Armotonta menoa -dokumenttielokuva kiteyttää vanhushoivan pimeän puolen. Se saa kysymään, miksi ikääntyviä kohdellaan kuluina ja kestävyysvajeena eikä arvokkaina ihmisinä luonnollisessa elämänvaiheessa.
Asukkaita piti jättää pyörätuoliin päiväksi istumaan ja laittaa heidät turvavöillä kiinni, etteivät valuisi lattialle. Oli kiellettyä sanoa omaisille, että tehdään vajaamiehityksellä.
Tällaisia lauseita kuopiolainen Pirkko Gävert on tänä keväänä laulanut valkokankailla Armotonta menoa -elokuvassa, joka kertoo vanhustenhoidosta. Laulujen sanat ovat peräisin hoitajilta, mutta elokuvassa niitä laulavat kymmenet kuorolaiset.
”Hoitajat eivät itse uskalla puhua, mutta kuorolaisten laulamina saimme heidän äänensä kuuluviin”, ohjaaja Susanna Helke kertoo.
Työnantajan arvostelu on kielletty, filmikuoro tietää. Myös Pirkko Gävert tunnisti vaikenemisen paineen sairaanhoitajan työssään.
”Minua pidettiin vuosia sijaisena, eikä silloin uskalla kritisoida työolosuhteissa mitään tai näytetään ovea.”
Asukkaat kuin statisteja
”Tämä on niin totta”, yliopistotutkija Jari Pirhonen ajatteli, kun hän poistui leffateatterista Armotonta menoa -näytöksen jälkeen. Pirhonen työskentelee Helsingin yliopistossa ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikössä, mutta aiemmin hän oli lähihoitaja vanhusten hoivakodeissa. Niissä raha määritti arkea.
”Eräässä paikassa aterialla sai antaa maitoa vain yhden lasillisen ja pesulaput piti puolittaa. Olimme siellä vanhoja ihmisiä varten, mutta silti asukkaat olivat kuin statisteja.”
Me tehdään rahaa työnantajalle, elokuvakuoro kertoo.
Kun epäkohtia nostaa esiin, voi käydä kuten lähihoitaja Tiina Mollbergille. Hän tekee edelleen hoivatyötä ja esittää dokumentissa itseään eli kertoo sanoin ja kuvin pitkästä työurastaan vanhusten parissa. Tiina menetti aikoinaan suorapuheisuutensa takia työpaikkansa, ja uuden pestin saaminen vanhushoivasta helpottui vasta, kun julkisuudestakin tutuksi tullut sukunimi naimisiinmenossa vaihtui.
Kokemus on opettanut Tiinalle, että tilanne hoitoyksiköissä vaihtelee suuresti. Erot tunnistaa pikkuasioista. ”Ongelmallisessa työpaikassani ei esimerkiksi saanut enää leipoa asukkaiden kanssa pullaa, koska kaupan halpispullat maksoivat vähemmän. Leivälle sai laittaa vain joko juusto- tai leikkeleviipaleen, mutta ei molempia. Nykyisessä työpaikassani sen sijaan saan laittaa leiville kaikkea, mikä voi herättää asukkaan ruokahalun.”
Kun raha saa viedä
Armotonta menoa -elokuvan juuret ovat Koneen säätiön rahoittamassa taiteellisen tutkimuksen hankkeessa. Se etsi keinoja, jotka toisivat esiin talouskuripolitiikan, säästämisen ja tehostamisen vaikutuksia hyvinvointiyhteiskunnassa.
”Murros tulee ehkä raadollisimmillaan esiin juuri vanhushoivassa, jonka kriisi puhkesi mediaan vuonna 2019. Elokuvan punainen lanka on tehokkuuden ja hoivan ristiriita. Tehostamisen ja rahan logiikka ja hoivan etiikka ja eetos eivät mitenkään sovi yhteen, mutta silti käsittelemme vanhushoivaa aina talouspuheen kautta. Olemme normalisoineet talousnäkökulman, mikä on sukupolviväkivaltaa”, Susanna Helke sanoo.
Ikäihmisten määritteleminen kustannuksina ei ole uutta, vaan ”ikuista vääntöä”, kuten Jari Pirhonen kuvaa.
