valokuituverkot, jotkin seudut taas putoavat kehityksestä.
”Digitalisaatio luo mahdollisuuksia, mutta heittää myös varjoja.”
Luoto uskoo, että tulevaisuudessa maaseutukunnat saavat lisää veronmaksajia parempaa elämänlaatua hakevista koulutetuista kaupunkilaisista.
”Ekoteknologinen elämäntapa, jossa yhdistyvät maaseutumainen juurevuus sekä uraohjuksien osaaminen, saattaa muuttaa maaseutuasumista tulevaisuudessa.”
Luoto ehdottaa Japanissa käytettävän vapaaehtoisen kotiseutulahjoituksen (furusato noozei) soveltamista suomalaisen kulttuuriin.
”Kansalaiset voivat lahjoittaa haluamansa summan valitsemansa kunnan käyttöön. Kunnasta lähetetään vastalahjana paikallisia lähiruokatuotteita.”
Läsnäoloa kiireettä
Suomessa riittää edelleen ihmisiä, jotka elävät mieluummin kaukana kasvukeskuksista. Valtiotieteen tohtori Ghita Bodman syvähaastatteli sosiaalipolitiikan väitöstutkimustaan varten kuuttatoista Pohjanmaan ja Uudenmaan maaseudulla asuvaa 25–76-vuotiasta.
Bodmanin mukaan vastauksista erottui kaksi ryhmää: osa oli muuttanut maalle saatuaan tarpeekseen työelämän suorittamisesta ja kaupungin kulutuskeskeisyydestä. Toiset olivat palanneet juurilleen lähelle luontoa.
Maaseudun rauha oli kaikille haastateltaville erityisen arvokasta. Jopa syksyn pimeys ja hiljaisuus koettiin etuoikeutena. Kiireen tilalle oli löydetty läsnäolon kokemuksia ja ympäristöön kiinnittymistä.
”Monet kertoivat maallemuuton vähentäneen yksinäisyyden tunnetta. Vaikka kaupungissa asuttiin lähekkäin, ihmiset eivät kuitenkaan juuri tunteneet naapureitaan, toisin kuin maalla.”
Luonnonläheistä elämänmuotoa pidettiin oman hyvinvoinnin kannalta tärkeänä.
”Luonnossa virkistyttiin ja palauduttiin arjen rasituksista. Lähdettiin metsään tai vaikka järvelle, jos tunnettiin väsymystä tai kuormitusta.”
Yksinkertaisesti parempi
Åbo Akademin tutkimuksen taustalla on niin kutsuttu salutogeeninen teoria. Siinä selvitetään keinoja, joiden avulla ihmisten olisi mahdollista pärjätä haasteellisissa elämäntilanteissa ja ylläpitää terveyttä.
”Keskeistä on oman elämän hallittavuus. Siihen liittyy maaseudulla yhteisöllisyyden tuoma turva. Kun ihmisiä on vähemmän, jokaiseen vastaantulijaan jaksaa suhtautua kiinnostuksella. On helpompaa olla sosiaalinen”, tutkija valaisee.
Vastaajat arvostivat maaseutuelämän yksinkertaisuutta.
”Palvelut eivät ole lähellä, joten arjen sujumisen eteen joutuu näkemään enemmän vaivaa. Toisaalta ihmiset kokivat elävänsä maalla vapaammin ja enemmän tässä hetkessä.”
Bodman uskoo luonnon merkityksen yhä korostuvan, kun tarvitsemme vastapainoa digitalisaation ja globalisaation kasvattamalle impulssivirralle.
