Lauhat talvet ovat tehneet jouluisista rekiretkistä harvinaisia Etelä-Suomessa. Kärrykyydilläkin onneksi pääsee.
Poika painaa liki 800 kiloa. Melkoinen jässikkä siis tämä latvialaisrotuinen. Mutta leppoisa luonteeltaan. Kun Luomajärven Hevoskievarin pihassa nousee tämän humman vetämiin kärryihin, saa olla huoletta.
”Kärryjä vetävän hevosen pitää ollakin rauhallinen. Siltä vaaditaan taipumusta totella nöyrästi ihmistä”, Ikaalisissa sijaitsevan matkailukohteen tallimestari Nina Salovaara selittää.
Ninalla on pitkä kokemus hevosten parista. Omia hevosia on ollut pienestä pitäen, ja kustavilaislähtöisellä naisella on toki myös hevoshoitajakoulutus. Luomajärven palkkalistoillakin on tullut oltua jo 2000-luvun alkumetreiltä saakka.
Yhdeksänvuotiaan Pojan kanssa Nina tekee vaihtelevan pituisia kärryajeluja asiakkaiden tilausten mukaisesti. Poika tuli taloon pari vuotta sitten.
”Heinää menee reippaasti, ja varsinaista herkkua ovat porkkanat ja leivät”, Nina kuvailee komean ystävänsä ruokavaliota. ”Täällä kaikki hevoset ovat kylmäverisiä. Suomenhevosia ja muita työhevosrotuihin kuuluvia.”
9-vuotias Poika on latvialaisrotuinen työhevonen parhaasta päästä.
Kilikello länkiin
Kaikkiaan Luomajärven Hevoskievarissa on parikymmentä hirnujaa. Näistä 16 talon omia. Lisäväriä pihapiiriin tuo shetlanninponi. Tilattavissa on ajelutuksia lähiympäristöön, pidempiä hevosretkiä laavuille ja myös viikoittainen ratsastustunti.
”Päiväretkien pituus vaihtelee tunnista seitsemään tuntiin. Voi vaikka lähteä koko lapsiperheen voimin hevoskyydillä laavulle syömään eväitä”, tallimestari mainitsee.
Nina valmistelee Poikaa pienelle työlenkille. Länkiin asetetaan kilikello talvikauden kunniaksi.
”Merkinantovälineenähän sitä käytettiin ennen vanhaan paljon. Tien päällä täytyy välttää yllättäviä tilanteita, sillä hevonen on pakoeläin. Tässä miljöössä ei äkkinäisiä sattumuksia yleensä tule, koska näillä pikkuteillä liikuskeleva väki on pääosin tuttua.”
Joulun alla hevosen perään valjastetaan Luomajärvellä, kuten muuallakin Etelä-Suomessa, nykyisin lähes aina kärryt. Talvet tuppaavat olemaan niin leutoja, että lunta tulee kunnolla vasta vuodenvaihteen jälkeen, jos silloinkaan.
Hevoskievarilta tehtiin toki viime talvena rekiretkiäkin kahdeksan viikon aikana, mutta esimerkiksi toissa talvena rekikeliä riitti vain kahtena viikonloppuna.
Vaan kärrykeikkakin on omiaan helpottamaan sitä hevosiin liittyvää nostalgiannälkää, jota varsinkin maaseudulla varttuneista moni potee. City-ihmiselle se taas tuo tyystin uudenlaisen elämyksen.
”Lapsilla on ihan sama juttu kuin aikuisillakin, että reagointi hevoskyytiin vaihtelee. Jotkut saattavat innostua niin, että täytyy vähän rauhoitella. Vauhdissa ei pidä esimerkiksi nousta seisomaan.”
Vanhat hyvät ajat palaavat mieleen, kun maalaismaisema avautuu kärryn penkillä matkaavalle.
Paksut pukimet
Poika käyskentelee maineensa mukaisesti. Vakaasti ja hötkyilemättä. Soratien vieressä kumpuilee kivisiä peltoja. Jyhkeä kiviaitakin osuu näkyville. Onpa ollut siinäkin oma pystyttämisensä aikoinaan.
Ilma on raikas, ja mieleen toden totta tulevat lapsuuden kokemukset hevosten parista. Matka taittuu.
Kyyti kymmenelle hengelle mitoitetussa kärryssä vaikuttaa hyvinkin turvalliselta. Ruotsalaisvalmisteinen ja itse hieman viimeistelty menopeli on vankka ja juuri hevosen vedettäväksi tarkoitettu.
”Reet ja kärryt täytyy suhteuttaa hevosen voimiin. Poika on voimakas vetäjä, joten tällainen suuri kärrykin liikkuu hyvin, vaikka olisi täysi lasti”, Nina toteaa.
Tallimestarin neuvo kerrospukeutumisesta on ollut aiheellinen, sillä nollakelillä, pakkasesta puhumattakaan, ei t-paitaisillaan riekuta ilman ongelmia.
”Kärryissä ja reessä istuessa tulee viileä, jos on liian vähän vaatteita päällä. Jalat kannattaa varustaa erityisen hyvin.”
Nyt ei ole hätää. Kierros maalaismaisemissa on lämmittänyt mieltä, ja matkaan varauduttiin kunnon kamppeilla.
Tallimestari Nina Salovaaran työkaverit ovat mukavia eikä maisemissakaan ole valittamista.
Joulua maltillisesti
Nina kurvaa kievarin pihaan ja alkaa valmistella Poikaa takaisin talliin. Matkailukohdetta vaimonsa Satun kanssa pyörittävä yrittäjä Mika Haagmann on kokkaillut ravintolan puolella ja tulee haukkaamaan raikasta ilmaa.
”Eläinten ehdoilla tämä homma pitkälti pyörii. Hevoslomailu ei ole kokenut varsinaista taantumaa, sillä hevosten ystävät karsivat jostakin muusta kuin tällaisista riennoistaan. Suurin osa asiakkaistamme varaa jonkunlaisen retken, ajelutuksen tai ratsastustunnin”, Mika kertoo.
Hän on ahertanut kievariyrittäjänä nyt viitisentoista vuotta. Hevosia paikassa oli aluksi neljä, nyt siis jo 20. ”Kolmekin ohjaajaa saattaa olla samanaikaisesti retkillä asiakasryhmien kanssa.”
Haagmanneille joulu on tietenkin yksi vuoden pääsesongeista. Heillä on tapana laittaa joulua Luomajärvelle vähitellen, ei yhdessä rysäyksessä eikä varsinkaan suureellisin Amerikan-elkein. Välkkyviä strobovaloja ei kulttuurihistoriallisessa talonpoikaismiljöössä nähdä.
”Ennen isänpäivää alkaa kausivalojen asentaminen. Kaikkiaan niitä kertyy sitten kilometrin verran, mutta maltillisen näköisinä ja maalaismaisemaan sopivina lamppuina. Hevosvetoinen luontomatkailukohde on hyvä koristella rauhaisan tyylikkäästi. Ravintolan somistaminen alkaa ensimmäisenä adventtina.”
”Pihaan pystytetään jouluaiheisia veistoksia, kuten tonttuja. Ei niitäkään kuitenkaan läjäpäin.”
Jouluksi kievariin saapuu vieraita kahden vuorokauden pakettimatkalle. Pyhiä ei tungeta täyteen ohjelmaa, mutta kavion kopsettakin pääsee kokemaan .
