Kevään maku
Vuosia sitten, kun puutarhani oli vasta nupullaan, ostin eräästä torikojusta kolme pienen pientä sipulia. Vaaleat, pitkulaiset sipulit oli kääritty huolellisesti kosteaan sanomalehteen.

Jatka tästä Kodin Pellervon verkkosisältöihin
Tilasitko Kodin Pellervon lahjaksi? Tulosta lahjakortti täältä.
33.00
Vuosia sitten, kun puutarhani oli vasta nupullaan, ostin eräästä torikojusta kolme pienen pientä sipulia. Vaaleat, pitkulaiset sipulit oli kääritty huolellisesti kosteaan sanomalehteen.
Syväaivostimulaatio tuo helpotusta Parkinsonin tautia, dystoniaa, kahvikuppineuroosia, vaikeaa epilepsiaa tai pakko-oireista häiriötä sairastaville.
Tänä keväänä tulee minulle 10 vuotta täyteen Maatiaismuorina Kolin Kortelahdessa. Omat maatiaiseni ovat tuoneet ilon ja merkityksen arkipäiviini ja innostaneet minut valokuvaukseen ja kirjoittamiseen.
Paistetaan nokkosletut vaihteeksi vohveleiksi. Uppomunalla ja kylmäsavulohella päällystetty paistokas on luksunen aamupala tai brunssiherkku.
Yksilölliset pienet hoivakodit eivät pärjää enää kuntien kilpailutuksissa. Yksi häviäjistä oli tohmajärveläinen Pikkupiha.
Lemmikin omistaja ei yleensä riemuitse irtokarvasta, mutta entä jos koiranvillaa käyttäisikin hyödyksi?
Kotimainen kiinanlaikkuköynnöslajike ‘Annikki’ tekee ison karviaisen kokoisia hedelmiä.
Puuroriisi pelaa risotossa vallan mainiosti. Kuuma kasvis- tai kanaliemi imeytyy jyviin maukkaasti. Parsakaalin kanta raastetaan ja koko komeus on valmista joutuin.
Jouko Alhainen havainnoi ja lukee luontoa ainutlaatuisella tavalla. Siipirikkoja kurkia hoitaessaan hän on oppinut paljon viisailta linnuilta.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.