Puuhastelen puutarhan syystöissä. Yllättäen pensasaidan kätköistä kantautuu tik, tik, tik… Kuin pienten hopeatiukujen helkettä.
Kutsuääni kuuluu punarinnalle, jokasyksyiselle vieraalle pihassani. Pieni nappisilmä lehahtaa läheiselle oksalle ja seuraa touhujani kiinnostuneena. Jätän työt kesken ja istahdan penkille. Lintu pomppii yhä lähemmäksi, välimatka kutistuu vajaaseen metriin.
Syy punarinnan pelottomaan käyttäytymiseen ja toistuviin vierailuihin on yksinkertainen. Se on oppinut, että pihalla touhuava puutarhuri on vaaraton ja luvassa on syötävää. Vastikään kitketystä kukkapenkistä tai muokatulta kasvimaalta löytyy helposti matoja ja toukkia.
Pihatarhurikin saa näistä tapaamisista osansa. Punarinnan käyttäytyminen ja palleromainen olemus ihastuttavat ja antavat hyvän mielen. Oranssina hehkuva rinta on kuin pieni aurinko syksyn harmauden keskellä.
Kodin Pellervo on hyvän mielen lehti oman tiensä kulkijoille.
Tervetuloa nojatuolimatkoille hauskoihin kyliin ja pikkukaupunkeihin, vieraaksi asukkaidensa näköisiin koteihin ja tekemään tuttavuutta mielenkiintoisten, tavallisten ihmisten kanssa. Julkkisjuttuja meillä ei ole.
Eläinten asuntomessuilla esitellään luonnonmukaisia koteja kaikenkarvaisille eläväisille leppäkertuista kanoihin ja koirista pässeihin. Valmisteluissa on tarvittu lasten ehtymätöntä mielikuvitusta ja maan parhaiden järviruokotietäjien osaamista.
Rivitalokodin atriumpihasta tuli rehevä viherhuone, kuin suloinen salapuutarha.
Heikki Asunnan joulutarina 1940-luvulta kertoo siirtolaisesta, joka palaa Kanadan turkiskämpältä Suomeen. Aattoyönä mies taivaltaa kuutamossa halki huurteisen metsän kohti entistä kotiaan.
Seison Pielisjoen rannalla elokuun pimenevässä illassa ja ihailen horisonttia: mustana siluettina kaukainen vaarajono, punertava taivaanranta ja niiden yllä valaisevien yöpilvien sinertävänvalkoinen hehku. Tyyni vedenpinta peilaa maiseman.
Pienellä sikurirouskulla on niin iso aromi, että jo rippunen tuo mukavasti makua ruokiin.
Yksi, kolme tai kokonainen sylillinen. Auringonkukka hymyää pilvisenäkin päivänä.
Luontoäänittäjä ei pidä meteliä itsestään, vaan nauttii, kun pystyy sulautumaan metsään. Juttu julkaistiin alun perin Kodin Pellervossa 11/2002. Se julkaistaan nyt uudelleen verkossa juhlistamaan tammikuun numerossa alkavaa palstaa, jonka avulla pääsee kuuntelemaan Lauri Hallikaisen tallentamia äänimaisemia.
Suo on mahtava luonnonelementti, ja meillä suomalaisilla on siihen erityinen suhde.
Siinäpä krookus poikineen, sadoittain violetin eri sävyissä. Ja eräs, joka on juuri herännyt horroksesta.
