Kari Cavén innostuu romusta. Varastot täyttyvät muille kelpaamattomista tavaroista, ja osa niistä muuttuu taiteeksi.
Vaikutelma on kuin hulvattoman remonttireiskan pajasta: järeitä työvälineitä ympäriinsä, ilmassa jyrsityn metallin, sahatun puun ja tupakan rehti aromi. Tavaraa on jumalaton määrä. Täällä kuvanveistäjä Kari Cavén on kotonaan, omassa rehevässä maailmassaan. Päivät päästään hän tuumii, työstää ja taas tuumii. Lopputuloksena tavanomainen tavara saa epätavallisen muodon.
Sanoja ”kierrätys” tai ”ekoteko” tuskin oli olemassakaan, kun Cavén jo kuskasi romua työhuoneelleen.
”Minuun on yritetty tunkea jotain ympäristötaiteilijan nimikettä, vähän niin kuin minulla olisi jokin ideologia. Jos joku näkee tämän kantaaottavana, niin se on vaan hyvä. Hyvä vale”, hän naureskelee.
Ovat ympäristöasiat hänestäkin tärkeitä, haaskaaminen ja turha kulutus törkeää. Tosin ei hän pane pahakseen, että ihmiset viskovat tavaraa roskiin. Parhaassa tapauksessa jonkun joutava roina on Cavénin aarre, ja roskalava-auton kuljettajakin kiittää. Lopputulema on innostunut, ihastunut, inspiroitunut – toisinaan kenties ärtynyt taiteenkatsoja.
Mikä tahansa romu ei silti kelpaa Cavénille.
”Silmäni on kehittynyt siihen, missä on potentiaalia.”
Hän tarttuu uteliaana puu-, metalli- ja muoviromuun, mutta styroksiin ei kajoa.
Kun osuva tavara tulee löydetyksi, sille kasvaa pian jonkinlainen sielu. Jokaisella löydöllä kun on oma, isompi tai pienempi tarinansa.
Etsivä löytää
Kari Cavén täyttää pian 66 vuotta, taiteilijaeläkettä hän on saanut viime vuodesta lähtien. Eläkeläisukoksi ei tuottelias tekijä taivu. Hän asuu vaimonsa kanssa Töölössä Lallukan taiteilijatalossa ja rientää joka ikinen päivä työhuoneelleen Kallioon.
Cavèn tarkkailee ympäristöään tarkalla silmällä. Hänelle käy usein, kuten entiselle miehelle: aina tarttuu jotain mukaan, ku ei käet taskussa kule.
”Tämä ohjaajantuoli ja tuo Singerin pöytä löytyivät työmatkalla roskalavalta Kalliosta. Kävin siellä sitten vielä pari kertaa uudelleen tutkimassa.”
Ohjaajantuolista tuli osa tuoretta teosta, jonka työnimi on Keltanousiainen. Lennokkaaseen tuoliin hän kiinnitti keltaisia kenkälusikoita, jotka hän osti pennillä Tattarinsuolta, ”Köyhän Stockalta”. Siipien ruskeat, muoviset kenkälusikat hän pelasti roskiksesta. Sinne ne olivat päätyneet todennäköisesti painatusvirheen takia – lusikoissa lukee ”Muorikengät Pukevasta.”
Tekemistä on loputtomasti, ja materiaalia tunkee eteisestä työhuoneen puolelle.
”Katsokaa näitä liimakoivupalkkeja! Sain ne arkkitehtuurimuseon vanhasta rakennuksesta. Vähän jäi kaivelemaan, sillä sieltä saattaisi löytyä muutakin tarpeellista.”
Kierrätyskeskukset ja kirpputorit ovat hänelle tuttuja paikkoja. Perheellä on kesäpaikka Korppoossa ja siellä hän saattaa joskus käväistä myös huutokaupassa. Tietenkin hän on tonkinut paikallisella jäteasemalla, josta on löytynyt kelpo tavaraa. Varastotilojen kanssa vaan on tullut ongelmia.
”Varastoja on kertynyt moneen paikkaan: Kotkaan, Pyhtäälle, anopin piharakennukseen ja uima-altaaseen…”
Vanhasta junan vessan hanasta tuli taiteilijalle mieleen vain yksi asia: se tippuu aina.
Sideharsoa ja salvaa
Työhuoneen seinälle ripustettu EI EI EI JA EI -teos koostuu neljästä alustalle kiinnitetystä pussukasta, joiden yli on vedetty ristiin punaiset kuminauhat. Cavén sai pussukat lietolaisen keräilijän navetasta, ja ne paljastuivat sodanaikaisiksi ensiapupakkauksiksi. Sisällä niissä oli sideharsoa, salvaa ja pillereitä.
Cavéniin otetaan aika usein yhteyttä ja tarjotaan yhtä sun toista – kuten eräänkin kerran, kun tarjolla oli paitsi materiaalia, myös teoksen tilaus.
