Ulkoilija löysi metsästä unelmapaikan talolleen. Pinnan alta paljastui kivinen todellisuus, mutta murikoista syntyi pohja keväiselle väri-ihanuudelle.
Aurinkoinen metsänrinne sijaitsi Mari Sirénin lenkkipolun varrella Inkeroisissa. Hän kävi lähes päivittäin sitä ihastelemassa ja yhdellä iltalenkillä huomasi, että rinteestä on puut kaadettu. Olisikohan palsta nyt kaupan?
“Tiesimme omistajan ja rohkenimme mennä kysymään. Onneksemme.”
Sirénit saivat ostettua myös naapuritontin, ja kaksi kapeaa tonttia yhdistettiin. Rinteeseen raivattiin tasanne omakotitalolle. Nyt kotia ympäröi puutarha, joka kylpee auringossa. Tontin takaosa rajautuu kaupungin puistoalueeseen, ja siellä Mari vaalii metsää ja sen suomaa katvetta.
”Varjoakin tarvitaan, ja mustikat löytyvät läheltä. Olen istuttanut pihaan puita, pensaita ja perennoja luodakseni varjoa ja erilaisia olosuhteita monipuoliselle kasvistolle.”
Kevät on kouvolalaisen Mari Sirénin lempivuodenaika.
Lahjaksi luonnolta
Mari on rakentanut 3 000 neliömetrin pihan pääosin hartiavoimin. Suurten kivien siirtelyssä ja maamassojen käsittelyssä on tarvittu kaivinkonetta, ja aviomies auttoi raskaimmissa töissä.
”Viisitoista vuotta sitten metsänpohja näytti aika karulta, kun maa oli myllätty ja isot kivet kaavittu pinnalta pois. Päänkokoista ja pienempääkin kiveä oli paljon, kivi kiven vieressä. Pintamaa seulottiin hienojakoisemmaksi, ja pyysin maanrakentajaa kasaamaan kivet askartelumateriaaliksi tuleviin projekteihin.”
Kokenut urakoitsija ehdotti, että isoimmat kivet käytettäisiin rinteen pengertämiseen. Kadulta talon tasanteelle on parhaimmillaan yli kahden metrin korkoero, joka vaati työstämistä. Nurmikkoa ei jyrkkään paikkaan kannattanut kylvää, mutta kivet sopivat siihen erinomaisesti.
Luonnonkiviä riittää yhä, ja niitä onkin käytetty pihassa monipuolisesti: tuettu loivasti viettävää tonttia tasanteiksi ja rakennettu penkkejä ja polkuja. Sulamis- ja sadevedet laskevat kivipuroa pitkin hallitusti hyötykäyttöön.
Pohjamaa on hiekkaista, joten kivet voi istuttaa paikoilleen siltään. Siirtelyssä on oma vaivansa, mutta kivet antavat puutarhalle luonnollisen ilmeen, johon Mari metsää katsellessaan ihastui.
”Puutarha kannattaa aina perustaa sen mukaan, millainen tontti on luonnostaan. Silloin saa hyödynnettyä sen parhaat puolet ja kasvitkin viihtyvät.”
Kivenkolojen multataskuissa versovat maksaruohot, leimut ja hopeahärkki.
Kohokohdaksi kadunvarsi
Kun rakennusmiehet alkoivat rakentaa taloa, Mari ryhtyi rakentamaan puutarhaa. Ensimmäisenä hän työsti kadun reunan rinteen, jonka rungon kaivinkonekuski oli muodostanut isoista kivistä.
”Innostuin kovasti tienvieren kivikkopuutarhasta. Neuvoin kuskia työn alkuun, jotta hän ymmärsi ideani. Taitava tekijä asetteli kivet juuri sopiville paikoille.”
Kivenkoloihin Mari kantoi multaa ja asetteli isompien järkäleiden väleihin pikkukiviä. Kasvualustan hän sekoitti kalkitusta maanparannusturpeesta ja tontin moreenimaasta. Turve pidättää vettä ja ravinteita, ja moreeni huolehtii, ettei vesi seiso.
Joihinkin paikkoihin multaa mahtui vain ämpärillinen, toisiin jopa monta saavillista. Mari hyödynsi sitä istutusten suunnittelussa: paksuun multaan pääsivät pensaat ja rehevimmät perennat, ohutmultaisiin kolosiin kivikkokasvit.
”Ensimmäisenä istutin vanhan kodin pihalta tuodut vuorenkilvet, jotka ovat erinomaisia tällaisessa kasvupaikassa. Lehvästö on kaunis, terve ja kestävä. Keväällä ne kukkivatkin, ja kerään kuihtuneet kukat pois kesän alussa. Kaverilta sain kourallisen sammalleimun versoja, jotka juurrutin uuteen kasvupaikkaan.”
