Kuvataiteilija Harro Koskinen piirtää talonpoikaisveneitä veistäjille, ompelee purjeita ja unelmoi perinteen jatkajista.
Kesällä 1971 Harro Koskinen palasi isänsä kanssa Ruotsista, kun veneen pakkilaite hajosi ja vene oli joutua haaksirikkoon. Rantauduttuaan Kökarin Karlbyhyn Harro ryhtyi korjaamaan konetta. Yhtäkkiä hän huomasi etelästä kylää kohti lipuvan vanhan saaristolaisveneen.
”Veneessä oli jo kaukaa erottuvaa aitoa ajan patinaa. Purjehtijoita oli neljä, ja pikkuhiljaa he saivat veneensä laituriin. Kysyin heiltä, mistä noin hienoja veneitä löytää. Joku joukosta kertoi heidän ostaneen veneen Kökarista kolmella markalla. Silloin menetin sydämeni talonpoikaisveneille.”
Kohtaamisesta on liki 50 vuotta, mutta rakkaus näihin veneisiin on yhä eloisa ja väkevä. Harro on vuosikymmenten aikana kunnostanut lukuisia talonpoikaisveneitä ja parikymmentä vuotta ommellut niihin purjeita, tehnyt rikitöitä ja piirtänyt veistäjille rakennepiirustuksia uusien veneiden valmistamiseksi.
”Talonpoikaisveneet ovat esteettisesti miellyttäviä, niitä on mukava katsoa ja niissä on hyvä olla.”
Kaunis ja levollinen on myös miehen koti Merimaskun Sannaisten kylässä. Kulttuurihistorialliselle saaristoseudulle 1800-luvulla rakennettu, kansakoulunakin toiminut hirsitalo on oiva paikka elää ja työskennellä. Pihapiiriä kehystävät isot vanhat jalopuut, peltoaukean takana odottaa merenranta.
Pihalla tököttää venevanhuksia. Ne seisovat pressujen alla odottamassa kunnostusta kuin elämän suloisesti kuluttamat veistokset. Talon sisällä purjeverstaassa ompelukone laulaa suosiollisten merituulten kutsulaulua.
Harro Koskinen ompelee perinneveneisiin purjeita idyllisessä kotitalossaan Merimaskun Sannaisten kylässä.
Veneet ennen moottoreita
Talonpoikaisveneitä sanotaan myös perinne- tai saaristolaisveneiksi, allmogeveneiksi ja postiveneiksi. Kirjo on laaja: soutuveneitä, pikkusumppuja, verkkoveneitä ja isoveneitä. Veneet hengittivät aikalaistensa arkea ja olivat elinehto karuilla saaristo- ja rannikkoseuduilla. Niillä kalastettiin ja tehtiin kaupunkimatkoja, kuljetettiin karjaa laitumille, ja naiset tekivät niillä lypsymatkoja saariin. Kaikissa talouksissa oli tavallisesti verkkovene, soutuvene ja ruuhi. Varakkaat rahtasivat tavaraa isoveneillään aina naapurimaihin asti.
”Veneet olivat ennen matalia ja veden alta keulastaan teräviä, mutta veden yläpuolinen osa oli leveä ja kantava. Uudet perinneveneet noudattavat toivottavasti muodoltaan, rakennustavaltaan ja materiaaliltaan saaristossa ennen moottoreiden aikakautta käytettyjä veneitä”, Harro toteaa.
Uusvanhoja piirtäessään hän toteuttaa perinteitä, mutta veneet saatetaan tehdä myös käyttötarpeiden mukaan.
Venepiirtäjän tärkein kaveri on taitava puuveneveistäjä. Harron luottokumppaneja ovat hankolainen veneentekijä Eero Ranta ja turkulainen Marko Nikula.
”He soittelevat ja kyselevät piirustuksia. Joku haluaa tilata isoveneen, joku taas pienen jullen – kerran Eero kyseli, löytyisikö 7-metrisen verkkoveneen piirustuksia. Tilaaja halusi poikkiperäisen veneen, ja muokkasin vanhan teräväperäisen veneen piirustuksen uusiksi”.
Talonpoikaisveneiden renessanssi alkoi runsas kolmekymmentä vuotta sitten. Vanhat veneenraadot alkoivat kiinnostaa harrastajia ja uusia himoittiin.
Harron piirtämiä veneitä lienee rakennettu noin 25 kappaletta.
”Rannan Eero teki takavuosina viisi paattia talvessa, ja minulta tilattiin parhaimmillaan 12 purjetta talven aikana.”
Veneitä teettävien harrastajien kirjo on laaja.
”On ihmisiä, joilla on iso moottorivene ja he hankkivat perinneveneen brassaillakseen. Toiset taas teettävät veneen retkipurjehdukseen ja kilpailukäyttöön.”
Turun saaristossa järjestetään kesäisin kymmenkunta talonpoikaisvenepurjehdusta. Harro arvioi, että Turun ja Ahvenanmaan saaristoissa perinneveneitä liikkuu parisen sataa. Myös Pohjanmaalla ja Loviisan seudulla on aktiivisia harrastajia.
”Vesillä olevia perinneveneitä on Suomessa satoja, mutta tuskin yli viittä sataa.”
Teollisuusompelukone on riittävän järeä purjeiden ompeluun.
Purjeilla vauhtia
Valoisan työhuoneen avaralle lattialle mahtuu isoja kangaskappaleita levälleen. Peräseinällä on purjekangasta rullissa, ikkunoiden alla kolme teollisuusompelukonetta.
”Kun koneita on monta, en joudu vaihtamaan lankaa kesken työn.”
