Leena Syrjälä hankki piparkakkutalolta näyttävän kesämökin, joka on esitelty lehdessä 5/2021. Sen sisustusratkaisut ja pihapiiri on toteutettu pienellä rahalla mutta suurella intohimolla.

MAASTOUTUVA LINNUNPÖNTTÖ. Vanhaan, sisältä lahoon mäntypölliin syntyy mainio linnunpönttö. Nopealla silmäyksellä sitä ei juuri puunrungosta erota.

 

KÄYTTÖTAVARASTA TAULUKSI. Hylkytavaraa ei kannata työntää kaatopaikalle tai liiterin perukalle. Ne muuttuvat kauniiksi seinäkoristeiksi, kun niille tekee omat kehykset.

 

TUNNELMAA TUPAAN. Katonrajassa roikkuvat reikäleivät ja valkosipuliletti tuovat tupaan vanhan ajan tunnelmaa. On kuin astuisit 100 vuotta ajassa taaksepäin.

 

PENGERPORTAAT. Betoniset portaat sulautuvat kivipengerryksiin, kun portaisiin on upotettu luonnonkiviä. Tasanteet portaiden välissä helpottavat kulkua rinteessä.

 

LIUKUOVI KOTIKONSTEIN. Kätevät liukuovet voi tehdä myös itse. Ulkorakennuksissa sellaiset on useissa paikoissa, myös vanhan puuliiterin oviaukossa.

 

SÄÄTÄ KESTÄVÄ. Betonista valettu ja luonnonkivillä koristeltu pöytä seisoo järkähtämättömästi aloillaan vuodesta toiseen. Sammal tekee pintaan omat koristeensa.

Jaa artikkeli