Moottorikelkasta on etenkin maaseudulla moneksi. Mutta montako kelkkaa tarvitsee yksi mies? Reijo Juholan vastaus on selvä: vähintään 54.

Raudassa ei mene raha hukkaan, totesi entinen moottoripyöräharrastaja. Euran Paneliassa asuva Reijo Juhola tuntuu ajattelevan samaan tapaan moottorikelkoista.

Miehellä on omistuksessaan 54 kelkkaa. Tosin ihan justiinsa tällä kellonlyömällä luku voi olla joku muukin. Hankinnat kun tulevat välillä ajankohtaisiksi niin vikkelästi, että mies ei itsekään aina meinaa pysyä mukana.

Toisaalta, on hän joistakin pärisijöistä luopunutkin. Juuri nyt Reijoa hymyilyttää, kun asuintalon läheltä on viimein järjestynyt kelkkakokoelmalle mainio varastotila.

”Saanpahan laitteeni sinne. Tähän asti niitä on ollut varastoituna kovin monessa paikassa. Vanhempieni puutarhassakin on ainakin 15 yksilöä”, kelkkoihin lähtemättömästi koukussa oleva Reijo ynnäilee.

”Ajattelin jo, etten enää hanki lisää, mutta kun tuli tuosta säilytystilasta tieto, niin, hmmm, katsotaan nyt.”

Kelkkakeräilijän harrastukseen kuuluu tärkeänä osana myös kelkkayksilöiden ja -merkkien historian selvittäminen.

Hamsterin vimmalla

Kelkkakeräilijä oli ensimmäistä kertaa näiden vempeleiden kanssa tekemisissä 1970-luvun puolivälissä. Tuolloin hän työskenteli Tampereen vanhan verkatehtaan tiloissa toimineella SOK:n korjaamolla.

”SOK myi Ockelbo-merkkistä kelkkaa, ja minun hommani oli korjailla vaihtokelkkoja. Muutaman vuoden päästä vaihdoin ammattia. Bussikuskina kävin sitten hetimmiten työkeikalla Lapissa, missä moottorikelkkoja taas osui silmiini. Rukalta tulin ostaneeksi Lynxin, kun olin ensin vuokrannut sen siellä huviajelua varten.”

Siitä lähtien moottorikelkkoja alkoi hänen tonttinsa nurkkiin kertyä melkoista vauhtia. Usein mies osti useita kelkanraatoja yhdellä kertaa.

”Olen hamsteriluonne. Se kai tähän kokoelman karttumiseen sitten johti. Entistäkin vimmaisemmaksi niiden hankinta muuttui, kun myin moottoripyörän pois vuonna 2002. Kyllä bensan ja naftan pitää tontilla haista, ja mieluiten paljon”, sanavalmis satakuntalainen sutkauttaa.

Ariens Arrow -moottorikelkkaa tuotiin Suomeen vuosina 1969– 1972. Reijo Juhola hankki omansa taannoin Paraisilta. 20-hevosvoimaisella koneella varustettu kelkka käy moitteettomasti.

Historiallisia ummenkulkijoita

Viimeisenä prätkäharrastusvuotenaan Reijo vaihtoi taas hommia. Hän ryhtyi maanrakennustöihin. Eräältä tuttavaltaan Reijo hankki tuolloin Snowtrickin, ja tuo vuoden 1968 mallia oleva kelkka sairastutti euralaismiehen rajusti nimenomaan vanhojen kelkkojen faniksi. Hän on mieltynyt tutkimaan eri kelkkayksilöiden ja jopa -merkkien historioita.

Nyt melkoinen osa kokoelmasta on vuosien 1967–1980 malleja. Merkeistä ovat edustettuina jo mainittujen lisäksi myös ensimmäinen suomalainen sarjavalmisteinen moottorikelkka Lumikko ja tietenkin Winha. Tuo teijolainen ummenkulkija on päässyt televisioonkin Eveliina Pasasen ohjaamassa dokumentissa Winhan tarina. Se on edelleen Yle Areenassa katseltavissa. Lisäksi Reijolta löytyy ainakin Snowponya, Skidoota, Arctic Catia, Terhiä ja Kawasakia.

Uutena Reijo on ostanut vain nykyisen ajokelkkansa. Se on Arctic Cat, tarkemmin vuoden 2011 tuotantoa oleva Bearcat-malli. Mittarista näkyy, että sillä on ajettu noin 10 000 kilometriä.