Kasveja on viidentoista vuoden aikana kertynyt kymmeniä lajeja ja lajikkeita. Iso osa tuli jakopaloina ystäviltä, loput taimimyymälöistä.
Kultatyräkistä saa takuuvarman katseenvangitsijan.
Kevääksi loistamaan
Toukokuussa rinne hehkuu kirkkaana ja värikkäänä kuin vastapesty räsymatto. Jokaisella lajilla ja lajikkeella on oma kukintavuoronsa. Ensimmäisenä kukkivat pikkusipulikukat, kuten parvitulppaanit, helmililjat ja krookukset sekä kylmänkukat. Sen jälkeen alkaa maksaruohojen aika, jolloin ne kukkivat sortti kerrallaan pitkälle kesään.
Värikkäintä on touko-kesäkuun vaihteessa, kun patjarikot ja sammalleimut nousevat loistoonsa. Sammalleimut ovat risteytyneet, joten kauempaa samalta näyttävät liilat, vaaleanpunaiset ja valkoiset läntit ovatkin kaikki hieman erisävyisiä, ja kukkien muotokin vaihtelee.
”Erot tulevat esille, kun katsoo pientä kukkaa aivan läheltä. Silmäni poimi myös naapurin ojaan lennähtäneet siementaimet, ja sain häneltä muutaman viehättävän paluumuuttajan, jotka istutin takaisin rinteeseen.”
Vihreälehtiset vuorenkilvet ja pikkuhavut tasoittavat väriloistoa. Havukasvit yhdessä lehtipensaiden kanssa tuovat ryhtiä näkymään. Suikerovihma, lamohietakirsikka, lamokataja, tuivio, lamoherukka ja seppelvarpu ovat näyttäviä kukinnan jälkeenkin.
Japaninruusukvittenit hehkuvat oranssinpunaisina. Ne Mari kasvatti kälyltään saamastaan hedelmästä. Hän laittoi hedelmän kokonaisena syksyllä maahan ja unohti saman tien. Seuraavana keväänä maasta nousi tuuhea tupas pikkutaimia, jotka Mari erotteli eri paikkoihin. Taimia riitti kavereillekin.
”Kymmenestä pensaasta on tullut satoa ämpärikaupalla. Olen valmistanut niistä likööriä, marmeladia ja vaikka mitä. Raaka-aineena kvittenit ovat työläitä, sillä syömäkelvottomat siemenet pitää kaivaa pois. Maku ja tuoksu ovat hyviä, pohjolan sitruuna kaipaa vain paljon sokeria.”
Kimalaisten suosikki tulikellukka kukkii pitkään.
Varjoisaksi keitaaksi
Yläpihan tasanteelle on asennettu siirtonurmikko. Sen viherrys tasapainottaa kivien harmautta. Nurmikolla kohoaa pergola, jota koristavat rakenteisiin kipuavat köynnösruusut ja ympärillä kukkivat perennat. Omenapuut puhkeavat keväällä kukkaan pergolan nurkalla.
Tienvarren kivikon yläreunaan Mari istutti rivin riippapihlajia, jotka suojaavat pihaa sopivasti. Kivikkorinteen korkeuseron vuoksi ei tarvittu tiivistä aitaa: puutarha istuinpaikkoineen sijaitsee niin korkealla, ettei kadulla kulkijan katse yllä sinne.
”Aurinkoisessakin puutarhassa tarvitaan varjoisia keitaita, jonne voi istahtaa katselemaan ympärilleen.”
Pihan rakentaminen on Marille hyötyliikuntaa ja mielen virkistystä. Suuri osa ajasta kuluu pikkupuuhailuun, ja yhä riittää myös kivitöitä.
Keväisin pihalla kuluu erityisen paljon aikaa. Ei pihatöissä, vaan kaiken katselemisessa pitkän talven jälkeen. Nurmikko täytyy tietysti leikata ja kasveja jakaa ja siirrellä. Kitkemistä ei juuri ole eikä kastelutarvettakaan. Lannoitetta kasvit saavat parin, kolmen vuoden välein.
Ison osan perennoistaan Mari on saanut puutarhaystäviltään. Erikoisuuksia hän on hankkinut puutarhamatkoilta sekä eurooppalaisilta ja kotimaisilta taimistoilta. Myös kotimaan puutarhatapahtumista on tullut löytöjä.
”Alkukesä on tämän pihan paras aika, kun kasvit ja niiden värit heräävät eloon. Varmimpia menestyjiä ovat olleet kotimaista perua olevat taimet, mutta silti joskus on kiva kokeilla erikoisuuksia.”
KOTIPUUTARHURI MARI SIRÉN
Puutarha: 3 000 m²:n tontti Kouvolan Inkeroisissa, II-vyöhyke.
Erityistä: Metsästä löytyneistä luonnonkivistä perustettiin kivikkopuutarha.