”Kun ensimmäiset vaivaistalot ja kunnalliskodit perustettiin 1850-luvulla, kunnat miettivät, miten ne saisi hoidettua mahdollisimman halvalla. Nyt kuntien on tapana vedota valtionosuuksien pienenemiseen.”
Elokuvassa Kaavin kunta säästää ja tehostaa yksityistämällä vanhushoivansa suurelle kansainväliselle yritykselle. Kuntalaiset huolestuvat firman monopolista ja pelkäävät hoidon laadun ja hinnan muutoksia. Tutkijana Jari Pirhonen jakaa kaavilaisten huolen.
”Kun talous saa viedä, systeemi jyrää ihmisen 6–0, niin hoitajat kuin hoidettavatkin.”
Ikäsyrjintä vahvistuu
Tietoa, tutkimuksia, ohjeita ja suosituksia hyvästä vanhushoivasta riittää, mutta ne eivät näytä muuttuvan käytännön teoiksi. Tulevaisuudelta Tiina Mollberg toivookin tarkkaa valvontaa.
”Jos palveluntuottaja rikkoo ostosopimusta, sakot pitäisi suhteuttaa yrityksen rahavirtaan, jotta asiat korjataan ja samojen virheiden uusiminen minimoidaan.”
Turun yliopiston gerontologisen hoitotieteen professorin Riitta Suhosen mukaan kysymys on muustakin kuin rahasta.
”Taustalla on ikäsyrjintää, joka on vuosien saatossa vain kärjistynyt ja vahvistunut. Ajatusmallissa unohtuu biologinen fakta, että me kaikki vanhenemme ja että se on luonnollinen osa elämää.”
Ikäsyrjintä näyttäytyy esimerkiksi yhteiskuntana, joka Pirhosen mielestä pyörii nuorten ympärillä.
”Tutkimushaastatteluissa ikäihmiset kertovat tuntevansa itsensä huutolaisiksi, jotka myydään sille, joka halvimmalla hoitaa.”
Se voi johtaa etähoitamiseen, jonka myös elokuva näyttää. Joku ottaa vanhukseen digitekniikalla lyhyen yhteyden ja muistuttaa lääkkeistä ja syömisestä. Virikkeeksi ja seuraksi tuodaan robotteja.
”Olisi hyvä huomata, että vain osa iäkkäistä tarvitsee esimerkiksi ympärivuorokautista hoitoa – mutta kun sitä tarvitaan, se on turvattava”, Riitta Suhonen korostaa.
Onko enää toivoa?
Pirkko Gävert ajatteli elokuvan nähtyään, että siitä puuttuu toivo. Mutta onko toivon merkkejä paremmasta olemassakaan?
”On”, vastaa Jari Pirhonen, ”sillä tiedän uskomattoman hyviä hoivakoteja.”
Pirhosen malliesimerkeissä myös ylin johto tapaa jatkuvasti asukkaita ja näiden läheisiä. Yrityksiä johdetaan hyvin ja arvolähtöisesti.
”Henkilökunta saa vastuuta tehdä asioita haluamallaan tavalla, kunhan ymmärtää ainoaksi päämääräkseen varmistaa, että asukkailla on niin hyvä olla kuin mahdollista.”
Hoitajien merkitystä korostaa myös Riitta Suhonen. ”Vanhustyössä tarvitaan paitsi rahaa ja hyvää johtamista myös koulutettuja, osaavia ja jaksavia hoitajia.”
Tiina Mollberg painottaa johtamisen merkitystä työpaikoilla. ”Jos työnantaja luottaa ja antaa liikkumavaraa, henkilökunta ei kyynisty, vaan jaksaa työssä, jossa on hallittava kokonaisvaltaisesti niin lääkkeet, haavat, omaiset kuin saattohoitokin.”
Elokuvassa hän purkaa työnsä haastavia hetkiä huumorilla.
”Myös asukkaiden tunteminen auttaa. Sitä tarvitaan, jotta pystyn keskustelemaan heidän kanssaan esimerkiksi kuolemasta. Lähdön hetkellä osaan silloin laittaa soimaan vaikkapa lempimusiikkia.” n
Armotonta menoa -elokuvasta voi tilata näytöksen ryhmille paikallisen teatterin tai Pirkanmaan elokuvakeskuksen kautta.
