Siirry sisältöön

”Suomenkielinen joulu on syntynyt Jyväskylässä”, uskoo Erja Kosonen, Jyväskylän yliopiston virallinen joulumuori ja musiikkikasvatuksen lehtori.

Kaupunkiin perustettiin 1860-luvulla maan ensimmäinen opettajaseminaari.

”Seminaarin juhlasalissa ryhdyttiin vuosisadan lopulla viettämään kuusijuhlaa, jossa ensimmäistä kertaa oli joulukuusi julkisessa tilassa. 1910-luvulla juhlaan ilmestyi myös joulupukki, jolle musiikin lehtori P. J. Hannikainen sävelsi tutun Joulupukki-laulun.”

Pukki antoi juhlijoille paperipussissa omenan, piparkakun ja karamellin. Kun opettajat hajaantuivat seminaarista töihin ympäri maata, he veivät kuusi-, koriste-, pukki- ja lauluperinteet koulujen kuusijuhliin, mistä ne edelleen levisivät koteihin.

Vastaavaa, nykyisen eliitin joulutapojen leviämistä Kosonen ei usko näkevänsä. Pikemminkin luvassa voi olla aika, jolloin entisajan joulutavat palaavat suosioon ja jälkipolvet tulevat matkojen takaa kotimaisemiin joulunviettoon.

Mainos – sisältö jatkuu alla

Puutarhatietoa koko vuodeksi

Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!

Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.

224-sivuisessa kalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.

Ennakkohintaan 21 € (+ toimituskulut) 14.11. saakka.

Mainos päättyy