Purjeiden valmistamiseen hän innostui käytännön syistä.
”Korjaamista vaativien veneiden hinta ei aikoinaan ollut suuri, mutta purjeet olivat kalliita ja ajattelin, että voisihan niitä itsekin tehdä.”
Hänestä purjeiden teko ei käsityönä sinällään ole vaikeaa. Suurin taito vaaditaan purjeiden mitoituksessa sekä maston paikan määrittämisessä. Hyväksi koeteltujen mallien ompelua edeltää ahkera tiedonhankinta.
”Vanhoja pumpulipurjeita löytyy 1800-luvulta lähtien, mutta suuren osan tiedoista olen hankkinut kirjoista. Yritin aikoinani kysellä asioita myös vanhoilta tekijöiltä, mutta he pihtasivat tietojaan.”
Entisaikoina purjeet tehtiin puuvillasta, jota käytetään edelleen. Materiaali homehtuu kuitenkin herkästi. Moderni tekstiiliteknologia on luonut korvaavia vaihtoehtoja.
”Käytän nykyisin erityistä polyesterikangasta, joka pystypaneelein leikattuna ja keinohampulla käsin liikattuna sulautuu saumattomasti talonpoikaisveneen henkeen.”
Harrolla on paljon kokemusta toimivista ja nopeista purjeista, sillä hän on harrastanut pitkään kilpapurjehdusta. Työsalia koristaa pokaalihylly, jonka tuorein pytty on viime kesältä.
Harro Koskinen tutkii Naantalin satamaan rantautuneen perinneveneen fokkaa eli purjetyyppiä.
Taiteilija ennustajana
Valtion taiteilijaeläkkeellä oleva Harro Koskinen teki näyttävän uran taidemaalarina, graafikkona ja kuvanveistäjänä. Yhteiskuntakriittisyydestään tunnetun taiteilijan kannanotot kohahduttivat 1960–70-luvuilla. Tunnetuimpia teoksia ovat Sikavaakuna ja Sikamessias. Jälkimmäisestä hän sai jumalanpilkkatuomion. Todellisuudessa teokset kertovat ihmisen ahneudesta ja itsekkyydestä.
Hän on kuvannut taiteessaan ihmisen suhdetta luontoon, jossa ihmiskunta tekee vähitellen ympäristöstään elinkelvottoman.
”Olen ollut tästä kehityksestä tietoinen 60-luvulta lähtien. Jossain vaiheessa elämääni asia kosketti niin paljon, että masennuin ja sairastuin.”
Enää hän ei koe kuohuntaa, vaan keskeisempi tunne on alistuminen.
”Kun evoluutio kerran on tuottanut lajin, joka tuhoaa itsensä ja ympäristönsä, niin parasta on, että se kuolee. Uutta tulee kyllä tilalle. Aikaa on vielä kolme miljardia vuotta.”
Harro Koskisen suunnittelema ja piirtämä isovene Taacksamheten on kalastusveneen ja saaristolaisen storbåtin risteytys. Veneen omistaa Sami Uotinen.
Isältä pojalle
Meri, luontorakkaus ja maisemaestetiikka ovat asettuneet häneen jo lapsuudessa. Lapsuudenperheessä veneiltiin paljon, ja maissa kuljettiin isän ja äidin kanssa Aurajoen rantamilla veneitä ihastelemassa.
”Veneharrastus on peräisin isältäni. Hän teki itsekin pari paattia, ja häneltä opin veneen konstruktiopiirustuksen teon. Jo isoisäni oli nuorena töissä Turun Veneveistämöllä, ja hänellä oli aina oma vene.”
Harrolla on viisi poikaa ja neljä lastenlasta. Pojilla on omat paatit, mutta purjeiden teosta he eivät ole innostuneet. Harro toivoisi nuorempien syttyvän aiheeseen, jotta taidot säilyisivät.
”Veneetkään eivät siirry nuoremmille, kun vanhat äijät pitävät veneistään kiinni.”
Harro muistelee lämmöllä Ahvenanmaan itäisessä saaristossa sijaitsevaa kalastajatilaa, jota hän perheineen kunnosti ja asutti liki 30 vuotta. Ennen saarelle muuttoa hän oli jo hankkinut ensimmäisen verkkoveneensä Hildan. Sen kaveriksi hän hommasi kalapaatiksi sopivan, 1941 rakennetun sumppuvene Emmin. Sen uudelleen synnyttämistä hän kuvaa talonpoikaisvenesivustollaan sanankääntein, jonka ymmärtäminen vaatisi maakravuilta perinnevenesanakirjan.
“Tietenkin minun piti myös rikata se spriipurjeella ja klyyvarilla, koskapa purjeita löytyi ja mastoa varten oli piitassa reikä ja pohjassa kenkä.”
Hilda on myyty jo kauan sitten, Emmi on vapautettu palveluksesta ja saari seisoo asumattomana.
KUKA?
HARRO KOSKINEN, 75Mitä tekee: Ansioitunut kuvataiteilija ja vanhojen talonpoikaisveneiden harrastaja, joka on tehnyt rakennepiirrokset yli 20 veneeseen.
Harva tietää: Kohahdutti 1960–70-luvuilla, jolloin tuomittiin jumalanpilkasta ja sai Suomen lipun häpäisystä syytteen, joka kuitenkin kaatui käräjäoikeudessa.
Haaveet: ”Olen pitkään kuvannut esimerkiksi ‘Pimeän kuvia’, joita olen julkaissut Facebookissakin. Niistä saattaisin tehdä näyttelynkin.”
