Siirry sisältöön

“Horisonttiin painuva aurinko maalailee pitkiä varjoja Pyhäselän jäiselle ulapalle. Eletään helmikuun alkupuolta, tilastollisesti vuoden kylmintä aikaa. Se on valokuvaajana vuoden parasta aikaa. Aurinkoiset ja tyynet pakkaspäivät sekä tähtikirkkaat yöt, ne ovat luksusta.

Aavalla ulapalla pakkanen puree 27 asteen voimin. Kirpakasta kelistä johtuen muita ulkoilijoita ei juuri näy. Palella ei kuitenkaan tarvitse, kun pukeutuu kunnon varusteisiin. Perheemme lapinkoiralla oiva talvipalttoo on ihan omasta takaa.

Tulipalopakkasilla kuvaamisessa on toki omat haasteensa. Kalusto kyllä kestää kylmää varsin hyvin, mutta kuvaajan sormet joutuvat koville kameran ja jalustan kanssa näprätessä.

Helmikuun alkupuoliskolla Keski-Suomessa valoisaa on reilut 8 tuntia. Päivät pitenevät nopeasti. Jo kuun lopulla luonnossa alkaa näkyä ja kuulua ensimmäisiä kevään merkkejä.”

Mainos – sisältö jatkuu alla

Hyvin toimeentulevat ihmiset

Kerttu-Kaarina Suosalmen romaaniin (1969) perustuva esitys 1960-luvusta ja keski-ikäisistä, keskiluokkaisista ihmisistä, joilla pitäisi kaiken järjen mukaan mennä hyvin. Kukaan heistä ei kuitenkaan ole tyytyväinen. Dramatisointi Iira Halttunen ja ohjaus Laura Mattila.

Mainos päättyy