Musiikkia myytiin 1970-luvulla c-kaseteilla kuin leipää. Cd-levyt sysäsivät ne syrjään, sitten musiikkia ruvettiin kuuntelemaan diginä. Nyt kasetteja julkaistaan taas.

C-kasetit ovat tehneet viime vuosina vankkaa paluuta. Pälkä­ne­läiselle musiikkiharrastajalle Jarmo ”Pirttis” Pirttiniemelle se tietää jonkin verran rahallisia uhrauksia mutta myös kosolti riemua ja elämyksiä.

”Varsinaiseksi keräilijäksi en itseäni koe, mutta aktiiviseksi harrastajaksi kyllä. Minulla on tuhatkunta ostettua studioäänitekasettia monen musiikkityylin bändeiltä ja artisteilta. Tallessa on myös useita satoja sellaisia, joihin olen äänittänyt musiikkia radio-ohjelmista tai vinyylilevyiltä”, Pirttis sanoo.

”Lisäksi on kohtalainen nippu oman bändin treeninauhoituksia ihan sieltä vuodesta 1978 lähtien.”

Äänitteiksi taltioitua musiikkia on ehditty aikain saatossa kuunnella jos jonkinlaisilta formaateilta. Vähitellen digitaalisuus on ajanut niiden kaikkien edelle. Viimeiseksi varsinaiseksi esinemuotoiseksi massatuotantoäänitteeksi jäi cd-levy, jota edelsivät kaikkien äänitteiden kuninkaat eli vinyylikiekot ja kätevät c-kasetit. Kasetti kehitettiin 60 vuotta sitten, ja sitä myytiin varsinkin 1970-luvulla valtaisia määriä.

Lepatusta lahkeisiin

Vuonna 1963 syntyneen Pirttiksen ensimmäiset muistot c-kaseteista ovat 1960- ja 70-luvun vaihteen tienoilta. Isosiskojen musa-aarteita tuli silloin jopa kohdeltua hieman kaltoin.

”Ihan pikkukillinä olen varmaan kiskonut kaseteista ääninauhaa ulos, ja siinä on tietysti ollut tuhoutuminen lähellä.”

Sisar otti kuitenkin pikkumiehen mukaansa vuonna 1974 mennessään Tampereelle kovassa suosiossa olleen Alwari Tuohitorven keikalle. Saman yhtyeen tekeleitä olikin ensimmäinen Pirttiksen oma kasetti.

”Sen jälkeen iski lujasti Hurriganes. Hyvin on jäänyt muistiin, kun Crazy Days -kasetti ilmestyi vuonna 1975. Toki moni muukin saman aikakauden rokkibändi sai farkkujen lahkeet lepattamaan.”

Tuohon aikaan oli tavallista äänitellä tyhjille c-kaseteille omavalintaista musiikkia niistä harvoista musiikkiohjelmista, joita radio tarjosi. Pirttiksellekin moisia tallennuksia on kertynyt runsaasti. Oman lisänsä koko rumbaan toi se, että hän perusti kahden kaverinsa kanssa bändin vuonna 1978, peruskoulun yläastetta käydessään.

”Samoihin aikoihin oli kova 1950-luvun rock and roll -nostalgiaan perustuva muoti-ilmiö nousussa. Minäkin olin aluksi fifties-rokkari, mutta kun oma bändi laitettiin pystyyn, rupesimme tekemään punk-tyylisiä biisejä.”

Siitä lähtien Pirttis on ollut periaatteessa punkkari, mutta jo vuosikaudet hänen musiikkimakunsa on ollut hyvinkin laaja. Suurkaupungin Haitat -nimeä kantava nuoruuden bändi on ajoittain aktiivinen yhä, samalla kokoonpanolla kuin vuonna 1978. Muutama vuosi sitten Svart Records -yhtiö julkaisi yhtyeen varhaisista demoäänityksistä kokoelma-albumin.

Led Zeppeliniltä on Pirttiksen kasettikokoelmassa useita spesiaalikappaleita.

Bonus houkuttaa

Kasettien suosio oli vielä 1980-luvun lopussakin rajua. Vinyylilevyjä ja kasetteja myytiin kuin leipää. Seuraavan vuosikymmenen alkumetreillä vinyylin syrjäyttäjäksi ilmestyi cd-levy. Pian se jylläsi ylivoimaisena ykkösenä äänitemarkkinoilla.

”Moni luopui vinyyleistään ja kaseteistaan kokonaan. Olen kuitenkin pitänyt vanhat tallella ja hankkinut paljon uusiakin. Kumpikin formaatti teki paluun 2000-luvulla, eli uusia albumeita alettiin jälleen julkaista muussakin kuin cd-muodossa.”

Usein kasetti- ja vinyyliversioihin on lisätty joku houkuttelevuutta kasvattava bonuskappale, jota ei ole sisällytetty cd-levylle lainkaan. Tällaisesta toimii esimerkkinä vaikkapa Vesa Haajan taannoinen sooloalbumi. Haaja on tullut tunnetuksi muun muassa Whistle Baitin, Barnshakersin ja nyttemmin myös Pääesiintyjien laulusolistina. Useita vuosia hän kuului myös Agentsin kokoonpanoon.

”Veskun levystä tilasin c-kasettiversion nimenomaan sen vuoksi, että siinä oli yksi bonusbiisi. Sitten on värimuunnoksia, kuten Vesalan yksi pitkäsoitto, jonka albumipainoksen mukana tuli keltainen kasetti”, Pirttis vinkkaa.

Oma lukunsa ovat spesiaaliprojektit, kuten Juice Leskisen tuotantoa uudessa muodossa esittelevä Mikä ny -revyykasetti tai Mambalta erikoinen singlekasetti, jossa on vain yksi kappale kummallakin puolella.

