Sadonkorjuun aika saa jalkoihin vipinää. Mieli tekee metsään: marjaan, sieneen tai ihan vaan nautiskelemaan. Suuret puut, syksyisen metsän tuoksu ja äänet. Niiden keskellä on hyvä olla.
Valokuvaajana ihastelen sienten ulkoasua – värien ja muotojen kirjo on loputon. Kun pötköttelen sammalmatolla ja sihtailen valkovillaseitikkien itiöemiä kameran läpi, allani käy melkoinen kuhina. Vain neliömetrin alueella maaperässä risteilee tuhansia kilometrejä sienirihmastoa. Se on olennainen osa metsää sen ekosysteemien terveyden ja monimuotoisuuden ylläpitäjänä.
Puun juuristoon levittäytynyt sienirihmasto tehostaa puun veden ja ravinteiden saantia. Vastavuoroisesti sieni saa puulta sokereita ja vitamiineja, joita se ei itse tuota.
Piilossa katseilta jauhaa myös maailman mahtavin jälleenkäsittelylaitos. Sienirihmasto pilkkoo kuolleen orgaanisen aineen ravinteiksi ja laittaa ne kiertoon. Ilman sieniä hukkuisimme jätteisiin. Ilman sieniä ei syntyisi uutta elämää. Ilman sieniä ei olisi metsiä.
