Kun Oulussa asuvat Taina Hulanmäki ja Janne Immonen kuulivat, että tuttavien vanha hirsitalo tiluksineen olisi tulossa myyntiin, pariskunta tarttui oitis tilaisuuteen.
Aivan kuin näin olisi tarkoitettu. Näin Taina Hulanmäki kuvailee muuttoa Oulun kaupunkiin kuuluvan Haukiputaan keskustasta noin sadan asukkaan Onkamoon pikkutien varteen. Siellä nelihenkinen perhe lemmikkieläimineen asustaa maalaistaloa, jonka sydän on retroverhoin ja perintöhuonekaluin sisustettu tunnelmallinen pirtti.
Pariskunta ei ollut aktiivisesti etsinyt uutta kotia, vaikka haaveita maaseudun rauhaan muuttamisesta olikin.
”Yhtä tonttia olimme käyneet katsomassa, mutta emme sitäkään kovin vakavasti. Kuulimme tuttaviltamme tästä paikasta, joka ei ehtinyt tulla virallisesti myyntiin, kun me ehdimme väliin”, Taina kertoo sattumasta, joka teki heistä Lepolan tilan onnellisia omistajia.
Taina ja Janne ihastuivat talon vanhaan pirttiin ja siihen, mitä tilalla voisi tehdä. Sen jälkeen asiat etenivätkin todella nopeasti: senhetkinen koti saatiin myytyä, ja vuoden 2016 pääsiäisen tienoilla muuttokuorma lähti kohti syrjäisempiä seutuja.
Hirsitalo syrjäkylällä
• Koti: Vuonna 1930 rakennettu hirsitalo Onkamon kylällä Oulun Haukiputaalla. Talo noin 128 neliötä. Tontin koko noin neljä hehtaaria.
• Asukkaat: Taina Hulanmäki ja Janne Immonen sekä
lapset Iivo, 5, ja Saana, 8. Pariskunta pyörittää
kesäisin kotieläinpihaa. Tila tuottaa omaa hunajaa ja
toimii marjatilana.
• Motto: Uskalla tarttua tilaisuuteen.
Taina Hulanmäki ja Janne Immonen sekä lapset Iivo ja Saana nauttivat omasta rauhasta metsän keskellä.
Katto syntyi käsityönä
1930-luvulla valmistunut hirsitalo oli kaupanteon aikoihin viittä vaille muuttokunnossa. Sähköistys ja vesiputket oli uusittu. Pirtin aikojen saatossa kallistunut lattia oli suoristettu ja lattialämmitys asennettu. Alun perin 40 neliön kokoista pikkutaloa oli laajennettu, ja nyt siinä on liki 130 neliötä.
”Aluksi tietysti mietimme, että vanhassa talossa on omat riskinsä. Rakenteet olivat kuitenkin hyvässä kunnossa. Yhden alahirren vaihdoimme”, Janne Immonen kertoo.
Isoimmaksi urakaksi jäi katon uusiminen. Peltisepän hommia katoilla tehnyt Janne päätyi konesaumattuun peltikattoon, jonka tuttu urakoitsija sitten toteutti.
”Koko katossa ei käytännössä ole yhtään reikää, koska konesaumakatossa ei käytetä ruuveja eikä nauloja, vaan se tehdään kokonaan käsityönä. Peltikatosta alkaa jossakin vaiheessa tiivisteet vuotaa, mutta tämän pitäisi olla käytännössä ikuinen.”
Sisällä pariskunta uusi vessan ja tapetoi seiniä. Taina ja Janne halusivat taloon väriä ja vanhan ajan tyyliä: esimerkiksi yläkertaan johtava portaikko tapetoitiin 1930-luvun sanomalehdillä.
Vanhoja peltipurkkeja on päätynyt rivistö keittiön kaappien päälle, kuten Rontti-kissakin.
Retroa ja perintöesineitä
Kun asukkailta kysyy kodin parasta paikkaa, vastaus tulee kuin yhdestä suusta.
”Pirtti ihan ehdottomasti. Tätä ei tarvitse miettiä. Lapsilla on omat leikkihuoneet, mutta kyllähän he tässä pirtissä paljon touhuavat. Tämä on kuitenkin yhteinen tila ja täällä pystyy ruuanlaiton lomassakin juttelemaan.”
