Puuhastelen puutarhan syystöissä. Yllättäen pensasaidan kätköistä kantautuu tik, tik, tik… Kuin pienten hopeatiukujen helkettä.
Kutsuääni kuuluu punarinnalle, jokasyksyiselle vieraalle pihassani. Pieni nappisilmä lehahtaa läheiselle oksalle ja seuraa touhujani kiinnostuneena. Jätän työt kesken ja istahdan penkille. Lintu pomppii yhä lähemmäksi, välimatka kutistuu vajaaseen metriin.
Syy punarinnan pelottomaan käyttäytymiseen ja toistuviin vierailuihin on yksinkertainen. Se on oppinut, että pihalla touhuava puutarhuri on vaaraton ja luvassa on syötävää. Vastikään kitketystä kukkapenkistä tai muokatulta kasvimaalta löytyy helposti matoja ja toukkia.
Pihatarhurikin saa näistä tapaamisista osansa. Punarinnan käyttäytyminen ja palleromainen olemus ihastuttavat ja antavat hyvän mielen. Oranssina hehkuva rinta on kuin pieni aurinko syksyn harmauden keskellä.
Kodin Pellervo on ystävä, jonka seuraan jokainen voi tulla juuri sellaisena kuin on. Jutuistamme välittyy mummolan kiireetön tunnelma, vaikka ne ovat raikkaasti tätä päivää. Elämme leppoisasti ja annamme toistenkin elää.
Eläinten asuntomessuilla esitellään luonnonmukaisia koteja kaikenkarvaisille eläväisille leppäkertuista kanoihin ja koirista pässeihin. Valmisteluissa on tarvittu lasten ehtymätöntä mielikuvitusta ja maan parhaiden järviruokotietäjien osaamista.
Rivitalokodin atriumpihasta tuli rehevä viherhuone, kuin suloinen salapuutarha.
Heikki Asunnan joulutarina 1940-luvulta kertoo siirtolaisesta, joka palaa Kanadan turkiskämpältä Suomeen. Aattoyönä mies taivaltaa kuutamossa halki huurteisen metsän kohti entistä kotiaan.
Seison Pielisjoen rannalla elokuun pimenevässä illassa ja ihailen horisonttia: mustana siluettina kaukainen vaarajono, punertava taivaanranta ja niiden yllä valaisevien yöpilvien sinertävänvalkoinen hehku. Tyyni vedenpinta peilaa maiseman.
Siinäpä krookus poikineen, sadoittain violetin eri sävyissä. Ja eräs, joka on juuri herännyt horroksesta.
Aurinko painuu horisontissa kumpupilvien taakse ja maalailee taivaalle upeita pilvisäteitä. Niitä vasten kurkien siluetit näkyvät hyvin. Eletään syyskuun puoliväliä, kurkien päämuuton aikaa.
Istun rantakivellä ja seuraan lapintiirojen kevätkiireitä. Linnuilla on takanaan uskomattoman pitkä muuttotaival Etelänapamantereen vesiltä koto-Suomeen.
Pakkanen nipistelee poskipäitä ja lumi narskuu kenkien alla, kun kuljen kapeaa tietä ylös vaaran rinnettä. Taivalta viitoittavat molemmin puolin korkealle kohoavat tykkylumen peittämät kuuset.
Jäljistä päätellen liikkeellä on ollut kettu. Vai olisiko sittenkin susi, ehkä ilves tai saukko? Merkit hangella avaavat ikkunan eläinten talviseen elämään.
