Purkutalosta kuoriutui lumoava koti aikuiselle naiselle, joka haluaa elää leppoisan omavaraisesti.

Stella Karlssonin keho muistaa yhä kotipihan kaivonkunnostusurakan. Hän könysi syvään pihakaivoon, harjasi ja pesi betonirenkaat, tilkitsi vuotavat rakoset, kuljetti vanhan pohjahiekan ulos ja kaatoi puhtaat hiekat tilalle. Vanha kelpo kaivo sai ansaitsemansa hoivan.

”Kaivo on kuin sitkeä pikkumummo: aina kun otan sieltä ämpärillisen, ei mene kauaakaan, kun se on jo jaksanut nostaa uuden veden tilalle”, Stella kehuu. Sitkeäksi voi luonnehtia myös häntä itseään, sillä hän on kuudessa vuodessa loihtinut räjähtäneestä purkumökistä toimivan kodin.

Kaikki lähti siitä, kun Stella avioeronsa jälkeen etsi uutta kotia itselleen ja koirilleen. Hän törmäsi jokelalaisten Facebook-ryhmässä 1950-luvun lautamökkiin. Mökkirukka oli asumattomana unohtunut uuden omakotialueen syliin. Sielunsa silmissä Stella näki sen somana tonttumökkinä, teki kaupat ja pani tuulemaan.

”Ei tämä unelmien talo ollut, mutta olen yrittänyt tehdä sellaista. Alun perin halusin maalle metsän keskelle, mutta tästä tuli kompromissi. Koska minulla ei ole – eikä tule – autoa ja ajokorttia, täältä on helppo liikkua, sillä asemalle on vain kaksi ja puoli kilometriä.”

Keittiön ja olohuoneen väliseen seinään Stella puhkaisi aukon ja asensi siihen ikkunan tuomaan avaruutta ja valoa.

Ruokaomavaraisuuteen pyrkivälle Stellalle 1 200 neliön tontti takaa riittävästi touhua. Lisäksi lähimetsästä löytyvät marjat ja sienet.

”Vaikka haaveilin pellosta, olen nyt tajunnut, että enhän minä kasvissyöjänä tämän enempää maata tarvitse. Suuri kasvimaa riittää, sillä en palkkatöiden rinnalla ehtisi enempää viljelläkään.”

Asumismuoto ihastuttaa myös Viipurista tuotuja löytökoiria, Fantania ja Aslania. Koirakivi-nimisen tilan pihapiirissä niiden on leppoisa jolkotella vanhojen perennoiden, marjapensaiden ja omenapuiden siimeksessä. Fantanilla on myös tärkeä tehtävä, sillä se on rotta- ja hiirikoira – tosin harvoin kuulemma saa saalista kiinni.

Tonttumökki Jokelassa

Lautarakenteinen pikkutalo. Rakennettu 1950-luvulla. Uudisosa 60-luvulta.

Täällä asuu Stella Karlsson, 39, seuranaan koirat Fantan ja Aslan.

Tilat Kaksi huonetta ja keittiö. Pihalla sauna, kasvihuone ja maakellari. Tontti 1 200 m².

”Eniten tykkään vanhoista asioista ja tavaroista sekä yksinkertaisesta elämästä, jota ennen elettiin.”

Yllätysten remontti

Talon alkuperäinen keittiö ja kamari piti kunnostaa läpikotaisin. Ensimmäiset vuodet Stella majaili talon 60-luvun lopulla rakennetussa uudisosassa ja vietti leirielämää.

”Minulla oli vain vedenkeitin ja ämpäri, tiskasin saunalla ja kävin ulkohuussissa. Silloin tajusin, miten vähällä ihminen selviää.”

Elämä purkutalossa remontin keskellä oli kuin työskentelyä tutkimusasemalla: yllätykset olivat enemmän sääntö kuin poikkeus. Muun muassa talon lattia osoittautui homeiseksi ja se oli rakennettava uudelleen.

”Kun lattiaa alettiin purkaa, sokkeliin tuli miehenmentävä reikä ja sitä piti tukea.”

Remonttiin Stella on saanut apua isältään sekä Järvenpäässä asuvalta miesystävältään.

Talo lämpiää Porin Matilla sekä keittiön puuhellalla, lisälämmittimenä on sähköpattereita. Alun perin vesi tuli sisälle kaivolta pumpattuna. Sittemmin Stella joutui liittämään kiinteistönsä kunnan verkostoon, jolloin hän kunnosti myös vanhan suihkun ja wc-tilat. Sähkön ja vesijohtoveden käyttöä nuukailija välttelee.

”Voin käydä suihkussa sisällä, mutta saan kiksejä, kun otan kaivosta veden ja peseydyn puusaunalla.”

Modernit ikkunat olivat Stellan mielestä rumat, joten hän vaihtoi ne vanhoihin ruutuikkunoihin. Haaveensa lasikuistista hän toteutti rakentamalla olohuoneeseen ikkunarivistön somista 20-luvun ikkunoista. Niiden edessä kotitarveviljelijän taimet saavat hulppean valokylvyn. Kasvimaalle ja kasvihuoneeseen on tuloillaan vihanneksia ja maustekasveja niin paljon kuin mahtuu: perunaa, tomaatteja, chilejä, papuja, kurpitsaa, valkosipulia, basilikaa…

”Minua ovat alkaneet kiinnostaa yhä enemmän myös monivuotiset vihannekset, kuten yrtit, erilaiset lehtivihannekset, artisokat ja parsat.”