”Arctic Cat on hyvä ja kevyt ajettava, ja ajoasento siinä on mainio. Sanoisin, että se on minulle mieleisin kelkkamerkki.”

Huviksi ja hyödyksi

Moottorikelkka on Reijolle paitsi keräilykohde, myös vapaa-ajan huvitukseksi sopiva kapistus. Kelkkatapahtumat Lapissa ovat tulleet tutuiksi, ja kauniina kevättalven päivänä on mukava ajeluttaa lapsenlapsia lähipeltojen hangilla. Hän kuitenkin korostaa, että varsinkin maaseudulla ja rannikolla kelkka on paljolti myös hyötyajoneuvo.

”Puuhommissahan ihmiset hyödyntävät sitä paljon. Ja esimerkiksi kalastajat ja sähkölaitoksen työntekijät liikkuvat usein kelkoilla.”

Reijon kelkoista aika harva on käyntikunnossa. Hän tykkää toki kunnostella niitä vähitellen. Melkoisia romujakin Reijo on ruuvannut jotenkuten kuosiin.

”Jos jokin niistä käy varttitunnin vuodessa tuossa pihassa, niin enpä osaa sitä kovaksi luonnon saastuttajaksi ajatella. Maailma ei muutu puhtaammaksi, vaikka jättäisin kelkan käynnistämättäkin. Enkä minä aasia osta kulkutarpeisiini, vaan ajan autolla. Ihan bensa-autolla. Sähköauto on minun silmissäni kodinkone.”

Polttomoottoritekniikka kehittyi 2000-luvun alusta lähtien kelkoissakin nelitahtiseksi. Polttoaineen kulutus on monessa nykykelkassa seitsemän litran luokkaa sadalla kilometrillä, kun vanhemmat kelkat imaisivat helposti jopa liki 20 litraa.

Kilpakelkkailuun Reijo ei missään vaiheessa ole hurahtanut. Toki hän myöntää, että pieni kiihdyttely joutuisalla kelkalla on harrastelijallekin hauska elämys.

Ei enää yhtään kelkkaa lisää, Reijo Juhola tuumi jossain vaiheessa. Sitten hän sai uuden varastotilan. Mikähän lie kelkkaluku nyt?

Massiivinen jenkki

Reijo sanoo kasvaneensa traktorin kytkimen vieressä. Eli hän on ollut pienestä pitäen kumipyörän kyydissä metsä- ja peltotöissä. Ei ihme, että nytkin pihalta löytyy traktori. Autotallissa sen sijaan komeilee vastikään entistetty 1950-luvun mopedi.

Kelkat ovat silti sitä tärkeintä kalustoa, ja yksi niistä on jälleen saatu käyntikuntoon. Iäkäs amerikkalainen Ariens jäpittää ulkona odottamassa hienosäätöjä.

”Näitä tuotiin Suomeen vuosina 1969–1972. Kone on SAS:n idioottivarma kolmisatanen, josta irtoaa 20 hevosvoimaa. Minulla oli samanlainen isommallakin koneella, mutta sen myin pois. Tämän hain Paraisilta vuonna 2016. Oli ollut kalastajan käytössä, ja merivesi on aiheuttanut hieman korroosiota”, Reijo esittelee.

”Jenkkityylin mukaisesti tässä on mulkosilmälamput ja massiivinen keula. Tämä on Arrow-mallia. Ariens valmisti muuten myös puutarhajyrsimiä ja lumilinkoja.”

Tontilla seisovista peräkärryistä löytyy lisää kelkkakalustoa. Esimerkiksi 10-hevosvoimaisella Chryslerin moottorilla varustettu Snowpony vuodelta 1967.

”Tässä vuosimallissa bensakorkki on esillä. Jo seuraavana vuonna se oli siirretty kuomun alle”, Reijo tietää.

Kyseinen häksätin päätyi Turusta Lavian kautta Reijon haltuun pari vuotta sitten. Joskus kelkkoja on haettu läheltä, toisinaan kauempaa. Kerran tuli yhden paikallislehti-ilmoituksen jälkeen peräti 19 yhteydenottoa, joissa tarjottiin keräilijälle lisää kalustoa. n

 

Jaa artikkeli