Sisustuksessa näkyy menneiden vuosikymmenten tyylejä sulassa sovussa. Heti oviaukon vasemmalla puolella seisoo moneen kertaan maalattu vanha maijankaappi eli emännän kaappi, joka on peräisin Tainan äidin suvusta. Seinillä on molempien vanhemmilta saatuja vanhoja raanuja. Yhtä seinustaa vasten on Tainan mummolta peritty puusohva ja keskellä tupaa vanha sohvapöytä.
”Mummo on ostanut pöydän ensimmäisestä palkastaan. Sen halusin sitten omaankin kotiin”, Taina sanoo.
Pirtin verhot ovat värikästä retroa. Kaatopaikkakuormasta löytyneen keittiön tammipöydän ympärille on koottu erivärisiä pinnatuoleja. Vanhoja peltipurkkeja on aseteltu keittiön kaappien päälle.
Jannen haaveena on vaihtaa ulko-oven paikkaa siten, että oviaukko puhkaistaisiin olohuoneeseen. Siitä pääsisi isolle, puolilämpimälle lasiverannalle, jossa voisi kesällä ruokailla. Yläkertaan perhe kaavailee vierashuonetta.
Yläkertaan johtava portaikko tapetoitiin 1930-luvun vanhoilla sanomalehdillä.
Alun perin kyläsepän koti
Pihalla on riittänyt tekemistä. Aivan aluksi piti tehdä salaojitukset, ja nikkaroipa Janne isänsä kanssa patiot ja portaat päärakennukseen.
Kun Taina ja Janne muuttivat tilalle, siellä oli vain talo ja vanha saunarakennus. Pariskunta muutti saunan kanalaksi ja rakensi muun muassa grillikodan ja pihasaunan, jota lämmitetään useamman kerran viikossa.
”Aikoinaan täällä on ollut kivinavetta sekä erilaisia aittoja, mutta ne on purettu. Sen verran tiedetään paikan historiasta, että täällä on asunut alun perin kyläseppä”, Janne kertoo.
Pariskunta on ostanut takaisin maita, joita tilaan on kuulunut, mutta jossain vaiheessa myyty pois. Niinpä tontilla on kokoa nyt noin neljä hehtaaria.
Lisää tilaa ja uusia rakennuksia on tarvittu ennen kaikkea eläimiä varten. Ensimmäiseksi pariskunta osti kanoja, mutta sen jälkeen he ovat hankkineet kalkkunoita, lampaita, vuohia, ankkoja, pupuja, minipossuja, undulaatteja sekä pieneläimiä kesyrotista gerbiileihin. Perheenjäsenille hyvin rakas ponivanhus kuoli viime syksynä. Kotieläimistä harvinaisin laji perheen mielestä on viherpiikkileguaani.
”Jokaisella eläimellä on oma nimi. Kanoja on kuitenkin niin monta, että ne ovat vain ‘rouvakanoja’. Ja niin, mehiläisiä on tietysti se muutama miljoona”, Taina lisää ja viittaa Jannen mehiläistarhaustoimintaan.
Keittiön tammipöytä pelastettiin kaatopaikkakuormasta.
Kotieläinpiha työllistää
He avasivat kotieläinpihan yleisölle viime kesänä. Kemijokivarresta he hakivat vanhan hirsiriihen ja perustivat sinne myös kesäkahvilan.
”Koronakevät oli varmaan kaikille niin rankka, että tällainen ulkoilmajuttu oli tervetullut asia. Monet kävivät useammankin kerran”, Taina sanoo.
Kesäisin tila on työllistänyt molemmat, mutta talvisin Taina työskentelee taloushallinnon tehtävissä. Myyntitöitä kymmenen vuoden ajan tehnyt Janne on tällä hetkellä opintovapaalla ja suorittaa mehiläistarhauksen ammattitutkintoa. Tulevaisuuden tavoitteena on, että tila työllistäisi molemmat ympärivuotisesti.
”Siihen tähdätään, ja siksi olemme tehneet tämän eteen niin paljon töitä”, Janne toteaa.
Lepolan tilalta Haukiputaan keskustaan on vajaa 20 kilometriä. Se ei ole pariskunnan mielestä matka eikä mikään. Eläimet kuitenkin sitovat, joten usein tai pitkiksi ajoiksi kotoa ei poistuta.
”Onhan tämä samalla tietynlainen elämäntapavalinta, mutta parasta täällä on se, ettei asioiden tarvitse olla niin justiinsa”, Taina summaa.
Pihasauna on ollut ahkerassa käytössä.