”Suomen puuvenekeskuksesta Kotkasta soitti tukevaääninen mies, joka sanoi, että heillä olisi 500 vanhaa höylää ja niistä pitäisi tehdä installaatio.”
Siitä tuli mieluisa homma. Kotkan puuvenekeskuksessa on nykyisin kaksi Cavénin teosta.
Cavén on pitänyt valtavan määrän taidenäyttelyitä, ja häneltä on tilattu useita julkisia teoksia, myös ulkomaille. Pro Finlandian hän sai 2014 ja Suomen Taideyhdistyksen tunnustuspalkinnon toissa vuonna.
Viime kesänä hän teki tilaustyön Kuhmoon Kamarimusiikkijuhlan 50-vuotistaipaleen kunniaksi. Vanhoista, oranssisista muovituoleista syntyi viisimetrinen Babelin-torni. Teos herätti keskustelua jo alkumetreillä.
”Olin levittänyt tuolit nurmikentälle laskeakseni ne, mutta ihmiset luulivat, että se on se teos, ja siitä syntyi kohu paikallisessa Facebook-ryhmässä.”
Cavénista Facebookissa on se vika, että ihmiset menevät sinne päistikkaa ja kirjoittavat ennen kuin ovat ajatelleet.
Kari Cavén työstää pronssista numeroa viisi, joka on osa vaimolle valmistuvaa syntymäpäivälahjaa.
Muisto tapettitehtaalta
Cavén työskenteli 27 vuotta Helsingin Tapanilassa Sanduddin vanhalla tapettitehtaalla. Jokunen vuosi sitten huonokuntoinen rakennus meni käyttökieltoon ja taiteilijalle tuli lähtö.
”400 neliön kokoisten työtilojen tyhjentämiseen meni kaksi kuukautta.”
Rakennuksen ovet oli jo naulattu säppiin, ja taiteilija joutui kömpimään sisälle ikkunoista. Niissä olleet metalliritilät hän heitti viimeisen muuttokuorman päälle ja kuljetti uudelle työhuoneelleen. Siellä ne elävät nyt uutta elämäänsä taideteoksena.
Vanhalta tapettitehtaalta tuli mukaan myös kuvatarina, jonka Cavén tallensi yhdessä valokuvaajana työskentelevän tyttärensä kanssa. Siinä on 105-vuotiaan tapettitehtaan loppuvaiheet, kuten rapistuminen, autioituminen ja graffitit.
Kari Cavénin veistosnäyttely oli esillä Savonlinnan maakuntamuseossa Riihisaaren Nälkälinnassa tänä syksynä.
Näyttelykutsu oli mieluisa, sillä Savonlinna on hänen kotikaupunkinsa. Sieltä urakin sai alkunsa: Alle parikymppisenä hän riiasi Savonlinnan taidelukiota käyvän tytön kanssa. Tytöllä oli kotonaan märkä öljyvärimaalaus, jonka päälle Cavén vahingossa horjahti. Ei muuta kuin maalausta korjaamaan.
”Se oli ensimmäinen maalaukseni – taisi olla parempi kuin alkuperäinen, tosin tyttö oli kai eri mieltä.”
Auki pongahtanut vieteri näytti Cavénista jo itsessään taideteokselta.
Maalaus vaihtui roskaan
Savonlinnasta hän lähti kavereiden perässä Helsinkiin haahuilemaan, meni töihin postiin, jossa vierähti yhdeksän vuotta. Samaan aikaan hän opiskeli maalausta Helsingin vapaassa taidekoulussa ja Taideteollisen korkeakoulun iltalinjalla, kunnes pääsi Taideakatemian kouluun, josta valmistui 1982. Hän on myös opettanut Taideakatemiassa. Yksi hänen oppilaistaan on ansioitunut kuvataiteilija Anu Tuominen, jolla oli alkuvuodesta iso näyttely Helsingin Taidehallissa.
Taidemaalarina aloittanut Cavén vaihtoi pensselit järeämpiin työvälineisiin jo 80-luvulla. Tuolloin taiteenteko romuista oli Suomessa kummajainen.
”Maalaamisesta en nauttinut, se tuntui yrittämiseltä. Romuista tekeminen tuntui heti omalta ja oikealta kun sain käsille tekemistä. Ihan aluksi lisäilin maalauksiin hiekkaa ja sahanpurua. Sitten yhtenä päivänä keksin tyhjentää roskiksen kankaalle.”
Roskisteoksella hän osallistui Nuorten taitelijoiden näyttelyyn.
”Kun Taidehallin legendaarinen vahtimestari Nieminen näki, että mukana oli muovilusikoita, hän tuomitsi heti työni ja sanoi, ettei ruokailuvälineitä saa käyttää taiteenteossa.”
Tylsäksi käytetyt sahat löytyivät työmaaroskiksesta.
KUKA?
Kari Cavén, 66Mitä tekee: Luo luvanveistotaidetta ihmisten hylkäämästä romusta ja ylijäämämateriaalista.
Harva tietää: On toiminut joskus myös postimiehenä.Haaveena: Lopettaa turha haaveilu.
