Sairaus rassaa työssä
Yli puolella työikäisistä on jokin pitkäaikaissairaus tai vamma. Työelämässä kroonisesti sairas saattaa oireidensa lisäksi kärsiä leimautumisesta ja huonosta omatunnosta.
Pienin askelin kohti hyvää oloa. Meillä ei laihduteta, vaan terveysjutuistamme löytyy lempeitä näkökulmia tasapainoiseen arkeen.
Yllättävän moni työikäinen kärsii tunnistamatta jäävästä huonokuuloisuudesta.
Mikä yhdistää liikenteen pakokaasut, puun pienpolton ja tehtaan piipusta tupruttavan savun? Ne kaikki sisältävät pienhiukkasia, jotka kulkeutuvat keuhkoihin, aiheuttavat sairauksia ja lisäävät kuolemanvaaraa.
Yhä useampi poika kärsii syömishäiriöstä. Artturi sairastui anoreksiaan kymmenvuotiaana.
Hoitamattomana huono kuulo voi aiheuttaa vakavia muistiongelmia. Apua pitää hakea ajoissa.
Jyväskylän Palokan hammashoitolassa voidaan panna potilaan purukalusto kuntoon yhdellä istumalla. Uusi hoitomalli on saanut kiitosta sekä asiakkailta että henkilökunnalta.
Kun liikkuu riittävästi ja luopuu liikakiloista, sydän voi hyvin.
Lapsuudessa koettu voimakas stressi vaikuttaa terveyteen vielä aikuisenakin. Ruotsiin evakuoiduilla sotalapsilla on ikätovereitaan enemmän sydänsairauksia ja kakkostyypin diabetesta.
Joka viides suomalainen sairastuu jossakin elämänsä vaiheessa masennukseen.