”Amerikkalaisen Blondie-yhtyeen kasetti Pollinator on yhdenlainen erikoisuus. Se on äänitetty studiossa niin kovalla volyymillä, että mittarit tuppaavat olemaan sitä soittaessa koko ajan punaisella.”

Tasonauhurit ovat Pirttiksen mieleen. Musaharrastus on tehnyt miehestä vähitellen myös tapahtumajärjestäjän.

Äidille laulettu

Pirttis on vuokrannut lapsuuden kotitaajamastaan pienen harrastetilan musiikkipuolen harrastuksiaan varten. Siellä hän säilyttää myös suurimman osan c-kaseteistaan. Kesämökki sijaitsee samalla kylällä.

Kasetit on järjestelty huolellisesti, muun muassa musiikkityylin, äänitteet julkaisseen levy-yhtiön tai esittäjän perusteella. Punkkari on aina punkkari, joten kotimaisten punk-aallossa esiin nousseiden bändien tuotantoa 1970- ja 80-luvulta on reilunlaisesti. Eppu Normaalin alkupään kaseteista huokuu nostalgiaa, ja mukana on toki myös Pelle Miljoonaa. Ulkomaisista nimistä vahvimpien joukkoon kuuluu ainakin Ramones.

”Love Records -yhtiön kama on ihan erikseen sijoiteltuna. Niistä äänitteistä moni keräilijä saattaisi jonkin verran maksaakin. Osa näistä kaseteista on sellaisia, että sisäetiketeistä tulee liima läpi, ja siksi etiketit ovat muuttuneet ruskeiksi. Love Show -kokoelmakaseteissa on se hauska puoli, että tiskijukat spiikkaavat joka biisin”, Pirttis esittelee.

”Erikseen ovat rockabillyyn päin viittaavat kasetit ja sitten raskaan rockin puolelta ulkomaisista muun muassa Black Sabbathin kaikki tuotokset. Led Zeppeliniltä on mukana harvinaisuuksia.”

Kunniapaikan kokoelmassa on saanut kasetti, jossa on Pirttiksen omaa tulkintaa jo ajalta ennen punk-vuosia. Nauhalle on talletettu alakoulu­ikäisen pojan laulamana Jari Huhtasalon 1970-luvun alun tunteikas hitti Äideistä parhain.

C-kasetteja syytettiin joskus tunkkaisesta ja kohisevasta äänimaisemasta. Pirttiksen mukaan soundi on kiinni laitteistosta, jolla kassuja soitellaan.

Soittajasta pääjehuksi

Pirttikseltä itseltään onnistuu niin rumpujen kuin kitarankin soitto. Kun Suurkaupungin Haitat -bändi vietti sapattivuosia, mies teki studioissa omaksi ilokseen demotavaraa nimellä Pirttis & Punkpartio. Osa lauluosuuksistakin hoitui omin voimin.

Nyttemmin Pirttis ahkeroi musiikin parissa paitsi alkuperäisessä punkkarikokoonpanossa, myös tapahtumajärjestäjän roolissa. Hän on heilunut pääjehuna ennen koronaa pari kertaa järjestetyn ilmaistapahtuma Rautajärvi Rockin puikoissa.

Rautahovi-tapahtumatalossa on vuoden alusta lähtien ollut myös monen musalajin erikoisiltoja. On tanssittu humppaa, laulettu karaokea ja kuunneltu muun muassa bluesia, jatsia ja heavy metallia.

Viime talvena Pirttis muutti avovaimonsa kanssa takaisin vanhaan kotikuntaansa, joten musakekkereitä on nyt kätevää järjestellä jo lapsuudesta tutuissa ympyröissä.

Pirttistä viehättää, että musiikkitallenne on fyysinen eikä pelkkinä bitteinä tarjolla. Esimerkiksi c-kasettien kansivihkosia on kiva hypistellä, ja niistä löytyy paljon infoa.

Jotain hypisteltävää

Rivitaloasunnossa miehellä on kerrallaan vaihtelevan suuruinen valikoima kasetteja. Myös kesämökillä kuluu paljon aikaa, ja siellä äänitteet vasta kovassa käytössä ovatkin. Joskus kasettien on sanottu vouvaavan ja kohisevan, mutta Pirttiksen mielestä kyse on vain siitä, soitetaanko niitä kunnon laitteilla. Hän käyttää mieluusti vuonna 1976 valmistettua Dual-nauhuria.

”Tuollainen Dual C 919 hyppäsi jo 1970-luvulla mainoksesta silmille, mutta niin hyppäsi hintakin: 2 750 markkaa. Ei siihen aikaan pystynyt sellaiseen venymään. Seurailen elektroniikkakirppistä, ja jokin aika sitten sain sieltä tämän kunnostetun yksilön 80 eurolla”, mainosalan yrittäjänä leipänsä tienaava Pirttis muistelee.

Äänitteiden lisäksi Pirttistä kiinnostavat levyjen ja kasettien kansilehdykät ja sisävihkoset. Samoin vanhat musiikkilehdet, niin asiasisällön kuin visuaalisuutensa ansiosta. Soundia, Introa, Musaa sekä punkin esiintulon aikoihin ilmestyneitä pienlehtiä löytyy hänen hallustaan reippaat nivaskat.

Kasettikokoelmaansa Pirttis täydentelee lähes viikoittain, eivätkä kasetit ole missään nimessä myytävänä. Toki mies on myös vinyylialbumien ystävä. Vinyylien määrä hänen hyllyssään on kasettimäärään verrattuna noin kaksinkertainen.

”Musiikin saa nykyään internetistä, mutta itse tykkään hypistellä ihan fyysisiä äänitteitä.”

Jaa artikkeli