Pihalla on hyväkuntoinen maakellari, jonne Stella jemmaa kasviksia ja syksyllä valmistamiaan säilykkeitä. Sato on kehittynyt vuosi vuodelta, ja syötävää riittää jo pitkälle talveen.

Ristipistotaulujen kokoelma karttuu koko ajan, sillä Stella saa niitä kirpparihaukkakaveriltaan.

Vanhanajan elämää

Sosiaalisessa mediassa Stella tunnetaan blogista ja Instagramista nimimerkillä omavarainenvegaani. Hän jakaa ajatuksiaan leppoisammasta, halvemmasta ja ekologisemmasta arjesta. Tarjolla on myös vinkkejä ruokaomavaraisuuden lisäämiseksi sekä makoisia ruokaohjeita.

Perinteisin menetelmin eläminen on yhteydessä myös Stellan ammattiin, sillä hän on töissä museossa.

”Oikeastaan olen aina halunnut elää jossain muussa ajassa.”

Työssään hän on jatkuvasti tekemisissä menneisyyden, kuten vanhojen esineiden ja valokuvien kanssa.

”Minua ei museoalalla ole ikinä kiinnostanut hienompi historia vaan tavallisten ihmisten elämä ja tavarat. Vaikka linnat ovat mielenkiintoisia, mummonmökit viehättävät eniten.”

Vanhanaikaisen arjen ja modernin työn yhdistäminen sujuu mainiosti. Kesät talvet Stella pyöräilee Jokelan asemalle, josta pääsee sujuvasti junalla Tikkurilaan. Viikoittain hänellä on kaksi etätyöpäivää, joista puulämmitteinen mökkikin paukkupakkasilla kiittää.

Mökistä löytyvät kokoelmat paljastavat asukkaan keräilyvimman, jota museotyö tosin kuulemma hieman hillitsee. Tiskikaapin alahyllyillä on kätkössä vanha pärekori poikineen, kaapista löytyy emalikulhojen suku, keittiöstä venäläisten kukkatarjottimien viidakko, vaatekaapista pino perinteisiä slaavilaishuiveja, olohuoneesta sarja ristipistotöitä…

Tonttumökin riemastuttava sisustus koostuu muiden hylkäämistä hyötytavaroista. Esimerkiksi olohuoneen komeat nojatuolit löytyivät Facebookin Roskalava-ryhmästä. Vanhan kunnostamiseen riittää silmää ja taitoa, sillä Stella on ensimmäiseltä ammatiltaan huonekalukonservaattori.

Stella hoitelee tiskit käsin. Talossa ei juurikaan ole sähköllä toimivia kodinkoneita.

Aikaa ja asennetta

Vaatimattoman ja toimeliaan elämäntapansa Stella arvele omaksuneensa jo lapsuudessaan.

”Ei minulla ikinä ole ollut suuria haaveita uran, tavaroiden tai omistami­sen suhteen. Kolmekymppisenä sain ison herätyksen, kun tajusin, että meitähän huijataan tavoittelemaan kaikenlaista, mitä emme oikeasti tarvitse.”

Arkea helpottaviin nykyvempaimiin hänellä ei ole ikinä ollut kiinnostusta. Miten hän vihaakaan keittiön nurkassa irvistävää mikroaaltouunia! Sen hän joutui hommaamaan pakon edessä, kun sähkön hinta nousi pilviin.

”Toisaalta on myönnettävä, että on helppo huudella, kun minulla ei ole lapsia.”

Vähemmän kuluttavan elämisen ytimessä on aika ja asenne. Etukäteissuunnittelua ja tietoisia valintoja on tehtävä kaiken aikaa. Kesän lomakuviot ovat jo valmiina. Saunarakennus saa uuden katon.

”Mieluummin laitan rahani saunan uuteen huopakattoon kuin lentomatkaan jonnekin.”

Tältä näyttää vanhaa rakastavan etätyöntekijän toimistonurkkaus.

Yksin elävänä naisihmisenä Stella tietää, ettei sukupuoli ole este vanhassa talossa asumiselle. Jos tulee tenkkapoo, hän etsii vastaukset netistä tai tutuilta ammattiosaajilta.

”Katsoin jo tätä paikkaa ostaessani, että katot ovat niin matalalla, että uskallan tehdä itse rappaukset piippuun ja uudet huopakatot.”

Omatoimisuus on kuin alati kasvava hyvän kierre: mitä enemmän tekee itse, sitä kyvykkäämmäksi itsensä kokee.

”Olen saanut aika näppärät geenit taiteellisesti, mutta mittatarkasti tekeminen on vaatinut opettelua. Voin silti sanoa tehneeni tässä talossa itse tosi paljon. Siitä tulee suuri onnistumisen ja vallan tunne!”

Stella on elänyt lapsuutensa maalla Loviisan Pernajassa järven lähellä, ja siksi veden kaipuu on hänessä syvällä. Hän on alkanut miettiä, miten mökin pihaan saisi tehtyä lammen. Myös toinen haave odottaa toteuttamistaan.

”Nyt saan lämmityspuut vanhemmiltani, mutta olen katsellut metsien hintoja ja aloittanut säästämisen, jotta voin ostaa itselleni pienen metsän polttopuiden tekemiseen.”

Jaa artikkeli